Pohjoiseurooppalaisilla tuntuu olevan erityinen suhde kesään ja se on oikein ymmärrettävää, kun niin suuri osa vuodesta vietetään kylmyssä, koleassa ja pimeässä säässä. Kesä on auringon, valon ja lämmön aikaa ja tarjoaa lomailun lisäksi konkreettisen mahdollisuuden erilaiseen rytmiin ja tapoihin. Enemmän ulkoilua, ruokailuja ulkona, vähemmän vaatteita, enemmän energiaa jne.

Samaan aikaan varmasti moni myös tuskailee lomasuunnitelmien kanssa ja etsii tasapainoa vapauden ja kesään liittyvien odotusten suhteen. Itse odotan kesältä ennen rauhaa ja aikaa. Aikaa olla, lukea, maalata, kävellä ja miettiä. Viime vuosina olen tehnyt kaikenlaisia listoja ja vaatimuksia, mutta tänä vuonna tavoitteeni (joskin tavoite-sanan käyttö tässä yhteydessä on kyllä hieman kyseenalaista) ovat hyvin maltilliset.

Kesällä 2019 aion:

Syödä mansikoita niin paljon kuin mahdollista.

Ruokailla ulkona aina kuin mahdollista (parvekkeella, puistonpenkillä, mökillä, terassilla, kaikkialla.)

Tehdä pyöräretken.

Maalata ulkona.

Käydä soutelemassa.

Viettää aikaa metsässä.

Lukea joka päivä.

Etsinnässä on siis hyvin yksinkertainen kesäelo.

Lue myös:

Kesälista

Mes petits plaisirs d’été

Olen todella riippuvainen rutiineistani. Rakastan sitä, että päiväni toistavat samaa tuttua kaavaa. En tiedä, onko kyse kaavoihin kangistumisesta vai tehokkuudesta. En vain ole arjessani spontaani sitten yhtään.

Rakkaimmat rutiinini: aamukahvi, päivän lehdet, iltalukeminen, viikoittainen ilmajoogatunti.

Välttämättömimmät rutiinini: sähköpostien tarkistaminen, meditaatio.

Tylsimmät rutiinini: aamuvenyttely, kasvojen hoito.

Ikävöin usein pietarilaisia rutiinejani. Pietarin arkeni oli vain yksinkertaisesti täynnä kauneutta. Ensiksi noin 40 minuutin kävely halki Pietarin historiallisen keskustan ohi Iisakinkirkon ja seuraavaksi aamukahvi Carlo Rossin suunnitteleman Pääesikunnan rakennuksen läheisyydestä (dekadentteina aamuinani tosin nautin päivän ensimmäisen laten ja dallaspullan jo Iisakinkirkon aukiolla). Töitten jälkeen oopperaan ja sitten kotiin kirjoittamaan gradua. Elämäni oli uskomattoman tylsää, mutta itselleni todella nautinnollista.

Roomassa rakkain aamurutiinini oli kahvin nauttiminen asuintaloni alakerran kahvilassa – aina al bar, kuten maan tapoihin kuuluu. Rooman viikkorutiineihin kuului oleellisesti myös perjantaiviini, josta tuli rakastettu perinne kämppiksieni kanssa. Perjantai-iltapäivisin kiipesimme asuntomme terassille (jolle näkyi mm. Pietarinkirkko, ah!) viinille.

Edinburghissa puolestaan minulla ja kämppiksilläni oli viehättävä sunnuntai-illallistapa, joka merkitsi viikon päättymistä, eräänlaista huojentumista, mutta myös orientoitumista uuteen viikkoon.

Omalla kohdallani rutiinit ovat varmasti selviytymiskeino. Viime vuosina elämäni on ollut melko epävarmaa. Paljon muuttoja, vaihtuvuutta, uusia tilanteita. En ole aina tiennyt, missä olen puolen vuoden päästä. Siksi onkin ollut niin tärkeää tietää, mitä teen ylihuomenna tai mihin aikaan käyn lounaalla. Toisaalta arjen ennakoitavuus ja tiukat rutiinit mahdollistavat keskittymisen töihin ja projekteihin, sillä kun elän tiukassa viikkorytmissäni, minusta tuntuu aina paljon luovemmalta kuin esimerkiksi lomalla.

(Ja lomassahan tietysti parasta on kotiinpaluu – paluu vanhoihin, tuttuihin, rakkaisiin rutiineihini.)

Lue myös:

Rutiineista rituaaleiksi