-holisti

Sen läsnäolo ei haittaa, sitä voi tuijotella silmästä silmään ilman että tekee yhtään mieli maistaa. Mutta heti, kun se koskettaa kieltä, se on menoa. Sitä koettaa hillitä itsensä, mutta samalla sitä vaan miettii: jos nyt ihan vähän vaan vielä. Niin kauan kun sitä talossa on, sitä kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Kunnes se loppuu ja seurauksena on ainoastaan paha olo ja katumus omasta ahneudesta.

Hei,

Olen Poffuliini. Olen leipäholisti.

Olen tainnut jossain vaiheessa aiemmin mainita, ettei olla juuri ostettu leipää eikä sitä ole sitten edes kaivannut (meillä pilaantui jopa oivariini ja juusto kaappiin!!). Nyt kuitenkin ostin hetken mielijohteesta sämpylöitä ja voi jumankekka ettei siitä leivän mussuttamisesta tullut loppua, ennenkuin leipä sitten loppui. Ja arvatkaa turvottaako? Ei taitaisi edes activia auttaa.. 

Mikä siinä on, että oikein hyvän tuoreen leivän voisi vetää kerralla naamaan? Joku pula-aikoina isovanhempiemme geeneihin iskostettu ja sitä kautta meille siirtynyt luontainen himo, vähän niinkuin sokerin ja suolan tapaan..?

Onneksi leipäkrapula on sen verran kamala että voi vannoa ”Ei enää koskaan”. Kattottaan kumminkin ensiviikolla uudestaan…