Currya, omenoita ja kukkakaaliriisiä – kansainvälistä, perinteikästä ja tuoretta

kukkakaaliriisi2.jpg

Kansainvälistymisen myötä erot kulttuurien välillä ovat tasoittuneet, mutta mielestäni Kööpenhaminassa voi silti aistia mannermaisia tuulia, jotka eivät vielä ole saavuttaneet pohjoisempia pääkaupunkeja. Osasyyni Tanskan valinnassa vaihtokohteekseni ja sittemmin oleilun pidentäminen työharjoitteluun olikin Tanskaan työntyvät uudet tuulet, jotka eivät kuitenkaan peittoa pohjoismaisia perinteitä ja arvoja, joihin olen kasvanut kiinni.

Kansainväliset vaikutteet näkyvät sekä visuaalisessa kulttuurissa että ruokakulttuurissa. Saksalaisen keittiön vaikutus on kiistaton, mutta tanskalaiset mieluummin korostavat esikuvanaan ranskalaista keittiötä. Etnisesti rikkaan väestön myötä myöskin kaukaisimmista makuparatiiseita on poimittu aineksia arkeen.

Kööpenhaminan kävijä ei voi olla huomaamatta tanskalaisten curry intoa, joka muuttaa iloisenkeltaiseksi ruoan kuin ruoan. Leivänpäälle laitetaan kanaa currymajoneesissa taikka currysilakoita sekä -sillejä. Vanhalla kämppikselläni tököttikin jääkaapissa lähes poikkeuksetta valtava currysillipurkki voileipiään varten. Kaupungilla syötävät kermaiset smørrebødit ovat nuoremman polven mielestä jo hieman vanhanaikaisia, mutta eväsvoileipien kulutuksessa tanskakaliset ovat silti aivan omaa luokkaansa. Sianlihaa rakastavana kansan perinneruokaa ovat myös suuret lihapullat, frikadellene, tarjoiltuna keltaisessa currykastikkeessa.

 

kukkakaaliriisi4.jpg

Edellä mainittuja ruokia en ole tohtinut maistaa, mutta ne ovat herättäneet uutta uteliaisuutta currya kohtaan. Tanskalaiseen Palæo ravintolaan poiketessani nappasinkin ateriaksi Palæo currya eli kanaa kookoscurrykastikkeessa kukkakaaliriisin kera. Kyseinen pikaruokala kuuluu suosikkieni listalle ja minun täytyneekin esitellä se teille myöhimmin, mutta nyt jaan teille ravintolakokemuksen innoittaman curryreseptini. Runsas proteiinin, kuitujen ja hyvien rasvojen määrä takaavat kylläisyyden tunteen. Hiilihydraatit tulevat pääasiassa kastikkeeseen piilotetusta syksyn omenasta, joka lukeutuu hitaasti verensokeriin vaikuttaviin hitaisiin hiilihydraatteihin. Vähäisen hiilihydraattiannoksen myötä ateria sopiikin hyvin osaksi kevyemmän lepopäivän ruokailua.

 

kukkakaaliriisi.jpg

 Omenainen kookoscurry  ja kukkakaaliriisikahdelle 1kap/ 400g kukkakaalia400g broileria150ml kevyttä kookosmaitoa (jääkaappikylmänä)1/ 50g sipuli3kap/ 300g omenoita20g manteleita3tk currya1tl/ 5g kylmäpuristettua kookosöljyä½ tl kanelia½ tl chiliähimalajan suolaa ravintojakauma422kcal52g proteiinia, 52%18g hiilihydraatteja, 17%14g rasvaa, 31%

 

  1. Raasta kukkakaali. Varovaisuudesta huolimatta kyseessä voi olla melko sotkuinen toimenpide. Ripottele raasteen päälle hieman hyvälaatuista suolaa ja anna sen seistä huoneenlämmössä kastikkeen valmistuksen ajan.
  2. Pilko sipuli ja kuullota sitä pannulla kookosöljyssä.
  3. Lisää kana ja suola ja anna paistua.
  4. Kanan ollessa jo melko kypsää lisää omenat.
  5. Lisää loput mausteet eli curry, kanelia ja chili.
  6. Kanan ollessa kypsää ja omenoiden sopivasti pehmennettyä lisää pähkinät ja sammuta levy. Lisää vasta lopuksi jääkaapissa seisonut kookosmaito. Näin tehdessäsi kevyt kookosmaito on kermaisen paksua eikä sen rakenne pääse kiehuessa turmeltumaan.
  7. Tarjoile pirteän keltainen currykastike valmistamasi kukkakaaliriisin sekä vihersalaatin kera.

 

 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

Luomua?

hallit6.jpg

Opiskelijana joudun usein kysymyksen eteen – ostaisinko luomua. Syyt luomun suosimiseen ovat selvät, mutta kukkaro sanelee kuitenkin viimeiset ehdot.

Luomuhedelmät ja –vihannekset sisältävät huomattavasti enemmän elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja kuin tavalliset ei-luomukasvikset.  Mitä enemmän laadukkaita ravintoaineita elimistö saa ravinnosta, sen paremmin elimistö pystyy ne hyödyntämään. Luomuruoka on yleensä puhtaampaa eikä se sisällä tolkutonta määrää inhottavia lisäaineita. Toisinaan vilkuilu tuoteselosteisiin onkin paikallaan ja tunnistamattomien ainesosien luettelon kasvaessa liian pitkäksi tuote on parempi palauttaa hyllyyn. Itse suosinkin aitoa ruokaa ja omien eväiden kokkailua, jolloin tiedän, millä elimistöäni ravitsen.

Ei-luomuruuan valmistamisessa käytetään aktiivisesti satoja eri torjunta-aineita. Näitä myrkkyjä löytyy niin vihanneksista ja hedelmistä kuin kananmunista ja maitotuotteista sekä lihasta. Myös suomalaisten suosima kahvi sisältää runsaasti torjunta-aineita.

Torjunta-aineet, runsas muovien käyttö pakkauksissa ja ruuanlaittoastioissa lisäävät xenostrogeenien eli elimistössä estrogeenien tavoin toimivien yhdisteiden määrää kehossa häiriten elimistön normaalia hormonitasapainoa. Sekä miehillä että naisilla tämä heijastuu rasvan kertymisenä alavartaloon sekä luonnollisten puhdistusreaktioiden häiriintymisenä.

 

hallit_.jpg

Luomu- ja lähiruuan ostaminen tukee itsestään selvästi niiden tarjontaa ja hintojen alenemista, mutta opiskelijan on vielä haastavaa tukea tätä liikettä. Viisain valinta olisi ostaa satokauden luomutuotettua lähiruokaa, jolloin ravinteet ovat parhaiten tallessa. Ravinteet kun alkavat haihtua heti poimintahetkestä alkaen. Lähiruoka säästää myös energiaa lyhyempinä kuljetusmatkoina ja vähempänä pakkauksen tarpeena. Paras vaihtoehto ei ole kuitenkaan kaikille aina mahdollinen, jolloin tulee tehdä omalla kohdalle tämän hetkisen elämäntilanteen mukaan optimaalisin ja paras valinta.

Suomalaista ruokaa voidaan pitää puhtaana ja laadukkana, jolloin suomalaisen ei-luomun ostaminen tuntuu ulkolaista luomua järkevämmältä vaihtoehdolta pitkän matkan ja poiminta ajan takia. Penniä venyttäessä kannattaa myös ajatella, milloin on kannattavaa panostaa luomuun. Tähän pulmaan auttaa Environmental Working Gropin, EWG:n, listaus eniten ja vähiten torjunta-aineita sisältävistä kasvikunnan tuotteista. Listauksesta havaitsee, että sentit kannattaa sijoittaa luomuomenoihin luomuavokadojen sijaan, sillä 99% testatuista omenoista sisälsi ainakin yhden torjunta aineen jäämiä avokaadoissa prosentin jäädessä yhteen. ”Likaisen tusinan” listaan on nyt jo kolmena vuonna lisätty plus gategoria chilille ja lehtikaalille. EWG suosittelee niiden superkuluttajia ostamaan ne luomuina, sillä niihin jääneet hyönteismyrkyt ovat haitallisia ihmisen hermostolle.

 

Dirty Dozen Plusomenatmansikatviinirypäleetselleripersikatpinaattipaprikatnektariinitkurkkukirsikka tomaatitherneet (ulkomaiset)peruna+ chilipaprika+ lehtikaali Clean Fifteenavokaadomakea maissiananasvalkokaalisokeriherneet (pakaste)sipulittankoparsamangopapaijakiiwimunakoisogreippicantaloupemelonikukkakaalitbataatti

 

hallit1.jpg

Aiemmin jo totesin syöväni suomalaisia kasviksia melko huoletta. Tällöin luomukasvisten sijaan rahat kannattaakin kiinnittää ensin luomulaatuisiin eläinkunnan tuotteisiin. Eläinten ollessa ravintoketjun huipulla, niiden syömä ravinto ratkaisee myöskin eläimen kehonkoostumuksen. Ei-luomuruoalla ruokittujen eläinten liha sekä maito sisältääkin ruuan torjunta-aineita sekä mahdollisesti eläinten hoidossa käytettyjä lääkejäämiä. Eläimet säilövät rasvakudokseensa elimistöönsä luontaisesti kuulumattomia aineksia. Paleon myötä rasvaisemmankin lihan arvostus on taas nousussa, mutta edellä mainitun syyn takia lihan tulisi olla puhdasta luomutuotantoa. Luomulihan tuntuessa kalliilta marketista kannattaakin valita se vähärasvaisin vaihtoehto, jolloin epäpuhtaan rasvan määrä minimoituu.

Tanskassa olen luomuvihannesten suhteen melko onnellisessa asemassa. Suurta maatalousmaata vallitsee melkoinen ekotrendi ja niinpä hieman nuhjuisesta Netostakin saa säkkikaupalla ekologisesti tuotettuja kasviksia ja usein se on jopa ainut vaihtoehto. Hiljattain hintatasoltaan edullisemman Neton valikoimasta bongasin myös luomulihaa. Yleisesti parhaita paikkoja lähiruuan hankintaan ovat torit ja kauppahallit. Kööpenhaminassa teenkin paljon vihannesostoksia aiemman kirjoitukseni mukaisesti Torvehalleneilla, josta saa tanskassa tuotettua lähi- sekä luomuruokaa. Opiskelijana olen vielä kaukana siitä tilanteesta, että jääkaappini avaessa se tursuisi pelkää luomua. Tällä hetkellä pyrinkin tekemään vain elämäntilanteeseeni parhaiten sopivia valintoja ja toivottavsti sitten ”isona” voin ostaa lähiluomua aatetta tukien ilman optimointia.

 

 

 

 

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys Vastuullisuus