Mitä siitä mä kertoisin….
Maanantai aamu. Kello lähentelee puolta kymmentä aamulla. Istahdan verkostopalaverin jälkeen autoon, tavoittelen turvavyötä ja lataan jo spotifystä musiikkia auton soittimen kautta kuultavaksi.
En kuitenkaan malta kuunnella, sisälläni kuplii. On kuin muurahaiset juoksisivat läpi. On soitettava jollekin, saatava tämä ulos. Kerrottava. Mutta kenelle? Kuka on kotona tähän aikaan maanantaina?
Muistan, ettei yksi kollegoistani, josta on tullut myös ystäväni, ole nyt työvuorossa. Soitan hänelle. Hänen vastatessaan aloitetaan niistä näistä, tuskallisen rennosti, kunnes saan sylkäistyä ulos:
xxxxx on kyllä päässyt hyvään kouluun. Todella hyvään.
Se piti sanoa, ääneen. Jotta se tuntuu todelta. Ettei se katoa. Että kaikki tietää miten hyvin on nyt.
Kuva: Pixbay
Ystäväni tietää mitä olemme läpikäyneet, tuntee sen polun, jota kuljimme. Tietää, että on aiemminkin ollut tasaista, turvallista ja hyvää mutta tietää senkin, että se kaikki on hajonnut, pirstaloitunut ja muuttunut unettomuudeksi, huolirypyksi otsalle ja öiseksi itkuksi. Tietää, että olen ollut jatkuvassa taisteluvalmiudessa, valppaana ja ylivirittyneen tietoisena kaikesta mitä lapseni ympärillä tapahtuu.
Nyt hän osaa tuntea aitoa iloa lapseni puolesta.
Tältä tuntuu luottaa, uskoa ja kohdata hyväksyntää. Tehdä aitoa yhteistyötä. Lapseni ensimmäisen kouluvuoden jälkeen minun piti opetella tämä kaikki. Saimme vastaan opettajan, joka ymmärsi, että olemme rikki, pirstaleina emmekä uskalla luottaa, tulla kokonaan vastaan.
Hän oli kärsivällinen ja pala palalta kasasi meitä, avasi ovia toivoon ja veti meidät takaisin aurinkoon. Hän oli paljon vartija, rohkea nainen, joka ei lannistunut, antanut periksi. En unohda häntä ikinä.
Jouduimme kuitenkin vaihtamaan kouluyksikköä ja aloimme luisua takaisin pimeään. Ennen kuin ehdimme pohjalle, rehtori otti kopin. Kuunteli meitä ja kaivoi ratkaisun avaimia esille.
Niiden avainten avulla olemme tässä. Minä iloa kuplivana, lapsi täynnä uskoa ja luottamusta. Säröillä mutta selkeästi korjattavissa, näiden avustajien, tämän opettajan ja tämän ilmapiirin avulla.
Aurinko lämmittää kasvojani, istun autossa puhelun jälkeen ja itken.
Me taisimme selvitä!
Taustaa:
