Kesäpäivän drinksu

020712b.jpg

Kesän ekojen helteiden aikaan tein raikasta smoothieta cantaloupesta, mansikoista ja mintusta ja tuolloin annemi heitti ilmoille sen mitä itse en ollut ajatellut: Smoothiesta voisi jalostaa myös drinksun. Ja nyt sitten kokeilin sitä perjantaisille vieraille raikkaana jälkkärinä possuaterian jälkeen.

020712a.jpg

Tällä kertaa kokeilin smoothieta kera skumpan. Alkossa suosittelivat tähän erittäin kuivaa cavaa ja ihan ok toimi, sanoinhan etten halua mitenkään yltiö makeaa tästä. Näin jälkeenpäin ajateltuna kuiva tai puolikuiva olisi ehkä ollut tasapainoisempi vaihtoehto; nyt jäi hieman happamaksi kokonaisuus.

Mitä muuten tulee kyseiseen kesäjuhliin ihanasti sopivaan drinksuun, kannattaa varautua huomattavaan kuohuntaan, varsinkin jos laittaa smoothien lasin pohjalle ja skumpan päälle. Itse käytin kuvan drinksussa noin kolmannesta smoothieta ja kaksi kolmannesta skumppaa. Näin juomat vielä sekoittuu ihan kivasti ja se on  sopivan ”ohutta” juotavaksi. 

Smoothien muuten siivilöin isompien sattumien varalta, tosin suodatinliinan läpi saisi blokattu mansikan siemenetkin pois.

Herkkua oli ja teen varmaan heinäkuisille synttäreillenikin jotain saman tyyppistä. Sitä ennen aion kuitenkin kokeilla margarita inspiroitunutta veriota tästä..

Koti Ruoka ja juoma

Maailman parannusta brunssilla

brunssi1.jpg

Kyllä se vaan niin on siskot, että brunssi ihanan ystävän kanssa tyydyttää sekä vatsan että mielen tarpeet. 

Päätettiin ystävän kanssa mennä kauniin päivän kunniaksi pyörähtämään keskiaikaisilla markkinoilla ja yllätys, moni muukin oli samalla aatteella liikenteessä. Niinpä reippaina tyttöinä kipitettiin joen toiselle puolelle Fontanan brunssille odottelemaan josko suurin ruuhka Vanhalla Suurtorilla hellittäisi. 

Syntisen mitättömällä ravintoarvolla siunatut croisantit kera kylmäsavulohitäytteen osottautui brunssipöydän parhaudeksi ja lopulta mahaan ei kyllä jäänyt tilaa jälkkärille..

brunssi2.jpg

Pannukakku kaikessa haaleudessaan jäikin siis nauttimatta… Kaiken kaikkiaan ihan ok, tuli kyllä syötyä paljon, mutta tavallaan odotin jotain vähän erilaista…

Ja mitä muuten markkinoihin tulee, ei se väen paljous helpottanut parin tunnin aikana juuri lainkaan. Ja ainoat kuvatkin kyseisiltä markkinoilta tuli napattua vartaassa olleesta kokonaisesta possusta. Jätettäkööt ne postaamatta tällä kertaa..

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli