Tiistai, 2. lokakuuta, eilinen, oli kansainvälinen väkivallattomuuden päivä. Uutisia lukiessani, televisiota katsellessani ja jopa lapsille suunnatuissa peleissä kohtaa nykyään niin paljon väkivaltaa, että yksi väkivallaton päivä ei taida riittää.

Katsoin ajankohtaisohjelman, jossa Myanmarissa rohingyoihin kohdistuvaa silmitöntä väkivaltaa ja julmuutta tuotiin esiin haastatteluin, kuvin ja salaa kuvatuilla videon pätkillä. Naisia joukkoraiskataan, pieniä puolustuskyvyttömiä lapsia poltetaan elävältä ja kokonaisia kyliä tuhotaan. Nobel palkinnonkin saanut johtaja Aung Sang Suu Kyi kiistää kaikki julmuudet, väittää toimia laittoman kapinan nujertamiseksi. Ohjelma vavahdutti, jätti ikävän olon, joka seurasi uniinkin. Miten ihminen voi olla noin paha?

Meillä täällä Suomessa ollaan huolissaan siitä, että alle viisitoista vuotiaiden väkivalta on lisääntynyt tai ainakin tullut näkyvämmäksi ja raaistunut. Kuopukseni koululla vanhemmille luentoa pitänyt, pitkän linjan koulupoliisi, kertoi sillekin päivää olleen mukana ratkomassa kahden yläkoululaisen pojan keskinäistä väkivaltaa.

Nyrkiniskuista ja potkuista on tullut keino ratkaista erimielisyydet. Fortnite peli. Yksi syy, epäili poliisi. Ilman tutkimustietoa esitetty väite mutta uskon vahvasti siinä olevan kokemuksen mukana tuomaa tietoa. Tuskin hän väärässä oli. On hyvin uskottavaa, että väkivaltapelit muokkaavat herkässä kehitysvaiheessa olevia nuoria. 

Nuoret ovat impulsiivisia, hetkessä eläjiä. He ottavat tarpeettomia riskejä ymmärtämättä täysin niiden todellisia seurauksia. Aivojen kehitystyö on vielä kesken ja siellä käykin valtava myllerrys. Persoonallisuus, arviointikyky, sosiaaliset kyvyt ja suunnitelmallisuus. Siellä ne aivoissa jäsentyvät, kehittyvät kohti aikuisuutta.

Väkivalta ei voi jatkua. Siihen on puututtava. Ja jotta siihen voidaan puuttua, keksiä keinot sen vähentämiseen, lopettamiseen, pitää tuntea taustat. Ymmärtää mistä tämä kaikki väkivalta kumpuaa. Kun kyse ei ole enää yksittäisitä vakivallan teoista, taustalla muhii isompi yhteiskunnallinen ongelma. Väkivalta on seuraus, ei syy.

Väkivallan taustalla ei varmasti ole yhtä yksittäistä syytä. Runsasvirikkeinen, kiivas elämäntahti, jossa panostetaan onnistumiseen, epäonnistua ei saa. Lapset saattavat ajautuvat seuraan, jossa väkivaltaa ihannoidaan, päihteet ovat arkipäivää. Aikuisten ongelmat heijastuvat lapsiin.

Päiväkotien ja koululuokkien ryhmäkoot ovat kasvaneet, lapsen yksilöllinen huomioinen on jäänyt vähäiseksi. Pieniä ongelmia ei edes havaita, huomataan sitten kun ne ovat suuria, eskaloituneet. Ehkä vakivallaksi. Osalla lapsista on taustalla neuropsykiatrisia häiriötä; ADHD:ta, Aspergeria, autismia. Niiden diagnosointi viivästyy, kuntoutus viivästyy. Puuttuu ymmärrys. Kaikessa säästetään; henkilökunnan määrässä, terapiassa, opetuksesta. Lyhytnäköisestä säästöstä maksetaan kallis hinta.

Nuorten ongelmat näkyvät yleensä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Niihin pitäisi puuttua jo silloin, kun ne ovat pieniä tai ainakin pienempiä eivätkä ole vielä tuoneet mukaan vaikeasti hallittavia tapahtumaketjuja. Perheitä tulee tukea kasvatustyössään, perheväkivaltaan puuttua jämäkästi ja nuoriin tulee satsata resursseja. Nuorisotyö, nuorten lähellä työskentelevät ammattilaiset, kohtuuhintaiset harrastukset, lähiopetus, mielenterveyspalvelut, varhainen kuntoutus, valistus. Leikkuri on viuhunut tasaiseen tahtiin, kaikesta leikattu. Hallitus leikkaa omista kärkihankkeistaan.

Osa perheistä voi huonosti, on työttömyyden mukanaan tuomia huolia, taloudellisia ongelmia ja väliinputoamista. Päivät ovat selviytymistä. Lapset ja nuoret kokevat turvattomuutta ja yksinäisyyttä.

Tulisi satsata perheiden hyvinvointiin, matalan kynnyksen palveluihin. Ennaltaehkäistä ongelmia ja syrjäytymistä. Vanhempien perustehtävä on luoda lapsille hyvä ja turvallinen kasvuympäristö. Heille tulee antaa mahdollisuus siihen, ei vetää perheitä tiukille. Selviytymisen äärirajoille. 

Lapset ja nuoret tarvitsevat selkeitä rajoja, aikuisen läheisyyttä ja hyväksyntää. Positiivinen minäkuva ylläpitää hyvää itsetuntoa ja kykyjä toimia yhteisöön sopivalla tavalla. Aito kiinnostus ja avoin suhtautuminen lapsiin ja nuoriin avaa heille väylän lähestyä aikuisia silloinkin, kun on ongelmia.

Luulen, että kaikki keinot ehkäistä ja puuttua väkivaltaan on jo olemassa. Kaikki siihen tarvittava tieto on kasattu jo monenkin tutkimuksen ja kirjan kansien väliin. Monia asiantuntija lienee tuonut toiminta keinoja esille koulutuksissa, julkisuudessa, mielipidekirjoituksissa. Ei tarvita uusia taikatemppuja.

Tarvitaan resursseja, poliittisia päätöksiä ja ennen kaikkea yhteiskunnallista tahtoa panostaa perheisiin, lapsiin ja nuoriin. Tänään olisi hyvä päivä aloittaa.