Kuka arjestasi päättää?

Elämäämme, perheellisenä, sivuaa ja siihen vaikuttaa kovin moni ihminen. Jos lapsen kehityskaari noudattelee neuvola- ja kouluterveydenhuoltomme määrittelyä normaalista, emme juurikaan kiinnitä huomiota ympärillämme vaikuttaneisiin ihmisiin.

Mutta pienikin poikkeuma kehityskaaressa voi aikaansaada mullistuksen, joka kääntää koko perheen elämän ylösalaisin tai luo siihen harmonian, joka kantaa läpi vaikeuksien, tai kiirastulen, johon koko perhe palaa, tuhkautuvat voimattomana. Riippuu ammattilaisesta, hänen kokemuksistaan tai tietämyksestään. Syökseekö hän teidät tuleen vai nostaako turvaan.

Kuva: Pixabay

Neuropsykiatrisesti oireilevat ovat väliinputoajia; heitä ei tunnisteta, tunnusteta eikä heille ole selkeää hoitopolkua. He uppoavat välttelyyn, vastuunsiirtoon ja jopa vihaan.  Olen kokenut sen, mustan vihan, joka kaadetaan päälle eikä poispääsyä ole. Olen tuntenut sen kuristavan tunteen kannatellessani haurasta lasta, kokenut sen vihan, jota lastani ymmärtämättömät ovat minuun kohdistaneet. Olen iskenyt kiinni siihen ymmärtämättömyyteen ja osoittanut sen olevan väärin, saaden lisää vihaa niskaani.

Lapseni onneksi olemme kohdanneet ammattilaisia, jotka ovat valmiita korjaamaan kollegoidensa virheet, vastaanottamaan kaiken epävarmuuden ja pelon sekä työstämään terveydenhuollon kanssa kaikki traumat, jotka yhteiskuntamme ammattilaiset ovat aikaansaaneet.

Tässä yhteiskunnassa, kaiken saatavilla olevan tiedon ja aika lailla sata prosenttisen vanhempien antamalla tuella minä ihmettelen miten neuropsykiatrisesti oireilevat lapset elävät edelleen elämää koulun häirikköinä, ongelmina, joiden tuki näyttäytyy hyvin usein huostaanottona. Tukena, joka voi tuhota enemmän kuin rakentaa.

Minä ajattelen inhimillisesti; panostetaan ihan oikeasti lapseen ja hänen hyvinvointiinsa.

Poliitikko voisi ajatella; säästetään pitkällä tähtäimellä rahaa.

Toimenpiteet molempien tavoitteisiin ovat samat, miksi niitä ei tehdä?

Aiemmin:

Haastava lapsi vai lapsi jolla on haasteita?

Koulut on Laura Ingallseille, entä Eemelit?

Lisää aiheesta;

https://dialogi.diak.fi/2019/12/18/jarjestelma-on-rikki-nepsy-lapsia-syrjaytetaan-yhteiskunnasta/

https://www.aamulehti.fi/a/c9923a27-0150-4cf0-9b07-b358970be555

https://erityisvoimia.fi/koulu/erityislapsen-tuki-koulussa/

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/neuropsykiatrisesti-oireilevien-lasten-tuen-saaminen-kestaa-jopa-vuosia/

perhe vanhemmuus
Kommentit (2)
  1. Pettynyt järjestelmään
    6.2.2021, 10:57

    🙁 Kuinka tuttua. Alettiin pyytämään ammattilaisten apua lapseni ollessaan ekalla luokalla. Koulupsykologin arviointiin päästiin 4.luokan kesällä (!!) ja lastensuojelun asiakkuus. 5.luokalla lähete lastenpsykalle ja kiireellinen sijoitus. Lapsi itse toistuvasti kysynyt ”milloin saan apua?”. Siitäkin huolimatta lastenpsykan ja koylulääkärinkin mielestä ”hänen tilanteensa ei ole vielä näin paha”. Monet aikuiset ovat olleet ihmeissään ja sanoneet lastani ”välinputoajaksi” ja näinhän se on. Jos et sopeutuu muottiin, et myöskään saa apua. 7. luokalla otettiin huostaan. Syy- kasvatus. Milloin ymmärretään, ettei nepsyongelmat johtuu kasvatuksesta? Tai onko se kuitenkin niin, ettei sitä edes haluta ymmärtää, koska hyvin kasvatettu, ei väkivaltainen nepsynuori on vaan niin ihanan helppo huostattava?

    1. Hei;

      Olin jo vastaavinani tähän mutta vastaus ei jostain syystä ole tallentunut.
      Kirjoituksesi kuulostaa kovasti siltä mitä moni muukin on tuonut esille, ongelmat kasataan vanhempien päälle. Syytellään ja osoitellaan sormella eikä koeta tarvetta selvitellä asiaa sen syvemmin.

      Voimia ja jaksamista teille kaikille!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *