Kiitos.

Täytyy välittää kiitokset teille kaikille.

image

Olette lähettäneet minulle aivan ihania, toiveikkaita viestejä! Kannustaneet, nostaneet pystyyn, kun olen ollut kaatumaisillani tai romahtamaisillani. 

image

Ystävät! Olette täyttäneet päiväni halauksilla ja hymyillä ja iltani naurulla ja tanssilla ja teenjuonnilla. 

Te tutut ja tuntemattomat siellä ruutujenne takana! Ystäväni, lukijani! Tuhannet kiitokset teille, olette laittaneet itsenne likoon ja olette antaneet minulle niin paljon.

image

Toisinaan mietin mistä kaikesta blogissa voi kirjoittaa. Mitä kaikkea voin kertoa ja etenkin kuinka paljon on liikaa. Kun aloitin kirjoittamaan, päätin, että tämä on minun päiväkirjani ja lupasin itselleni olla avoin, haavoittuva ja aito. Se ei aina ole helppoa. Varsinkin kun käyn nyt läpi sellaisia asioita elämässäni, joita en ole tottunut käsittelemään ja asioita joita en koskaan, ikinä ennen, ole kertonut kenellekään. 

image

Kun laittaa sormet näppäimistölle ja huomaa muutaman minuutin päästä itkevänsä niin paljon, ettei erota kirjaimia toisistaan tietokoneen näytöllä, tietää olevansa vaikeiden asioiden äärellä. 

image

Ystävät! Te olette olleet minulle niin ihania! Olen saanut ihan mahtavia viestejä, kannustavia tekstejä, voimaa antavia musiikkivideoita ja ihanaa rakkaudentäyteistä energiaa! Toivo ryöppyää välillä päälleni niin voimakkaasti, että tunnen seisovani onnen vesiputouksessa! Kiitos lähettämistänne ajatuksista, olen saanut ne kaikki ja niiden rakkaus ympäröi minua! Se tekee suojamuureja ja sulkee minut kauniiseen, sateenkaaren väreissä kimaltelevaan, onnen saippuakuplaan.

image

Kupla on vielä herkkä särkymään, joten olen ihan paikallani, hiirenhiljaa. Nautin, katselen ja kuuntelen ja yritän nauttia sekä laittaa kaiken tämän hyvän kiertämään. 

image

Jossain edessä häämöttää aurinkoinen tie, en tiedä mihin se johtaa ja koska pääsen kulkemaan sitä eteenpäin, mutta tiedän, että se on olemassa.

Ja yritän ymmärtää, että tällä nimenomaisella hetkellä sen tiedon on oltava tarpeeksi.

image

-Janica

Suhteet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään

Heräämisiä ja runoja.

Eilen aamulla heräsin runo mielessäni.

Siinä se oli, valmiina kirjaimina silmäluomillani, kuvana.

Ei se ollut kovin kummoinen runo, kertoi ihmissuhteista ja lakanoista, mutta ihmeellistä oli, että näin sen valmiina.

tumblr_inline_muc9o0JJy51qhyriv.jpg

Olin siis uneksinut runon

 

Sitten niitä tuli toinenkin.

(Ja kolmas!)

Kaikki keskeneräisiä, pikkuruisia ja vähän kai surullisia, juuri sellaisia kuin minä nyt. 

tumblr_inline_muc9qf0iYN1qhyriv.jpg

 

Raivostuessamme me muutuimme

liinavaatteiksi

Minä olin valtava rakkaudettomuuden 

lakana

Valkoinen, hiljainen ja rutussa

Me menimme rullalle ja vaikenimme

Eikä kumpikaan ollut valmis

ripustamaan ongelmiamme narulle

kaikkien nähtäväksi

Salaa käperryttiin itseemme

liinavaatekomeron hämärässä 

niin kauan

ettei mikään tuulettaminen enää auttanut

poistamaan kaikkea tätä

pölyä

 

tumblr_inline_muc9slNVtY1qhyriv.jpg

(Aina kun ahdistaa, yritän kuvitella itseni tänne!,Seisomaan muurille lämpöiseen päivään, tuulettumaan Balaton -järven turkoosinsinisen veden äärelle. Hetkeen, jolloin olin huolista vapaa ja sydämeni täyttyi onnella ja rakkaudella! Ja minä pyydän; antakaa minun uneksia kauniimpia runoja; helpottavampia ja toiveikkaampia, uudempia.)

 

-Janica

 

Suhteet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään