Mummojen puikoista

Tuleva pikkuinen on molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi ja kumpikin mummo on ilahduttanut tätä tulevaa äitiä käsintehdyillä neuleilla. Oma äitini tulee varmasti pitämään lapsukaisen villasukissa ja lapasissa, joten voi olla, ettei meikäläisen tarvitse varmaan lainkaan opetella villasukan kantapään tekemistä (yritin, en oikein osannut). Ja mitäs mummojen puikoilta sitten syntyi?

Molemmat mummot tekivät pienokaiselle viltin. Samanlainen malli ollut selvästi inspiraationa 😉 On siis, millä vauva peittää.

kasityo1.jpg

Anoppi valitsi väriksi (pyynnöstäni) neutraalin luonnonvalkoisen.

neule1.jpg

Äidiltäni tuli hieman isommalla ruutukuviolla oleva reippaan pinkki versio. Hän toki pahoitteli hieman, että nyt tuli jo tyttöjen väriä, mutta kun sattui olemaan kyseinen lanka valmiina kotona. Kelpaa joka tapauksessa 🙂

***

Myös myssy löytyi molempien paketista, kuitenkin hyvin eri kokoiset, joten eivät varmaan ole yhtäaikaa käytössä.

kasityo2.jpg

Anoppi päätti kuvioida myssyn. Inspiraationa possu 😀

neule6.jpg

Minun äitini neulelähetyksestä löytyi pipon lisäksi parit noita villasukkia ja lapasia sekä tossut. 

Eikä siinä vielä kaikki. Mukaan mahtui myös kaksi neuletakkia ja kahdet neulehousut. Nyt ei vauvan tarvi palella, vaikka talvi jatkuis juhannukseen 😀

neule2.jpg

Tuo neulepinta on kerrassaan ihana 🙂 Ja hopeanhohtoinen harmaa magee.

neule3.jpg

Ja voi noita sydännappeja <3

neule4.jpg

Maanläheisissä väreissä kietaisuneuletakki ja kunnon neulepöksyt.

Lisänä paketissa oli myös itselleni jotain tuttua:

neule5.jpg

neule7.jpg

Neulepuku, jonka äitini on kuulemma minulle tehnyt, kun olen ollut vauva. Itselleni kyseinen puku on tuttu siitä, kun olen saanut ottaa sen mukaan nukkelekkeihin. Onneksi olen leikkinyt sen verran nätisti, ettei neulepuku ole tärveltynyt 🙂 Kyseinen puku on aiempiin verrattuna sen verran reilumman kokoinen, että se menee varmaan sitten loppukesästä/alkusyksystä pikkuisen päälle.

Anopin paketista löytyi myös muisto neuleita. Punainen pienen pieni neulebody on mieheni tädin neuloma, anopin muistelun mukaan mieheni siskolle kylläkin. Kyseinen body oli kuulemma kuitenkin tainnut jäädä käyttämättä, koska se oli toimitettu vasta ristiäisten aikaan, eikä pikkuinen enää ollut niin pikkuinen, että olisi bodyyn mahtunut.

neulebody1.jpg

neule9.jpg

Sininen neuletakki on mieheni perheen tuttavan äidin miehelleni neuloma ja ollut kuulemma kovassa käytössä. Käytön määrän toki huomaa, mutta ehjä on, joten otan sen mielelläni ensi syksynä (koon puolesta?) käyttöön, kun kerrospukeutumista vaaditaan. 

Niin ja mikäs se on tämän mamman panos lapsukaiselle itse tehtyjen juttujen osalta?

neule11.jpg

Epämääräinen korillinen lankoja ja puikkoja, puikoilla ne villasukat, joista ei taida tulla mitään…

neule10.jpg

Yksi ei niin nätti pipo….

neule8.jpg

..ja yksi iso isoäidinneliö virkattuna. Värit valittu niin, että ne sopivat autoon 😀

Ei kovin hääviä, joten taidan ihan suosiolla jättää nuo neulomispuuhat mummoille 😀

Kauneus DIY Lasten tyyli

Vauvavarustelua osa 9, pienokaisen ruokailu

Se vakio toteamus vauvan tarvikehankitoja miettiessä taitaa olla, että välttämättä se ei tarvitse muuta kun lämpöä ja läheisyyttä, siisteyttä ja ravintoa. Ja nyt varustaudutaan sitä ravinnon saantia varten. Olen tottakai ajatellut imettää lapsukaista, mikäli se vain onnistuu. Simppeliä, tissi on tuossa rintakehässä kiinni ja ruokaa sinne tulee toivon mukaan kiitos hienon luonnon suunnitelman, jos kaikki menee niinkun toivon, eli imetys onnistuu. Tarvitsee siihen vauvan ruuan valmistukseen toki vettä ja ruokaa äidille, mutta ne nyt ovat muutenkin yksi pikku paha elossa oloni kannalta, joten niitä on tuskin tarve erikseen laskea.

Vaan eipä se ole tässä vauvatarvikemaailmassa ihan niin yksiselitteistä. Tottahan sitä tarvitaan jotain härpäkkeitä sitä imetystä varten. Osa varmasti oikein tarpeellisia, osa täysin tarpeettomia, se lienee yksilöllistä. Aloitan vaikkapa nyt imetysliiveistä, jotka liittyvät imetykseen jo pelkän nimensäkin perusteella. Koska rintojeni muoto ja koko on vaihdellut koko raskauden ajan aina omaan pieneen kriiseytymiseen asti, en ole oikein vielä uskaltanut panostaa mihinkään paljon kehuttuihin ja maksaviin imetysliiveihin. Koska jotkut liivit on kuitenkin hyvä olla, tilasin sitten H&M:ltä alesta (8 euroa 2 kpl:tta) koon L kaarituettomat imetysliivit. No.. ne menee nyt nippa nappa nahkapussukoiden (joo-o, ne on just nyt tyhjien pussukoiden oloiset) peitoksi, mutta villisti veikkaan, että kun maito alkaa nousta, saan heittää kyseisille liiveille hyvästit. Toisaalta ne on olleet nyt mammalomalla ollessa ihan mukavat, kun vatsa on ollut sen verran ylhäällä, että normaalit kaarituelliset liivit painavat ikävästi. Lisäksi ostin kahden eri kokoiset kaarituettomat ja joustavat imetysliivit merkkiä Emma-Jane. Toiset ovat ihan toppaamattomat, toisissa on poistettava toppaus, joka antaa sitten pelivaraa vielä koon suhteen. Tosin, entisenä rintsikkamyyjänä olen aika epäileväinen, kun koko on kerta 80 B-F. Eihän millään tolla haarukalla olevat liivit voi olla tukevat. Eikä ne sitä oikein kyllä olekaan. Mutta jälleen, kivat nyt kotosalla, kun ei hypipompi tai ole rinnat arat. 

Minulle on suositeltu esim Bravadon seamless silk liivejä, mutta koska hintaa niille tulee helposti se yli 50 euroa, olen vielä pitäytynyt ostamasta niitä. Katsotaan tilannetta sitten, kun tietää vähän tarkemmin minkä kokoista lähteä hankkimaan. Ja onhan se vaan niin, että ikänsä kaarituellisia ja topattuja liivejä käyttäneelle, nämä kaarituettomat ja toppaamattomat vaan tuntuvat (ja näyttävät) siltä, kuin olisi liivittä kokonaan 😀

Imetyspaitoja olen ostanut kolme ja -toppeja kaksi. Kaikki H&M:ltä. Tosin taisin ostaa liian isoja, joten saa nähdä kuinka paljon kyseisille yksilöille sitten tulee käyttöä. Niillä kuitenkin ajattelin alkuun pärjätä ja esim kotioloissa varmaan suosin vaan sellaisia väljiä paitoja, jotka mahdollistavat imetyksen ilman kauhean suurta säätöä. Mutta kokemus näyttää sitten millaisia paitoja tarvitsen tätä ruokailutoimitusta varten. Sen muuten sanon, että huhhuh kuinka kalliita imetysvaatteet on!

No, joskus se maito sitten heruu sieltä ulos ihan ilman ruokailijaa, joten liivinsuojuksia on toki tullut hommattua. Ostin itse nyt kokeeksi Liberoa ja työkavereiden vauvapaketista tuli Natusan merkkisiä. Ovat muuten aika eri tuntuisia ja myös eri kokoisia, joten tuleepahan nyt sitten kokeiltua pareja erilaisia ainakin, mikäli tarvetta on. Lisäksi äitiyspakkauksesta tuli yksi pari kestoliivinsuojuksia.

imetys1.jpg

Äitiyspakkauksessa oli myös nännivoide ja olen saanut lisäksi kehuja sellaisessa violetissa paketissa olevasta voiteesta. Se on kuulemma sellaista, että auttaa vaikka olisi kuinka verillä ja sen kanssa voi hyvin imettää. Mahtaakohan kyseessä olla Lansinoh… Täytyy tarkistaa tämä vielä äippäkavereilta. Voisin hyvin meinaan ostaa pienen tuubin tuota varastoon, koska on kai erittäin todennäköistä, että ainakin alkuun nännit aristaa.

Imetyksen apuvälineenä kai voisi käyttää niitä semmoisia rintakumeja. Itse en ole niihin tutustunut tarkemmin, enkä siis vielä hommannut, kuten ne maidonkerääjiäkään. Niitä saa kuitenkin ihan lähikaupasta, joten en varmaan niitä tule etukäteen ostaneeksi muutenkaan, vaan sitten jos tarve vaatii.

Mitään imetystyynyä en ajatellut myöskään hommata, koska parikin ystävää sanonut, ettei ainakaan heidän hankkimansa olleet kovinkaan käteviä. Yksi imetyskokemusta runsaasti omaava ja imetyksen tukikoulutuksia käynyt ystävä sanoi, että alkuun voi ylipäätään olla helpoin imettää kyljellään ja jos tyynyä tarvitsee, toimii normaali tukeva tyyny tässä mainiosti. Luotan siis siihen ja alkuun aion käyttää imetystyynyn virassa todella napakkaa untuvatyynyä. Jos sitten jostain syystä alan kaipaamaan varsinaista imetystyynyä, katselen asiaa uudemman kerran.

Jos se imetys ei sitten onnistukaan, pitäähän sitä varuilta olla tuttipullo. Niin ja onhan se kätevä jos olen esim jossain menossa, niin voi sitten joku muukin lapsen ruokkia. Olin ajatellut hommaavani Life factoryn lasisen tuttipullon, koska tykkään jotenkin ajatuksesta, että materiaali on lasia eikä siitä näin ollen pitäisi liueta mitään vauvan juomaan nesteeseen. Ja lisäksi ne ovat kivannäköisiä. Toisaalta eipähän siinä tuttipullossa ole tarkoitus pitkiä aikoja mitään säilytellä, joten tuskinpa mistään Suomen markkinoilla pidempään olleesta tuttipullosta, joka joskus on tarkistettu, mitään hengelle vaarallisia määriä myrkkyjä liukenee. 

No, tuttipullo on itse vielä hommaamatta, mutta ei hätää, työkaverit ajattelivat tämänkin puolestani. Paketista löytyi vauvan viime vuonna saaneen kollegan kehuma ”koliikki”-tuttipullo. Tarkoitus kai on, että pullon mekanismi jotenkin estää ilman pääsemisen vauvan massuun. Täytynee tutustua tähän(kin) tarkemmin, jahka jaksan alkaa ottamaan asioista selvää.

ruoka1.jpg

Tuttipullosta aasinsillalla sen sisältöön, nimittäin äidinmaidon korvikkeisiin. Koska asutaan kuitenkin hyvin lähellä kauppoja, jotka ovat auki melkein 24/7, en näe mitään syytä ostaa isoja varastoja äidinmaidonkorviketta kaappiin. Yksi tai kaksi pakettia riittää, ihan siis siltä varalta, etten itse pysty jostain syystä ruokkimaan lastani. Lisäksi täytyisi varmastikin harkita jonkinlaisen rintapumpun hankintaa. Olen tätä nyt tarkoituksella lykännyt, koska olen kokoajan ajatellut, etten sitä heti alkuun tarvitse. Toisaalta ei se rintapumpun olemassaolo varmasti haitaksikaan olisi, koska ainahan voi käydä niin, että sitä tarvitsee jo alkumetreillä, erinäisistä syistä. Täytynee lisätä se rintapumppu listaan ehkä voisi vielä harkita ostavansa ennen kuin jakautuu kahtia.

Myöhempää ruokailua varten tarvitaan toki syöttötuoli. Minulle on ollut alusta asti selvää, että haluan Stokken Tripp Trappin, enkä ole sitten mitään muita vaihtoehtoja vakavissaan tai edes puolivakavissaan katsonut. Anoppi kyseli varovasti, kuultuaan siitä että vanhempani maksoivat vaunut, mitä hän voisi ostaa (ounou, toivottavasti tässä ei ala mikään isovanhempien kilpavarustelu) ja siihen sitten hetken mietittyä todettiin, että tuota kyseistä tuolia ollaan mietitty. Anoppi fyssarina toki tuki tätä ajatusta, koska tuolissa säätömahdollisuuksia löytyy lapsen kasvaessa. Kyseinen tuoli, lisävarusteineen, on siis hankintalistalla.

Mitään vauvan astioita ei olla vielä ostettu, uskoisin niitäkin tulevan sitten joskus lahjana. Kätevänoloiset lusikat tulivat jo soseiden syöttämistä varten työkavereilta vauvalahjassa. Lisäksi lahjapaketista kuoriutui ruokalappu. Violetti ruokalappu on äitiyspakkauksesta. Näihin kiinteiden ruokien myötä tarpeelliseksi tuleviin tarvikkeisiin palattanee sitten muutamien kuukausien päästä, kun asiasta tulee ajankohtainen. 

ruoka2.jpg

Eli aika vähäisillä hankinnoilla sitten kuitenkin vielä tässä vaiheessa tuon ruokailun suhteen. Itseasiassa suurimmat hankinnat tässä kategoriassa ovat minulle vaatepuolta liivien ja paitojen muodossa.

  • 4 imetysliivit yht 54,40 euroa
  • 3 imetyspaitaa yht 44,98 euroa
  • 2 imetystoppia yht 19,99 euroa
  • liivinsuojuksia 1 paketti ostettu yht 4,20 euroa, 1 paketti saatu lahjaksi, 1 pari kestoliivinsuojia äitiyspakkauksesta
  • nännivoide äitiyspakkauksesta
  • 1 tuttipullo + äidinmaidonkorvikepkt, saatu lahjaksi
  • tuttipulloharja 2,50 euroa
  • vauvan lusikka, saatu lahjaksi
  • 2 ruokalappua, toinen saatu lahjaksi, toinen äitiyspakkauksesta

Yht 126,07 euroa

Hankitaan

  • Stokken Tripp Trapp + new born ja baby setit (uutena maksaisivat n 320 euroa, tosin tarjouksia voi löytyä ja mahdollisesti myös käytettynä)
  • kunnolliset tukevat imetysliivit (n 50-60 e)

Hankitaan tarvittaessa:

  • rintakumeja
  • maidonkeräimet
  • rintapumppu
  • imetysvaatteita
  • imetystyyny
Perhe Lapset