10 syytä lähteä lenkkipolulle

 

lenkkarit.JPG

1.     Tehokasta aerobista kuntoilua: Juokseminen on yksi tehokkaimmista aerobisista kuntoilumuodoista. Se kuluttaa paljon energiaa ja lisää hapenottokykyä.

 

2.     Raitis ilma: Kun lähtee ulos juoksemaan, saa päivän raittiin ilman annoksen ja illalla uni tulee paljon paremmin. Näin unen laatu paranee.

 

3.     Omaa aikaa: Lenkkeily on hyvä tapa saada omaa aikaa. Juostessa voi pohtia mieltä mieltä askarruttavia asioita rauhassa ilman mitään häiriötä.

 

4.     Saa nauttia vuodenajoista: Etenkin Suomessa lenkkeily mahdollistaa kaikista vuodenajoista nauttimisen. Se tuo myös lisätehoa treeniin, kun välillä treenaa kylmässä ja välillä kuumassa ilmassa. Näin kroppa tottuu paremmin lämpötilan vaihteluihin ja treeni sujuu monenlaisissa sääoloissa.

 

5.      Voi itse määritellä treenin kovuuden: Juokseminen on siitä kätevä laji, että voi fiiliksen mukaan tehdä treenistä kovan tai kevyen. Välillä voi tietysti olla haastavaa treenata yksin kovaa, mutta silloin kannattaa sopia esimerkiksi kaverin kanssa yhteistreenit. Toisen kannustus pistää kummasti pökköä pesään!

 

6.     Halpaa: Juokseminen on halpaa, sillä se ei vaadi minkäänlaisia jäsenmaksuja minnekään ja alkuun pääsee mainiosti, kunhan omistaa kunnolliset lenkkitossut.

 

7.     Pääsee nauttimaan maisemista: Lenkkeillessä pääsee nauttimaan ihanasta luonnosta ja reittejä on helppo vaihdella mielen mukaan. Näin juokseminen pysyy kiinnostavana.

 

8.     Helppo tapa treenata missä tahansa: Juoksemista voi harrastaa oikeastaan ihan missä tahansa. Esimerkiksi matkallakin lenkkeily on oiva tapa tutustua nähtävyyksiin ja kaupunkeihin!

 

 

9.     Lieventää stressiä: Lenkkeily, kuten mikä tahansa urheilu, vapauttaa endorfiineja ja lieventää stressiä. Lenkin jälkeen kaikki tuntuu jo paremmalta ja on helpompi keskittyä hommiin.

 

10.  Saa solakat jalat ja hyvän pyllyn: Lenkkeily on jaloille erinomainen laji! Etenkin lyhyet nopeat vedot yhdistettynä lenkkiin silloin tällöin lisäävät vauhtikestävyyttä ja pyöristävät pyllyä juuri niin kuin pitää! ;)

lenkki.JPG

Muistutuksena kuitenkin, että lenkkeily kuormittaa etenkin polvia aika paljon. Aloittelijan kannattaa siis lähteä varovasti liikkeelle, kun aloittaa juoksuharrastuksen. Alkuun voi esimerkiksi tehdä noin 30-40 min lenkkejä, joista aina 3 min kävelee – sen jälkeen 2 min juoksua –  sitten taas 3 min kävelyä – ja 2 min juoksua jne. Pikkuhiljaa siitä voi nostaa juoksemisen osuutta lenkistä ja pian koko lenkki menee juosten. Sen jälkeen lenkin kestoa voi alkaa pidentämään.

 

Kannattaa kokeilla! 

 

<3:Iida

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys