Currently (kuningas Adolf Fredrikin traaginen kohtalo ja muita asioita)

Ensiksi muuta ilmoitusluontoinen asia. Blogia voi seurata nyt Bloglovin’ssa ja blogilla on myös  oma Instagram.(Jos on joku kolmas medium, jossa pitäisi ehdottamasti olla, niin please vinkatkaa. Olen vähän tällainen luddiitti, epäkiinnostunut ja tietämätön, mutta yritän parhaani.)

Lisäsin myös yläpalkkiin jutuilleni oleellisia kategorioita. Hyvän elämän alta löytävät esimerkiksi Une Femme -postaukset ja aiemmat Currently-tekstit, joista koko blogi sai itse asiassa alkunsa asuessani New Yorkissa 2016-2017, mutta siellä on myös paljon muuta rakkaudesta tyyliinKulttuuri ja matkalla puolestaan lienevät aika yksiselitteiset.

Ja sitten muihin asioihin. Tänään on itselleni ensimmäinen laskiaistiistai Suomessa sitten vuoden 2010. Laskiaispulla (mantelimassalla, bien sûr) ei ole koskaan maistunut näin hyvältä. On kuitenkin pyrittävä edes jonkinlaisen kohtuullisuuteen, ettei käy niin kuin kuningas Adolf Fredrikille, joka kuoli ruoansulatusongelmista johtuneeseen halvaukseen syötyään 14 laskiaispullaa vuonna 1771.Oj då!

Nautinnollista laskiaistiistaita meille kaikille.

Kulttuuri Oma elämä Ajattelin tänään

Maaliskuun kirjalista

Maaliskussa olen eniten innoissani mahdollisuudesta käyttää suomalaista kirjastoa. Kuun kirjalistaa voisi kuvailla kenties vähän tylsäksi. Olen lukenut viime aikoina paljon esseitä ja jonkin verran novelleja ja tämä näkyy myös kirjalistassa. Loppukuusta on etsittävä mielenkiintoista suomalaista kirjallisuutta, koska siihen on nyt erinomainen tilaisuus.

Dolly AldertonEverything I know About Love

En malta odottaa, että pääsen Aldertonin autobiografisen esikoisteoksen kimppuun. Milloin ei tekisi mieli lukea rakkaudesta?!

Joseph BrodskyKeräilijän kappale

Nobel-palkitun runoilijan esseekokoelma kiinnostaa aihepiiriensä puolesta, mutta myös koska esseet ovat lähellä sydäntäni – ja mielestäni erinomainen tapa tutustua kirjailijan ajatusmaailmaan.

Joan DidionMaagisen ajattelun aika

Teos kertoo Didionin miehen kuolemasta. Minua kiinnostavat Didionin miltei maagiset sanat.

Joan DidionIltojen sinessä

Olin etsimässä Maagisen ajattelun aikaa ja Iltojen sinessä löytyi sen vierestä. Again, kaikki Didionin kirjoittama kiinnostaa.

Ernest HemingwayNuoruuteni Pariisi

Siitä on vuosia aikaa, kun olen viimeksi lukenut Hemingwayta. Valitsin Nuoruuteni Pariisin, koska haluan lukea Hemingwayn mietteitä ja havaintoja muista Pariisissa asuneista taiteilijoista, eritoten Fitzgeraldit kiinnostavat. Ja Picasso!

Sadie JonesEhkä rakkaus oli totta

Jonesin teoksen nimi kiinnitti huomioni selaillessani BookBeatia. Kertomus vaikuttaa mielenkiintoiselta: 1970-luvun Lontoo, teatterimaailma, rakkaus ja nuoruus.

Sara KarlssonAsioita jotka tekevät kodin

Tuntuuko teistäkin, että kaikki mihin Sara Karlsson koskee muuttuu jotenkin extraihanaksi? Rakastin Hyvän elämän anatomiaa, joten uskon että tämäkin teos ihastuttaa.

Alice MunroKallis elämä

Teos koostuu 10 novellista ja neljästä omaelämänkertaisesta kertomuksesta. Munron kanssa on vähän sama juttu kuin Didionin; rakastan hänen sanojaan ja luen innolla mitä tahansa hänen kirjoittamaansa.

Ivan TurgenevEnsimmäinen rakkaus

Ei kuukautta ilman venäläisiä setiä…minulla on suuri soft spot venäläiseen kirjallisuuteen, eritoten 1800- ja 1900-lukuihin. Turgenevin Ensimmäinen rakkaus on hyvin tuttu, mutta tuntuu, että on taas aika lukea se uudelleen. Koska <3.

Kurt VonnegutMaaton mies

Tämä koska tekee mieli hykerrellä. Ja koska Vonnegutin viimeiseksi jäänyt esseekokoelma on jäänyt minulta aikaisemmin lukematta.

Aikaisemmat kirjalistat:

Joulukuu 2017

Lokakuu 2018

__

Albert Reuss, Woman Reading (1943)

Kulttuuri Kirjat