Journey

2.12.2020 Celine

Tämän hetken lempiasioita

Onneksi elämässä on (ainakin vielä toistaiseksi, tekisi mieli huomauttaa) kivoja asioita, vaikka arki onkin hyvin monotonista (ja tylsää!) (ja tiedän, tiedän, edellä mainittu on kyllä hyvin kulunut vuoden 2020 fraasi, mutta myös niin valitettavan totta.)

Anyways. Onneksi on Spotify ja hiljattain ilmestynyt Your Top Songs 2020 -listaus. Mun vuoden kuunnelluin artisti on Fedez eli Chiara Ferragnin Baby Daddy. Tieto aiheutti mussa suurta iloa (ja silmien pyörittelyä italialaisissa piireissäni). <3 Muita iloa tuovia artisteja ja bändejä: The Blaze, Jay Electronica, GRACEY, IDER ja Oxxxymiron.

Musiikin lisäksi iloa ovat tuoneet Diptyquen Feu de Bois -kynttilä (klisee mutta en mahda itselleni mitään), Mariage Frèresin Thé des Impressionnistes -tee (mikä voisi olla parempaa kuin tee, jota siemaillessa voi kuvitella hengaavansa Monet’n, Morisot’n, Pissarron, Renoirin ja Degasin kanssa) ja mun Ultimate Comfort, eli kuumavesipullo. (Omani on Lapuan kankureiden ja löysin sen Luxemburgin ihanimmasta kaupasta eli fantastisen söpöstä Kyō-putiikista.)

Mitä lempivaatteisiin tulee, ei liene yllättävää että listan etupäässä ovat untuvatakki ja lenkkarit. Yllä oleva kappale on Arketin ja diggaan erityisesti sen nilkkoihin asti ulottuvasta pituudesta, joskin mun alltime suosikki on Joutsenen. Ostin omana vuonna 2016 ja se on vieläkin tosi hyvässä kunnossa (takki kesti erinomaisesti esimerkiksi sen yhden järkyttävän New Yorkin talven, joka oli täynnä lumimyrskyjä ja räntää.) Mitä asusteisiin tulee, olen tyytyväinen mustista kertakäyttömaskeistani (lol: maski on todella vuoden 2020 ultimate asuste). Turhamaista juu, mutta minkäs teen.

Kokemuksista on alleviivattava viikonloppukävelyitämme luxemburgilaisissa metsissä (tän maan pieni koko mahdollistaa sen, että voi oikeastaan ajella minne tahansa ja viettää sielä muutamasta tunnista koko päivään.) ja taidemietteitä. Libanonilaisen Huguette Calandin töihin en varmaan kyllästy koskaan. Toinen suuri suosikkini on Chafic Abboud. (Ja juu, ei tietenkään ole sama asia tutustua taiteeseen ruudun kautta, mutta se on kuitenkin parempi kuin ei mitään.)

Kotona oleminen alkaa jo tylsästyttää, vaikka koenkin olevani noin yleisesti ottaen koti-ihminen (toinen vuoden 2020 mantra). I finished Netflix today -meemit naurattavat, mutta tuntuvat myös valitettavan todellisilta. Katsoin viikonloppuna Kesän (2018) ja apua kuinka ihana leffa se onkaan! Tuli mieletön ikävä Pietariin (ja mä luulin ettei tää ikävä voisi tästä enää kasvaa!). Mitä sarjoihin tulee, Jäähyväisten kesä kosketti ja Joko tai ilahdutti. Noin yleisesti ottaen mua alkaa tylsistyttää sarjojen ja leffojen katsominenkin, mutta se kertonee enemmän musta kuin suoratoistopalveluista.

Ja sitten lopuksi, sanotaanko että antiteesi lempiasioilleni, eli episodi nimeltä Joulukalenteri. Olin jo marraskuun alussa päättänyt hankkia mulle ja poikkikselle ekstraihanat kalenterit joulunodotukseen. Bongasin Galeries Lafayettesta ihastuttavan Kusmin teekalenterin ja Ferreron suklaakalenterin. Tapani mukaan jätin ne ostamatta, koska ”mä ennätän myöhemminkin”. No, maanantaina sitten riensin töitten jälkeen Lafayettiin ja arvatenkin ne molemmat oli loppuunmyyty. Arghhhhh. Miksi mä olen tällainen maijamyöhäinen? Milloin mä opin? Ratkaisin ongelman ostamalla paketin Kusmin eri teelajeja (ei todellakaan sama asia, kuten olen nyt kaksi päivää myöhemmin oppinut. Ei minkäänlaista taikaa.) ja mielitietylleni hankin kokoelman jonkun ranskalaisen niche chocolaterien konvehteja (ei myöskään sama asia!). Parempaan vuoteen 2021, siis…Lue myös:

Lempituotteet ja luottojutut

Asioita jotka tuntuvat hyvältä juuri nyt

Kauniimpaa (ja parempaa) arkea

Avainsanat: Arki, hyvä elämä, lempiasiat

Hyvinvointi Oma elämä Suosittelen

30.11.2020 Celine

Marraskuu biiseinä ja ajatuksina

Oi marraskuu, onneksi olet ihan just ohitse. Ei tuu ikävä, vaikka toki näin melkein jälkiviisaana on helppo sanoa, ettei se nyt ihan niin paha ollutkaan. (Mutta kyllä se silti taisi olla. Erityisen harmaa, kylmä ja hankala marraskuuksi, sanoisin.)

Mutta nyt, marraskuu 2020 biiseinä ja ajatuksina, olkaa hyvät. Vaikka kuukausi oli pitkä ja raskas, sen soundtrack oli melkoisen hyvä – vaikka itse sanonkin.

Marraskuu alkoi kuolettavan tylsän Halloweenin (heheee) jälkeen hyvin rauhallisesti. Kuuntelin turkkilaista räppiä ja luin Terhi Rannelan Äiti-teosta. Mielessä oli pyhäinpäivä ja edesmennyt isäni, mutta olo oli kuitenkin olosuhteisiin nähden valoisa: ajattelin että kyllä mä marraskuusta selviän kunhan vain on teetä ja diptyqueja (lol!).

Daydreamer tuli elämääni Spotifyn Discover Weekly -soittolistan kautta – ja onneksi tuli, sillä biisi on todella tullut tarpeen tänä kuihduttavana kuukautena. Mielessä ovat olleet paremmat ajat: kesä Sisiliassa palermolaisessa kaupunkipalatsissa tai oikeastaan mitä tahansa & missä tahansa muualla kuin luxemburgilaisessa marraskuussa.

Prinze Georgen Tenderly on ollut toinen marraskuun voimabiisini. Olen kuunnellut kappaletta päivittäin: ruokakaupassa, lenkkipolulla, ratikassa. Ja ah voi kuinka tanssijalkaa vipattaa. Oispa bileet! Olisinpa bisse kädessä jossain Berliinissä keskikesällä! (ja mä en edes erityisemmin diggaa Berliinistä. Tätä tää COVID-19 teettää, outoja haaveita ja mielitekoja toinen toisensa perään.)

Marraskuun road trip -biisini on ihana Somebody. (Eli siis biisi, joka on p a k k o soittaa heti ensimmäiseksi autossa.) (Ja road triphan marraskuussa 2020 on viikoittainen kauppareissumme Auchan-supermarkettiin. Oh well…)

Kun vielä alkukuukaudesta kävin toimistolla, kuuntelin Luzonia työmatkalla. Only lovers and nicotine, jne., kiitos universumille että marraskuisena maanantaina voi tuntea olevansa loppukesäisessä lauantaiyössä.

Marraskuun puolivälissä Luxemburgissa tuli voimaan joukko uusia rajoituksia – kaikki tarpeellisia joskin myös masentavia. Me lakattiin menemästä ulos ruokakauppaa ja metsää lukuunottamatta. Oli siis aika jatkaa eloa dreamlandiassa ilman epidemiaa ja marraskuuta. Pink Pony Club lienee täydellinen biisi päämäärättömään haaveiluun <3.

Sitten oli se yksi marraskuinen aamu, kun kaiken synkkyyden (henkisen ja ulkoisen) keskellä ymmärsin, ettei tää mun tilanne ole ollenkaan niin surkea kuin mitä annan ymmärtää. Onhan mun vieressä ihana mies, meidän kaapit on täynnä teetä (lol again) ja meitä naurattaa joka päivä. Note to self: ei niin ettei jotain hyvääkin. Love love love.

Ja sitten se sama ihana mies lähetti mulle työhuoneestaan olohuoneeseen tän biisin ja me ruvettiin kuvittelemaan, että eletään Kirill Serebrennikovin leffassa Pietarissa 90-luvulla. Immensità tuli juuri täydelliseen aikaan ja kuten mä totesin ihanalle miehelle jo aikaisemmin, tää on sellainen biisi, joka soi jossain elokuvassa, kun päähenkilöt ovat hiffanneet jotain tosi oleellista.

(Ja kenties myös mä tajusin jotain oleellista, kun kuuntelin tätä biisiä ekaa kertaa sohvallamme. Siinä samaisessa hetkessä, ja oikeastaan joka kerta kuunnellessani tätä biisiä, mä muistan kuinka maagista on kun vatsan pohjassa kutkuttaa – oli syy sitten mikä tahansa: rakkaus, musiikki, haaveet, toiveet, taide, aurinkoinen marraskuinen päivä.)

Sitten vielä pidemmälle Pietari-fantasiaan: fantastinen Proval ja varovainen haave valkoisista öistä, viininhuuruisista illoista jotka muuttuvat aamuiksi, Leviksistä ja naurusta kipeistä vatsalihaksista.

(Tai sitten ihan vain marraskuinen torstai, pitkä kylpy ja pidemmät yöunet. Toivoa on.)