Lapsi herää ensimmäisen kerran 5.34, väsyneen oloisena. Patistan tämän takaisin omaan sänkyynsä ja annan aamumaitoa. Lapsi nukahtaa uudelleen. Herätyskello soi kello kuusi, painan torkkunappia, mitä en yleensä ikinä tee. Tämä opiskelujen aloitus on ollut yllättävän raskasta pääkopalleni eivätkä kuuden tunnin unet meinaa riittää.

Könyän ylös, pesen hampaat ja totean etten ehdi suihkuun torkutettuani ennätyksellisen kauan, puoli tuntia – lisää deodoranttia vaan! Hiukset tungen pipon alle, pesen ne kuitenkin illalla saunassa.

Kasaan ja pakkaan pojalle valmiiksi päiväkotipäivän aikana tarvittavat kestovaipat. Valitsen lapsen päivän vaatekerran valmiiksi pinoksi miehen puettavaksi ja pakkaan vaihtovaatekerran. Kiskon päälleni eilisen asukokonaisuuden, joka oli valmiina kasassa senkin päällä. Viime päivinä olen voinut käyttää samaa asua jopa muutaman päivän, kun lapsi ei tahmaa vaatteitani jatkuvasti. ”Aikuisten maailmassa” toimimisen hyviä puolia.

Lajittelen puhtaan valkopyykin paikoilleen, raahaan tumman pyykin kopan vessaan ja unohdan sen sinne. Iltapäivällä sitten…

Pakkaan koululaukkuni, tarkistettuani että kaikki tarvittava on kasassa. Haukkaan aamupalaa ja kirjaan samalla aamun tapahtumia lapuille. Yleensä vastailen aamupalaa syödessäni sähköposteihin, luen uutisia tabletilta tai suunnittelen päivän touhuja tai partiokokouksia.

Minun täytyy saada aamupalaa tai yön aikana alas hujahtanut verensokeri iskee kimppuuni nälkänä, paleluna ja kiukkuisuutena. Usein aamupalani ei olekaan erityisen herkullinen tai kaunis vaan nopea ja riittävän tukeva, että pahin nälkä pysyy loitolla lounasaikaan asti.

Laitan naamani kuntoon. Käytän pikaisessa arkimeikissä hyvin pientä määrä tuotteita. Hieman peitevoidetta pahimpien epätasaisuuksien peittämiseen, vanhan ripsivärin harjalla kulmakarvat ja silmäripset ojennukseen, ripsiin väriä ja alati tummien silmänalusten peittämiseen vähän valokynän tyyppistä valovoidetta. Värillistä huulirasvaa huuliin ja siinä se arkimeikkini onkin. Aikaa menee yleensä muutama minuutti. Joskus sipaisen myös hieman punaa poskipäihin.

Käyn muistuttamassa miestä lähestyvästä kouluunlähdöstäni. Tämä kääntää kylkeä ja mumisee nousevansa vartin päästä. Selitän lapselle päivän kulun, huikkaan heipat ja jätän hetkeä aiemmin heränneen miehen aamupuuhiin lapsen kanssa. Raahaan pyörän esiin varastosta ja polkaisen asemalle. On yllättävän kylmä, kokeilen jopa, höyryääkö hengitys. Kaipailen jo vähän sukkahousuja. Puiden lehdet ovat saaneet paikoitellen jo uusia sävyjä ja autojen ikkunoihin on kertynyt isoja vesipisaroita.

Lukitsen pyörän rungostaan tukevalla kaarilukolla telineeseen. Kaksi asemalta varastettua pyörää saa luvan riittää. Asemalaituri on täynnä työmatkalaisia, kuten yleensäkin. Juna lähtee kuusi minuuttia myöhässä joten ehdin valokuvaamaan hetken. Lyhyen junamatkan jälkeen harpon Tikkurilan aseman vallanneen rakennustyömaan viertä koululle, käyn ostamassa lounaskuponkeja loppukuuksi ja raahaudun neloskerrokseen.

Päivän aiheena on koko aamupäivän kestävä rupeama ruotsin valmentavia opintoja. Koulupäivän keskeinen kysymys on, miten on mahdollista olla näin pihalla jostain kielestä, jota on opiskellut kuusi vuotta. Turhauttaa ja ärsyttää.

Syötyäni lounaan koululla suuntaan junalle. Kotimatkan päätteeksi vien pyörän varastoon ja kävelen päiväkodille, jossa en pääse lapsen oman ryhmän ovista sisään. Ovet on lukittu päiväuniajaksi. Soitan ovessa olevaan numeroon, josta puhelu ohjautuu aivan toiseen päiväkotiin. Palaverihuoneessa istuvat hoitajat huomaavat minut ja päästävät pääovesta sisään. Lapsi nukkuu edelleen, poikkeuksellisen pitkään. Jään eteiseen odottelemaan ja luen tenttikirjaa. Puoli tuntia myöhemmin saan unenpöpperöisen lapsen syliini, puen tämän ja toivotan hyvät viikonloput. Kun pääsemme kotiin, kello on kaksi.

Kotipihalla on hurjasti lintuja. Haemme linnunruokaa ja ruokimme niitä. Löydämme lasiin törmänneen keltasirkun, jonka saamme virkoamaan ja lentämään tiehensä. Teemme omena-kaurapaistosta välipalaksi. Luemme jonkin aikaa kirjaa ja taapero kököttää sylissäni tankkaamassa läheisyyttä. Leikimme junilla ja viikkailen samalla pikkuhiljaa puhtaita pyykkejä kaappiin ja käyn välillä pikaimuroimassa asuntoa, huone kerrallaan.

Lapsi käy niin kierroksilla että hän nappaa oma-aloitteisesti tutin ja kiipeää sänkyynsä köllimään joksikin aikaa. Menen seuraksi halailemaan ja silittelemään. Vaikkei lapsi useimmiten enää nukukaan toisia päiväunia, pienet myöhäisiltapäivän lepohetket kuuluvat usein päiviimme. Rapsuttelen yläsängyssä kurissutta kissaa.

Mies lähtee lapsen kanssa kauppaan ja keräämään tarvikkeita viikonlopun partiotaitokisoihin. Minun pitäisi lukea koulutusvastuu-uudistuksen työryhmän aikaansaannoksia, viimeistellä koulutussettini seuraavaksi viikonlopuksi ja postata, mutta nukahdan koneen ääreen ja herään kaksi tuntia myöhemmin puhelimen soittoääneen.

Lapsi palaa miehen kanssa. Touhuan taaperon kanssa hetken, hoidamme iltapuuhat ja menen nukuttamaan lasta. Lapsen nukahtaminen venyy lähes yhdeksään. Jätän lapsen huoneeseensa nukkumaan ja luikahdan miehen kanssa yhtä kerrosta ylemmäs saunaan. Asuntomme ovi on niin pahvia, että saunaan asti kuulee, jos lapsi alkaa itkeä. Istuskelemme saunassa tovin ja palaamme sitten alas. Kurkkaan lastenhuoneeseen; Lapsi nukkuu hyvin rauhallisesti lähes samassa asennossa kuin lähtiessämme.

Mies pakkailee kisojen varusteita. Teen kotitöitä ja kirjoitan päiväkotiarjen aloituksen sujumisesta. Kun mies saa varusteensa kerättyä, tulostettua kisaohjeet ja pakattua kaiken rinkkaan, kello on tasan kaksitoista. Toivotan miehelle hyvät yöt ja siirryn olohuoneeseen jatkamaan hommia.

Yhden aikoihin olen tehnyt perjantain toisen postauksen ja suunnittelen tämän postauksen olevan valmis lauantaina tai sunnuntaina. Olen lukenut opiskelumateriaalejani, mutten koskenut partioprojektiin. Koetan tuijottaa koulutusvastuu-uudistuksen tiedostoa, mutta rivit hyppivät silmissäni. Päätän mennä nukkumaan. Möngin sänkyyn ja nukahdan heti.