Vika kolmannes on vielä x määrän aikaa kesken, mutta niin ne vaan viikot alkaa käydä ns vähiin, joten pureudun tähän jo nyt. Toinen kolmannes oli mitä energisintä aikaa, mutta vikalla kolmanneksella alkoi taas unentarve selvästi kasvaa. Ja ruokahalu. Jos tähän mennessä oli melkeinpä ollut olo, ettei tee mieli syödä ihmeemmin, huomasin viimeisen kolmanneksen pyörähtäessä käyntiin alkaneeni syömään useammin ja olevani jatkuvasti enemmän tai vähemmän nälkäinen. Tähän saumaan vielä sopivasti joulu kaikkine suklaineen niin johan alkoi paino nousta. Ja mielestäni myös se maha kasvaa.
Kuinka voikin olla hassua, että koko elämänsä sitä nainen yrittää piilotella mahaansa ja toivoo ettei kukaan ainakaan sano mahan kasvaneen, kunnes raskaana ollessa sitä suorastaan pahoittaa mielensä kun saa jatkuvasti kuulla, että onpas sulla pieni maha. Jotkut minua pitkään aikaan näkemättömät ihmiset jopa hämmästyivät tammikuussa, kun näkivät minut ja kuulivat, että laskettu aika on maaliskuun alussa. Hämmästyksen syy siis pieni maha. Itsestänihän maha tuntuu valtavalta, koska etenkin näin viimeisiä viikkoja ennen laskettua aikaa tuntuu, ettei sukkia saa jalkaan ja aina aika ajoin peilikuvaa katsoessa sitä suorastaan säpsähtää, että huh, onpas tuo maha taas kasvanut. Mutta ilmeisesti sitten olen monen normiin pienen raskausvatsan omistava. Kaiken kaikkiaan ei pitäisi välittää mitä muut sanovat vatsani koosta, mutta silti…
No se vauvamahan koosta. Noin niin kuin muuten vointi on ollut hyvä, ummetusta edelleen ajoittain ja uutena ihanuutena närästys. Oli närästystä kai lievänä ollut aikaisemminkin, mutta etenkin nyt viimeisten kuukausien aikana siihen on joutunut ottamaan ihan lääkettäkin. Onneksi se on auttanut. Mutta kyllä se vähän korpeaa, että joskus jopa veden juonnin jälkeen alkaa närästää.
Unen tarve alkoi selkeästi kasvaa ja muutaman viikon ajan jopa heräilin joka yö kesken unien, aina kutakuinkin samaan aikaan siinä kahden maissa. Mieheni sanoi minun sen sijaan olevan iltaisin ainakin sikeämmässä unessa, kuin aikaisemmin, koska en enää reagoinut mitenkään siihen kun hän hieman myöhemmin tuli nukkumaan. Väsymys alkoi hieman myös painaa työssä olemista ja aloin pikkuhiljaa kaipaamaan äitiyslomalle. Tähän vaikuttanee myös se, ettei ajatus tahtonut enää ihan niin tehokkaasti pysyä työssä, vaan huomasin vähän väliä ajattelevani vauvaa tai jotain siihen liittyvää. Tosin samaan aikaan koin kuitenkin pientä pakokauhua siitä, että apua, miten saan ajan kulumaan ja miten osaan olla kotona. Noin neljän viikon kokemuksella voin sanoa, että aika kuluu ja osaan todellakin olla kotona. Tällä hetkellä en kaipaa töihin lainkaan.
Suurempia liitoskipuja en ole tuntenut, viimeaikoihin saakka. Nyt ajoittain on tullut tunnetta, että joku venyttää alapäätä ja koittaa repiä vatsan keskeltä kahtia. Nämä tuntemukset ovat kaikista hankalimpia yöaikaan kylkeä kääntäessä. Tietysti, jos yhtään on pissahätä, on kyljen kääntäminen muutenkin jotenkin kivuliaamman tuntuista. Koska nukkuma-asentona on vain ja ainoastaan kylkiasento, ollut kohta jo sen yhdeksän kuukautta, ei liene ihme, että jotain ongelmaa senkin kanssa tulee. Itselläni lonkat puutuvat toisinaan todella inhottavasti. Oikeastaan nyt ihan viime viikkoina tuo puutuminen on alkanut enemmän vaivaamaan.
Vauvan liikehdintä voimistui päivä päivältä ja jossain vaiheessa napakat potkut muuttuivat jopa hieman kivuliaalta tuntuvaan muljuamiseen. Etenkin nuo kylkiluihin kohdistuvat muljahtelut tuntuvat hieman epämiellyttäviltä. Tietysti kun tila alkaa käydä ahtaaksi, alkaa pienen liikkuminenkin olla rajoitetumpaa ja esimerkiksi kyljen kääntäminen vatsassa on selkeästi haastavampaa. Mutta kyllä minä kuitenkin niin nautin siitä, kun pieni liikkuu, koska silloin tiedän sillä olevan kaiken hyvin. Tai ainakin oletan näin. Se, alkoiko mies tuntea liikkeet tokalla vai vikalla kolmanneksella, en valitettavasti muista. Alkuunhan pikkuinen rauhoittui heti, kun isin käsi tuli vatsan päälle. Nyt se ei juuri siitä välitä ja välillä mieheni jopa villitsee jälkikasvuaan potkimaan. Voi, se on niin hellyttävää, kun mies puhuu vatsalle ja käskee pientä vähän potkaisemaan isiä ja kun saa potkun, lässyttää hän masulle takaisin ja kehuu pientä. Uutuutena mies on alkanut kokeilemaan missä kohdin pienen peppu tai selkä on.
Kun tässä nyt on enää muutamia viikkoja jäljellä ennen laskettua aikaa, alkaa olo olla todellakin raskaana oleva. Väsymys kulkee aalloissa, toisena päivänä olen todella tarmokas ja sitten taas toisena päivänä tekisi mieli vaan pötkötellä koko päivä. Lasketunajan läheneminen on myös hieman saanut meikäläiseen turhautumista aikaiseksi ja sitä myötä on hermo ollut ehkä hieman kireämpi kuin mitä koko muun raskauden aikana. Kun mainitsin tästä miehelle, totesi hän minun todella olevan hieman kiukkuisemman oloinen välillä. Liekö ajoittainen väsymys vai hormonit vai mikä. Mutta muutamia pieniä juttuja lukuun ottamatta ollaan tämä vikakin kolmannes menty melko tasaisesti tunne-elämä puolella.
Nyt viimeisimpien viikkojen aikana neuvolakäyntejä on ollut kerran viikkoon ja yhdellä kertaa sitten pissassa oli sokeria. No, syykin tähän löytyi meikäläisen leipomisinnosta, täytyyhän niitä tuotoksia tietysti maistaa! No onneksi seuraavalla viikolla pissa oli taas puhdasta, eli sain hieman hiilareihin huomiota kiinnittämällä asiaa korjattua. Hyvä niin.
Kaiken kaikkiaan koko raskausaika on mennyt yllättävän helposti ja olen pääasiallisesti ollut todella hyvävointinen ilman suurempia flunssia tai kremppoja. Tosin, tässä on vielä se pari viikkoa melkein laskettuun aikaan ja voihan se raskaus jatkua vielä senkin jälkeen, ja paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua. Toivon tietysti ettei mitään kovin dramaattista tapahdu, vaan saan nauttia leppoisasta raskausajasta loppuun saakka ja saan siitä ”palkinnoksi” oman pienen vauvan.
