Ahdistuksen häätöä

Eilen iski iltapäivään mennessä oikein superahdistuksen päälle, kun olin tapellut koko aamupäivän opparin laskelmien kanssa (en vaan osaa tai sitten en ole vielä oivaltanut miten sen yhden pienen solmun aukaisen). Lisää bensaa ahdistuksen liekkeihin heittää tietoisuus pankkitilin melkoisen olemattomasta saldosta ja yhä olemattomissa olevasta työstä.

Niinpä tartuin tilaisuuteen, kun mies oli lähdössä harrastukseensa, jossa hänen mukaansa nollaantuu kyllä kaikki huolet ja murheet, niitä kun ei voi yksinkertaisesti pyöritellä päässä tai harjoitus kärsii. 

Jollekin mielen tyhjentäminen murheista toteutuu oivallisesti vaikka juoksulenkillä tai luonnossa vaeltelemalla. Itse en kyllä voi lenkillä murheita unohtaa jos siellä olen yksin, koska kävellessä pyöritän asioita vielä pahemmin pääni sisällä. Toki silloinhan kyseessä on oma keskittymisen puute kyseistä lajia kohtaan..

Jollekin toiselle tapa tyhjentää mielestä murheet voi olla sitten vaikka jooga. Itse olen siihen liian kärsimätön, varsinkin niihin rauhallisempiin versioihin, joista ilmeisesti olisi syytä aloittaa ennen toiminnallisempiin siirtymistä.

Yhtä kaikki, pääasia, että saa murheet hetkeksi pois mielestä. Itse koin eilen reilun tunnin tarkan keskittymisen ja ajoittaisten onnistumisen tunteiden eheyttäneen mieltäni kummasti verrattuna lähtötilanteeseen. Mun mielestä ihan jokainen tarvitsisi sellaisen harrastuksen, jossa voi murheet unohtaa. Tai ei sen tarvitse olla edes mikään säännöllinen harrastus tms, kunhan vaan itse tunnistaa keinot oman mielensä eheyttämiseen.

Vaikka ei sillä, kyllä se ahdistus taas alkaa päätään nostaa… Onpahan nyt kuitenkin nollattu tilannetta vähän välissä niin ei murhemöykky pääse liian isoksi kerralla kasvamaan ja hautaamaan elämäniloa ja onnentunteita täysin alleen..