Raskauden 2. kolmannes

Jos ensimmäisellä kolmanneksella oli etovaa oloa ja väsymystä, oli toisella kolmanneksella virtaa kun pienessä kylässä. Olen ihan yleisesti ottaen ollut aina sellainen iltauninen tapaus, mutta kun varkain, nukkumaanmenoaika venyi, enkä silti tuntenut itseäni aamuisin sen väsyneemmäksi kuin aikaisempien nukkumaanmenoaikojen jälkeenkään.

Miten tuon ”ylimääräisen” ajan sitten käytin? No kuuraamalla kämppää kun viimistä päivää! Minä, siivoamista suurimmaksi osaksi inhoava laiskimus kuurasin keittiötäkin rätti kädessä niin touhukkaasti, että kädet kuivuivat pienille haavoille. Vissiin pesänrakennusviettiä… Ja koska siivous alkoi olla suorastaan pakkomielteistä, alkoi kaikki ylimääräinen roju ärsyttämään. Näinpä syntyi hieno ajatus siitä, että äitiyslomalla sitten käyn kaappeja läpi ja heitän ylimääräiset rojut pois jne.

Toisen kolmanneksen loppupuolella aloiteltiin myös talon tapettien vaihto operaatio ja voi luoja se kasvatti pinnaa, kun päällä on siivousvimma ja huusholli hyrskynmyrskyn tapettisilpun yms takia. Onneksi sitten tosiaan oli tuota energiaa vaikka muille jakaa, niin sain purkaa sitä vanhojen tapettien poistamiseen.

Myös muut fyysisemmät oireet, ummetusta lukuun ottamatta, hiipuivat pois toisen kolmanneksen aikana. Mitään suuria ruokahimoja ei silti tullut, vaan voin sanoa syöneeni raskausaikana kohtuullisimman kokoisia annoksia koko elämässäni. Mitään suurempia liitoskipuja en kokenut, yhtä vajaan viikon kestänyttä vaihetta lukuun ottamatta. Tuolloin kaikki ylös nouseminen ja liikkeelle lähtö oli kuin raihnaisen mummon liikehdintää, tuntui meinaan ettei toinen lonkka esim liiku lainkaan. Mutta tosiaan, se oire helpotti viikossa, joten pääsin todella helpolla verrattuna moneen muuhun. Kaiken kaikkiaan toinen kolmannes oli fyysisesti (sitä pirun ummetusta lukuun ottamatta) koko raskauden helpointa aikaa: virtaa oli, mistään ei kolottanut eikä mahakaan ollut vielä tiellä.

Niin se maha. Missä ihmeessä se on?? Kaikki, joille kerroin iloisen uutisen, olivat melko yllättyneitä, varsinkin siitä kuinka pitkällä olin. Eihän se maha edes näkynyt. Olen toki lähtökohtaisesti hieman ylipainoinen, joten pieni vatsan kasvaminen nyt olisi muutenkin tulkittavissa helposti herkuttelun aiheuttamaksi turpoamiseksi. Itse toki huomasin, etteivät normaalit farkut olleet enää hyvään toviin mahtuneet päälle jne, mutta kyllä se kieltämättä vähän riipaisi, ettei semmosta kunnon raskausvatsaa ollut vielä pitkään aikaan.

Kun ekasta kolmanneksesta oltiin selvitty ja vauvan liikkeetkin alkoivat pikkuhiljaa tuntua, alkoi suurimmat pelot keskenmenosta lieventyä. Ei se pelko missään nimessä kokonaan poistunut ja varsinkin, jos pienen liikkeet eivät tuntuneet, kuten eiväthän ne aluksi kokoaikaa tuntuneet, kun oli sen verran pieniä tuntemuksia, piti illalla tarkistaa dopplerilla, että sykkeet kuuluu. Onneksi kuuluivat ja jälleen saattoi huokaista helpotuksesta. Ja tietty ennen kuin liikkeet tuntuivat, kuuntelin varmaan kerran viikkoon vauvan sydänääniä rauhoitellakseni mieltäni. Mies kiltisti kuunteli ne aina kanssani.

Neuvolakäynteihin liittyen toiselle kolmannekselle osuivat rakenneultra ja sokerirasituskoe. Rakenneultrassa oli mukana myös kätilöopiskelija, joten saatiin varmaan hieman pidempään tutkailla pientä maha mönkiäistämme ruudulta, kuin mitä normaalisti aikaa olisi varattu. Tosin tyyppi ei ihan hirveen intsinä ollut ultraamisesta tälläkään kertaa, kun koitti luikahtaa alta pois ja potki ponnekkaasti uä-laitteen anturia.

Rakenneultrassa kaikki hyvin ja ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon ne kokeneet kätilöt näkevät niistä mustavalkoisista sutuista ruudulla. Tosin pikkuhiljaa sitä alkoi itsekin hahmottaa vauvan ruumiinosia tarkemmin ja tarkemmin. Rakenneultrassa meille myös kerrottiin vauvan näyttävän sukupuoleltaan tytöltä, mutta varmaksihan he eivät sitä luvanneet ja sillä varauksella on menty, että voi sieltä poikakin vielä tulla.

Sokerirasituskokeesta olin kuullut sekä kauhutarinoita, että rauhoittelevia kokemuksia. Oma kokemukseni oli melko neutraali. Ensinnäkään se litku, jota sain, ei ollut mitenkään ylitsepääsemättömän kamalan makuista vaan maistui lähinnä paksulta sokerivedeltä. Onneksi se tosin tarjoiltiin todella kylmänä. Reilun puolen tunnin päästä pieni ihminen sisälläni sai ilmeisesti sokeriannoksen verenkiertoonsa, koska alkoi semmonen mylläkkä mahassa, että oksat pois. Itselläni olo oli sen sijaan hieman rauhaton, olisi tehnyt mieli lähteä hyppelemään pitkin terveyskeskuksen käytäviä. Voin siis hyvin kuvitella, miltä sokerihumalaisesta lapsesta tuntuu, kun sen on pakko saada purkaa sokerienergiansa johonkin riekkumiseen ja aikuiset käskee olla paikallaan: keskittymishäiriöiseltä! Tuo tila kuitenkin kesti vain hetken. Mitään pahaa oloa ei tullut eikä edes nälkää, vaikka olin varautunut, että kun kahden tunnin verikoe on otettu, tarvitsen välittömästi syötävää. Verikokeiden tulokset sitten kertoivat osaltaan myös, ettei mitään ihme tuntemuksia kuulunutkaan olla, kun arvot olivat sen verran hyvät.

Painoakaan ei tullut raskauden toisen kolmanneksen aikana. Joulukuun alkupuolelle mennessä painoa oli koko raskausaikana kertynyt noin kolme kiloa. Tosin sitten tuli joulukuu ja joulusuklaat ja vikalla kolmanneksella kasvanut ruokahalu.. ;)

Vaikka painokiloja ei tullut, kohtu kuitenkin kasvoi terveydenhoitajan mittausten mukaan ja sain oikein kehuja siitä, kuinka kohdun kasvu menee nätisti keskikäyrällä. Mutta sai sitä vähän ”noottiakin”, kun verenpaine on kuulemma sen veran korkea. No, se sitten on joidenkin mielestä korkea tai toisten mielestä vain normaalin ylärajoilla, mene ja tiedä. Ja kun pari kertaa tulee sanomista korkeasta verenpaineesta, alkaa sitä vääjäämättä jännittää koko mittaustilannetta, mikä johtaa taas siihen, että paineet nousee. Pissa on kuitenkin ollut puhdasta, joten verenpaine ei ole ollut merkki raskausmyrkytyksestä vaan varmaan ihan eletystä elämästä eli heikosta yleiskunnosta ja sukurasitteesta.

Vauvan syke on muuten tokan kolmanneksen ajan neuvolakäyntien mittauksissa ollut siellä 150 huitteilla. Tyttösykkeitä, jotkut sanoo tietäväisinä.

Tokan kolmanneksen lopussa alettiin jo uskaltaa hieman miettiä hankintoja vauvaa varten. Turvakaukalo ostettiinkin poistomyynnistä, joten se oli ensimmäinen isompi hankinta ja myös vaunuja käytiin tässä vaiheessa jo vakavissaan katsomassa. Tokalla kolmanneksella rupesin myös enemmän ajattelemaan sitä, että alkuvuodesta jään äitiyslomalle, mutta se tuntui hyvin kaukaiselta vielä. Kaikki tosin sanoi kokoajan että nopeasti se aika menee. Minusta aika tuntui kyllä ennemmin matelevan. Mutta niinhän sitä kai sanotaan, että odottavan aika on pitkä…

Mielialat pysyivät aikalailla kurissa ja voin edelleen vain ihmetellä, kuinka olen ollut raskausaikana huomattavasti pitkäjänteisempi ja tasaisempi kuin ennen raskauttani. Miten sitten viimeisellä kolmanneksella saatika synnytyksen jälkeen… :D