Hyvän mielen junamatka

Koitti jälleen joulumatka vanhempien luo, junalla, kuinkas muuten. Jes, reilut kuusituntia (tai rautatiemonopolia pitävän yhtiön tuntien enemmän) täydessä junassa. TYLSÄÄ! Läppäri täyteen leffoja ja kirja kassiin, eiköhän se siitä sitten..

Vaan eipä tarvinnut leffoja katsoa saati kirjaa avata, sattui meinaan harvinaisen mukaavaa junaseuraa. Ekalla etapilla satuin samaan ”työskentelyhyttiin” todella mukavan nuoren naisen kanssa jonka myönteinen ja avoin energia sai minut juttelemaan kanssaan luontevasti sellaisista asioista joista puhuisin vaan tuttujen kanssa. Mahtava ihminen, jäi todella hyvä mieli.

Toisella etapilla satuin kahdeksan hengen junahyttiin kahden pienen pojan ja heidän äitiensä sekä nuoren parin ja toisen heistä äidin kanssa ja täytyy kyllä sanoa että menoa ja meininkiä riitti. Menosta vastasi nuori herra ja siinä sivussa aikuisväkikin jutteli. Kolme tunti sen kuin hujahti, kiitos vaan matkaseuralle!

Ihanaa että täältä löytyy ihmisiä jotka ei arastella jutella vieraiden ihmisten kanssa, koska sillä tapaahan sitä löytää uusia tuttavia ja ehkä ystäviäkin. Ja hyvän (joulu) mielen 🙂

Suhteet Oma elämä Mieli

Kuin uudet!

Kyllä se nyt on vihdoin taottu minunkin päähäni, että kannattaa maksaa vähän enempi niin saa jotain mitä voi korjatakin. Kyseessä oli nahkasaappaat jotka sain suutarilta takaisin uudenveroisina, jossei jopa parempina.

21122011.jpg

Kiitos herkkuhimoni, minun on todella vaikea löytää saappaita jotka mahtuvat varresta kiinni, varsinkin kun kengän koko on muuten 37. Mikään nipinnapin yhden talven kestävä halppisratkaisu ei siis tullut kuuloonkaan joten hampaita kiristellen ostin vähän kalliimmat (minun mittapuulla tähän mennessä yli 100 euron kengät on ollu tosi kalliit) nahkasaappaat. Pienen käytön jälkeen korkolappu kuitenkin lähti irtoamaan ja olinpa saanut toisen saappaan pohjankin etuosasta repsottamaan ja kulumaan rumasti, joten vein saappaat suutarille.

Päivää myöhemmin sain saappaat takaisin entistä ehompana. Korkolaput oli vaihdettu ja naulattu siististi kiinni ja pohja liimattu ja kuluma maalattu sekä saappaat kauttaaltaan lankattu. Eikä maksanut kuin 20 euroa! Eli ei juuri mitään, siitä että kengät on kuin uudet.

Miksi en ole tätä aiemmin tajunnut vaan olen ostanut johdonmukaisesti parin kympin tekokuituläpysköitä joilla kävelee sen yhden kauden ja joutuu sitten heittämään roskiin? Mieheni sen kyllä on tajunnut jo aikoja sitten (se ostaa kengät kerran vuodessa tai kahdessa).

Ehkäpä laatu tosiaan korvaa määrän ja laadukkaan kehtaa korjata kun se kuluu. 

Muoti Raha Trendit