Presidenttinä kikatteleva vitsi

Presidenttinä kikatteleva vitsi

Etelä-Afrikassa uutisoidaan päivittäin suositusta kaksijakoisesta puheenaiheesta, nimittäin maan presidentistä Jacob Zumasta. Viikottain herra presidentti tahattomasti toilailee tai sanoo jotain typerää, mutta pääsee aina livistämään kuin koira veräjästä. Hänellä on maine kikattelevana ja selittelevänä johtajana, joka käyttää valtion rahoja vapaasti omaksi hyödykseen, ymmärtämättä jälkikäteen miksi häntä syytetään korruptiosta. Häntä pidetään epärehellisenä miehenä, joka ei jää teoistaan kiinni, mutta […]

There is no right timing

There is no right timing

Olen viime aikoina pohtinut sitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt tapahtua pienen elämäni aikana. Olen tähän mennessä vaihtanut kotimaata neljä kertaa, Belgiasta Suomeen ja Perusta Etelä-Afrikkaan, sekä vaihtanut töistä toisiin. Olen lapsena ollut kuudessa eri koulussa ja sittemmin opiskellut kahdessa yliopistossa. Mummoni kutsuukin minua pyryharakaksi, hänestä kun muistutan harakkaa lumipyryssä, joka hyppelee malttamattomana paikasta toiseen. Olen kasvanut […]

Falling in love in Cape Town

Falling in love in Cape Town

Kyllä, blogi ja minä olemme vielä elossa – enemmän elossa kuin vähään aikaan. Stellenboschin opiskelijakaupungin vilinästä ja Kapkaupungin vaudikkaasta vilskeestä on vaikea toipua. Nyt toisena päivänä takaisin toimistolla on oloni haikea. Viikon matkani oli unohtumaton, eloisa, ratkiriemukas. Minä rakastuin Kapkaupungissa. Minulle viikon reissu sisälsi… Ulkoilmasta nauttimista ja upeiden Stellenboschin vuoristomaisemien ihailua. Viinimailla pyöräilemistä, jossa vineton nautiskelua Lovanen, Skilpadvlein, Vredenheimin […]

Greetings from Cape Town

Greetings from Cape Town

Stellenbosch ja Kapkaupunki on tarjonnut menoa ja vilskettä. Siitä lähtien, kun saavuin tänne, en ole ollut aloillani tai yksin hetkeäkään tähän asti. Stellenboschin hostellilla tapasin neljä saksalaista tyttöä ja kaksi hauskaa saksalaisjäbää, joiden kanssa hengailin keskiviikko- ja torstai-iltana, kun päivisin palloilin viinitiloilla. Bikes and Wines -tour oli ehdottomasti Stellenboschin minireissuni kohokohta, ja illat Bohemia-baarissa ikimuistoisia.  Perjantaina sain kyydin […]

Off for a little trip, once again

Off for a little trip, once again

Kaksi päivää kotona ja taas reissuun, tällä kertaa Kapkaupunkiin ja Stellenboschiin ! Edessä on viikon pituinen matka, enkä voisi olla enemmän innoissani! Aion palloilla kahtena päivänä viinimailla Stellenboschissa, jossa tulen ainakin syömään (ja juomaan) hyvin, näkemään kaupungin pakolliset nähtävyydet, ja mikä tärkeimpänä – osallistumaan Bikes’n’Wines -viinikierrokselle. Kyseessä on 21 kilometrin pituinen kokopäivän pyöräiltävä adventure ride, jonka varrella […]

The Durban flow

The Durban flow

Suomalainen, kolumbialainen ja zimbabwelainen lähti automatkalle Durbaniin. Perillä he tapasivat kaverinsa Venäjältä ja Italiasta… Aika pahaenteisen vitsikkäältä kuulostava alku, eikö? Onneksi viikonloppumme kaupungissa ei kuitenkaan päätynyt yhtä melodramaattiseti kuten yleensä ”suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen”-kontekstissa. Ei tullut edes riitaa suunnitelmista, vaan viikonloppu oli vauhdikas ja spontaani. Pari päivää kului nopeasti rennolla go with the flow / […]

5 AM, good morning Joburg

5 AM, good morning Joburg

Ennen muuttoani 15 000 kilometrin päähän etelään, kauhistelin jo ajatusta paikalliseen rytmiin sopeutumisesta. Työhaastattelussa ajattelin, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, kun pomoni kertoi paikallisten kuntosalien ruuhka-ajan olevan kello viideltä. Ajattelin, että samahan se on Suomessa. Noustaan aamulla seiskalta, tähdätään töihin about kasiksi tai ysiksi, päästään vapaalle viiteen mennessä. Sitten tajusin, ettei pomoni tarkoittanut ruuhkan olevan iltaviideltä. Täällä tyypit nousee […]