Ahdistuksen häätöä

170412d.jpg

Eilen iski iltapäivään mennessä oikein superahdistuksen päälle, kun olin tapellut koko aamupäivän opparin laskelmien kanssa (en vaan osaa tai sitten en ole vielä oivaltanut miten sen yhden pienen solmun aukaisen). Lisää bensaa ahdistuksen liekkeihin heittää tietoisuus pankkitilin melkoisen olemattomasta saldosta ja yhä olemattomissa olevasta työstä.

170412b.jpg

Niinpä tartuin tilaisuuteen, kun mies oli lähdössä harrastukseensa, jossa hänen mukaansa nollaantuu kyllä kaikki huolet ja murheet, niitä kun ei voi yksinkertaisesti pyöritellä päässä tai harjoitus kärsii. 

Jollekin mielen tyhjentäminen murheista toteutuu oivallisesti vaikka juoksulenkillä tai luonnossa vaeltelemalla. Itse en kyllä voi lenkillä murheita unohtaa jos siellä olen yksin, koska kävellessä pyöritän asioita vielä pahemmin pääni sisällä. Toki silloinhan kyseessä on oma keskittymisen puute kyseistä lajia kohtaan..

170412a.jpg

Jollekin toiselle tapa tyhjentää mielestä murheet voi olla sitten vaikka jooga. Itse olen siihen liian kärsimätön, varsinkin niihin rauhallisempiin versioihin, joista ilmeisesti olisi syytä aloittaa ennen toiminnallisempiin siirtymistä.

Yhtä kaikki, pääasia, että saa murheet hetkeksi pois mielestä. Itse koin eilen reilun tunnin tarkan keskittymisen ja ajoittaisten onnistumisen tunteiden eheyttäneen mieltäni kummasti verrattuna lähtötilanteeseen. Mun mielestä ihan jokainen tarvitsisi sellaisen harrastuksen, jossa voi murheet unohtaa. Tai ei sen tarvitse olla edes mikään säännöllinen harrastus tms, kunhan vaan itse tunnistaa keinot oman mielensä eheyttämiseen.

170412c.jpg

Vaikka ei sillä, kyllä se ahdistus taas alkaa päätään nostaa… Onpahan nyt kuitenkin nollattu tilannetta vähän välissä niin ei murhemöykky pääse liian isoksi kerralla kasvamaan ja hautaamaan elämäniloa ja onnentunteita täysin alleen..

Hyvinvointi Mieli Höpsöä Syvällistä

Tännään

160412m.jpg

Hommia tiedossa. Ja teille kuvapostaus mun viikon aloituksesta. Sitä arkea…

160412g.jpg

Tiput munineen vihdoin säilöön kutakuinkin vuodeksi taas..

160412h.jpg

Mies kysy ihan pokkana, että vienkö ne roskikseen samalla kun lähen kauppaan. Kun väläytin ajatuksen siitä, että ensi vuonna joutuisi ostamaan uudet, jos nämä nyt heittää pois, perui mies aika nopeasti sanansa.

Seuraavana jatkoinkin ”siivoilua” tiskien ja pyykkien merkeissä.

160412d.jpg

Kaapista löytynyt taaskaan puhtaita vaatteita, vaan kaikki oli pyykkikoreissa.. ainakin melkein kaikki. 

Kukahan meillä muuten juo noin paljon kahvia ja jemmailee kuppeja ympäri kämppää, eikä laita niitätiskikoneeseen kun ne kaikki oli kerralla likasena (eikä kaikki edes mahtunu kerralla!). 

160412q.jpg

Ylimääräsiä sydämentykytyksii aiheutti muutama viikko sitten pelko tiskikoneen rikkoutumisesta… olikin poistoputki tukossa ja nyt pesee taas loistavasti 🙂 

Kun nyt keittiössä olin niin samantien saatto suunnitella viikon ruokalistan, tehdä kauppalistan ja valmistella ruokia.

160412p.jpg

160412n.jpg

160412c.jpg

Niinkin arkisesta asiasta kun esikeitetyistä potuista myöhemmin lisää, muahaha. Ja kauppalistan voi muuten ihan kivasti tehdä askartelukartongin jämäpalalle.. paljon pirteempää ku aanelosesta revitty pala.

160412a.jpg

Anoppikin muuten soitti, kesken potun ketoin tietty. Vauhti oli päällä. Oli saanut hullujen päivien kuvaston kuolattavaksi. Näinköhän joudun sijaiskärsijäksi ja sen puolesta ostoksille..  Joka tapauksessa olen onnellinen hyvistä väleistä anoppiin.

Ja sit välipalaa terassilla (ei valitettavasti jätskiä). Kiivii ja brietä kera viikunahillon. Ihan jees. Lämmintä jo!

160412i.jpg

160412j.jpg

Kaulahuivi ja villasukat oli silti paikallaan, ettei vilu yllätä petollisesti. Kiivit oliki muuten kitkeriä. Yh.

Muuten päivän fiilistä kuvaa seuraava kuva:

160412k.jpg

En oo aiemmin ajatellu että mulla on tollaset hymykuopat! Oppari ei muuten edistyny..

Miten teidän viikko lähti käyntiin?

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä