1. vuosipäivä
Oltiin me siitä puhuttu, tai minä siitä kai enimmäkseen olin jauhanut. Rupesin lopulta aika malttamattomaksi ja päätin ottaa ohjat omiin käsiin. Soitin vielä äiskälle ja kysyin oisko se siitä ihan kamalaa. Ja niinpä sitten kun Turun Tuomiokirkon kello oli nipinnapin lyönyt kaksitoista kertaa, menin avomieheni työpöydän ääreen ja kysyin meneekö se mun kanssa naimisiin.
No en saanut hamekankaita, joten vastaus oli myöntävä!
Aamupäivästä sitten lähdettiin katselemaan sormuksia ja järkytyttiin pahan kerran toimitusajoista ja etenkin hinnoista. Päädyttiin siis odottamaan niiden hankintojen kanssa, koska ei se sormus sitä omistautumista toiselle muuta.
Pääsiäisen tienoilla mentiin sitten Ateenaan viikoksi ja sieltä ostettiin rinkulat sormiin. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, mieheni sormus maksaa enemmän kuin omani! Ja kun päästiin hotellille niin olin siihen mennessä jo alkanut tulla toisiin aatoksiin sormusvalintani suhteen ja itkin vuolaasti inhoavani sormustani, koska se ei ole nätti ja siinä on epätäydellisyyttä, eikä edes timanttia!
Ihan satukirjan mukaan ei se ostosreissu mennyt, sillä sormet survottiin täyteen hieman liian pieniä sormuksia jotka sitten aiheutti sormien turpoamista, eikä lämpötilakaan varmaan auttanut asiaa. Kylmään Suomeen palattaua kuului vaan kilinää kun sormukset tippu sormista… Mieheni pitää sormustaan edelleen keskisormessa, kun se ei nimettömässä kestä.
Eikä oma inhoni sormusvalintaani kohtaan ole ollut voimissaan enää aikoihin. Nyt kun katson sitä, muistan että se oli sen hetkinen valinta ja kaikkeista tärkeintä on, että se on merkki minun ja oman rakkaani rakkaudesta. MUTTA vihkisormukseen ehkä jo haluan sitten timangei, ja todennäköisesti hommataan sitten molemmille uudet sormukset niin saadaan sille miehellekin se sormus oikeaan sormeen!
Niin tänään, karkauspäivänä siis on meidän eka kihlauksen vuosipäivä. Malttamattomana kun otin ohjat omiin käsiini kosinnan suhteen… Ei sillä, häitä ei ole vielä tullut, joten tuskin oltaisiin vielä kihloissakaan jos vastuu kosinnasta olisi jäänyt miehelle ;)
Hauskaa tässä muuten oli, että mies oli saanut edelliskesän häissä jo kolmet häät kiertäneen sukkanauhan ja kun ilmoitettiin appivanhemmilleni kihlauksesta, oli kyseisten häiden pari heillä juuri kyläilemässä… Sukkanauha odottaa jo viidettä vuotta hyllynpäällä pääsyä takaisin hääkiertoon. Toivottavasti se pääsee taas parin vuoden päästä kiertoon :)
Onkos joku muu onnekas päättänyt ottaa ohjat tänään omiin käsiinsä tai kenties jo aiemmin ottanut? On muuten miehillekin helppo päivä muistaa ja vuosipäivääkin tarvii viettää vaan kerran neljään vuoteen…