Niin se vaan on neljä viikkoa Pikku-E:n kanssa hurahtanut, etten muista milloin viimeksi aika on kulunut näin nopsaa. Sitä suorastaan hätkähtää jokapäivä, kun huomaa kellon olevan jo kaksi tai kolme iltapäivällä tai ihmettelee, kuinka kello voi olla jo yli seitsemän illalla ja Pikku-E alkaa vaatimaan iltaruokaa ennen unitaisteluaan. Tuota illan ajankulua hämmentää vielä nämä ihanan aurinkoiset illat, joihin meikäläisen muutenkin hieman hukassa oleva sisäinen kello ei ole vielä tottunut. 

Mies palasi parin viikon isyysloman jälkeen töihin, on siis ollut nyt pari viikkoa töissä ja me on sinä aikana koitettu opetella arkirytmejä. Ei sillä, eihän neliviikkoisella vielä mitään kellontarkkoja rytmejä ole ja ollaan muutenkin koitettu mennä ihan vauvan tahtisesti, mitä nyt vieraiden kyläilyt hieman sekoittaa pakkaa. Mutta kun oikein miettii, on meillä sellainen joku noin aikataulu päivässämme.

Saadaan nauttia suht hyvistä yöunista, koska vuorokauden ensimmäinen yöherätys tapahtuu yleensä hyvin pienillä tunneilla. Pikku-E nukkuu vieressäni pinnasängyn ja minun välissä ja on alkanut nyt pöngetä itseään yön mittaan meikäläisen rintojen väliin.. Siinä se (sorry vaan turkulaiset, meillä ei vauvoja hännitellä vaan vauva on ihan reteesti ”se”) sitten alkaa ähisemään puhisemaan joskus yhden ja kolmen välillä. Raotan yleensä vähän silmiä ja tsekkaan ähiseekö se jo silmät auki vai onko vielä unissaan. Jos näyttää, että on unissaan, suljen autuaasti omat silmäni ja saatan hetkeksi vielä torkahtaa kunnes herään ähinän voimistumiseen. Tässä vaiheessa Pikku-E todennäköisimmin tapittaa meikäläistä unihiekkaisilla silmillään ja alkaa vähän maiskutella tai aukomaan suutaan. Yleensä nappaan likan kainaloon ja kylppäriin vaipanvaihdolle, tosin toisinaan olen vaan sängyssä tsekannut vaipan pissamittarin (siis kätevintä ikinä!) ja kurkannut lahkeesta onko tullut kakka, ja jos ei, tökkään pienelle tissin suuhun. Jos mittari/haju/vauvan käytös vaatii, käyn toki tässä välissä sen vaipan vaihtamassa ja sitten palaan sänkyyn syöttämään pienen. 

Tämä aamuyön ruokailu on toistaiseksi ollut meillä aika lyhyt ja Pikku-E vaipuu aika nopsaa uneen, toisinaan tissi suussa. Joskus unen tuloa vähän vauhditetaan tutilla, joka kyllä tippuu suusta saman tein kun uni vie voiton. Harvoin yöllä itkeskellään, muutamia kertoja on ehditty vähän naukaista liian hitaan toiminnan palautteena. Arkiöinä en herätä miestä lainkaan, koska hänen täytyy lähteä kuitenkin aamulla töihin. Joskus viikonloppuisin sen sijaan suon vaipanvaihdon ilon keskellä yötä iskällekin. Riippuen illan syöttömääristä, saatan joutua pumppaamaan ainakin toista rintaa tyhjemmäksi tässä yösyötön yhteydessä, ihan vaan sen oman mukavuuden takia: rinnat kun tuppaa olemaan aika pitkähkön syöttövälin takia kivikovat ja haluan välttää sängyn/peiton kastelun maidolla, kun lopulta se maito vaan tulisi sieltä ihan itekseen ulos. Tämän jälkeen pesen rintakumin ja mahdollisesti käytössä olleen pumpun/maidonkeräimen ja painan itsekin pään takaisin tyynyyn. En muuten puhu lapselle lainkaan tai lähes lainkaan tämän yösyötön yhteydessä. Jostain luin, että vauvan kanssa ei tarttis seurustella yöllä, jotta se oppii tunnistamaan yön ja päivän… No, toivottavasti vauvani ei myöhemmin koe minua kylmäksi äidiksi 😀

Seuraava herätys koittaa sitten edellisestä syötöstä noin neljän tunnin päästä. Useimmiten siis päästään tuonne aamu viiteen tai jopa kuuteen, kun se ähinäpuhina ja potkiminen alkaa. Sama kaava kuin aiemmin –> vaipan tsekkaus ja tarvittaessa vaihto ja tissi suuhun. Jälleen lapsi todennäköisimmin nukahtaa (tai ainakin toivon kovasti niin), jolloin koittaa meikämamman ”oma” hetki. Toisinsanoen käyn pikaisesti suihkussa, syön aamiaisen kaikessa rauhassa, pesen ja keittelen tuttipullot, rintapumpun ja mitä näitä nyt on, tyhjennän ja täytän tiskikoneen, laitan pyykkikonetta jne. Useimpina aamuina aikaa jää myös esim nettikauppojen selailuun. Tänne blogin puolelle olen kyllä vähän harvaksempaa löytänyt, koska aivot eivät ole tuntuneet toimivan ihan niin hyvin, että tähän jaksaisi keskittyä.

Noin kymmenen aikaan arvon sitten alanko syömään jo jotain pikaista lounasta vai herääkö Pikku-E pian. Käyn muutenkin pitkin aamua vilkuilemassa pientä nukkujaa (siis pitäähän se tarkistaa hengittääkö se vielä, eikö?) ja päätän yleensä tehdä jonkun pikaisen salaatin siinä puoli yhdentoista aikaan. Taktisesti yleensä vartin liian myöhään, koska kesken puputtamisen alkaa makuuhuoneesta yleensä kuulua pientä kitinän tapaista. Joskus annan hetken kitistä ja syön ruokani loppuun, joskus en henno ja jätän lounaan hieman kesken, haen Pikku-E:n vaipanvaihdolle ja vaihdan sille myös päivävaatteet päälle. Ja tässä vaiheessa äiti on sitten ollut jo liian hidas ja nälkä on ihan karmiva ja yleensä saan epätyytyväistä parkunaa osakseni. Tissi kohti ääntä, joskus osuu paremmin, joskus oltas mieluummin kiljukaula kuin rauhallinen ruokailija ja sitten alkaa varmaan päivän pisin syöttö. Välissä valuu maidot sohvalle suupielistä, välillä torkahdetaan, toisinaan ollaan niin ähkyisen oloinen kun pulautetaan tissi pois suusta, että mamma nostaa röyhylle, jossa tulee kiukku ”laske minut heti takaisin tissille” ja niin lasketaan ja jatketaan ruokailua. Kun tämä on saatu hoidettu, pyrkii mamma toimimaan salamana ja pukemaan tytön ja itsensä ja suuntaamaan vaunukäveylle tuonne ihanaan aurinkoiseen kevääseen. Kiitos sen lämpöpussin, Pikku-E:n pukeminen on todella nopeaa. Se ei silti tarkoita, etteikö siinä ehtisi hieman hermostua. Kun vaunut on saatu liikkeelle, on kaikki kuitenkin hyvin, vaikka aina ei nukuttaisikaan. 

Todella pikainen salaattilounas:salaattisekoitus pussista, päälle vähän mansikkaa, fetaa ja serranokinkkua sekä balsamico-siirappia. Syödään pikana ennen ku vauva herää, mieluiten mahdollisimman vähän pureskellen.

***

Joskus Pikku-E nukahtaa vaunuihin, en ole kuitenkaan vielä jättänyt sitä ulos nukkumaan, vaan nostan vauvan sisälle, riisun ylimääräiset vaatetukset ja toivon, että pienen unet jatkuu sisällä. No harvemmin kauhean kauaa jatkuvat ja saan vaihtaa vaipan ja syöttää pienen. Syötön päätteeksi alkaa yleensä pieni unta vastaan tappelu -parku ja kun lopulta, joskus nopeammin, toisinaan pitkän taistelun jälkeen, pieni nukahtaa syliin, lasken sen sohvalle nukkumaan, jossa unia vedelläänkin sitten kolmesta neljään tuntia. Tänä aikana sitten vaan olen ja selaan nettiä kaiken maailman moskaa (eli suklaata, keksejä yms) syöden tai sitten valmistelen jotain tarjottavaa vauvaa katsomaan tuleville vierailijoille (ja niitähän riittää, ihan kiva vaan 🙂 ). Fiksu ihminen ottaisi tässä välissä päiväunet… Pikku-E herää joko sopivasti siiheksi kun iskä tulee töistä kotiin tai hieman aiemmin, jolloin olen ehtinyt hoitaa vaipanvaihdot ja syötöt. Nyt ihan uutena juttuna tuon syötön jälkeen, on mahdollista saada seurustella pienen neidin kanssa. Ihana huomata, kuinka ihan viikossa pieni on alkanut olemaan enemmän päiväsaikaan hereillä ja alkaa jo hieman osoittamaan kiinnostusta mm leikkimattoon. Tai sitten me vaan laitetaan se siihen ja se hölmistyneenä tuijottelee tyhjyyteen kun äiti ja iskä yrittää helistellä kaiken maailman leluja nokan edessä ja luulee, että se oikeasti haluaa olla siinä.. 

Nykyisin sitten illat onkin menneet hieman äänekkäimmissä merkeissä, koska kovin pitkäaikaista unta ei enää riitä ennen varsinaisia yöunia. Pikku-E on muutenkin hieman iltapainotteisempi syöjä, joten ilta menee syöden, röyhtäyttäen ja vaippaa vaihtaen. Välillä se suostuu nukahtamaan hetkeksi syliin, mutta melko pian, viimeistään sitten kun sen sylistään pois laskee, alkaa parku. 

Illan vikat syömingit tuppaavat olemaan siinä jossain kahdeksan ja kymmenen välillä. Ennen ns iltapalaa, vaihdetaan päälle yöpuku ja pitkähkön syötön jälkeen (siis välissähän tietysti toistetaan nuo päiväsyötön kuviot torkahteluineen yms) alkaa pitkähkö untenmaille vaipumista vastaan taistelu. Se on vähän harmillista, kun näkee toisen olevan ihan naatti, mutta heti kun se meinaa nukahtaa, rävähtää silmät auki, alkaa huuto ja nukahtamista vastaan taistelu. Miten se voi jo nyt olla tällaista?

Kun uni vihdoin voittaa, katsoo mamma yhdessä iskän kanssa hetken esim Hercule Poirotia tms ja mahdollisesti syö jotain. Päivällinen arkipäivinä on hyvin epämääräinen nykyisin ja tuntuu, etten ihan aina edes saa syödä rauhassa tai lämmintä ruokaa. Kostautuu varmaan sitten näinä herkutteluina… Uni korjaa kuitenkin tämän mammankin hyvin nopsaa ja järki-ihmisenä pyrin menemään nukkumaan viimeistään kymmeneltä, onhan itsellä tiedossa herätys jälleen puolen yön vaihtumisen jälkeen. 

No, tulipahan taas pitkä sepustus, vaikka päivät ei todellakaan pitkiltä tunnu, niin nopsaa ne hujahtavat ohi.