Yövuoro edessä, en taaskaan osannut nukahtaa ennen työvuoroa.

 Kiskon kenkiä jalkaan eteisessä ja toivon lottovoittoa, jota en tänäkään lauantaina saanut. En olisi niitä Suomalaisia, jotka hiljaisina jatkaisivat työntekoa, jotta elämällä olisi sisältöä.

Minulla on sisältöä riittämiin, osaa voisi karsia eikä yhtään tulisi tylsää.

Nytkin on ratkottu isoja juttuja;

Kuopuksen heiluva hammas ei ota irrotakseen, vaikka hän totisesti tekee töitä sen eteen, pesualtaaseen tipahdellut veri todistaa sen aukottomasti. Jotakinhan sille pitäisi tehdä, hermo menee. Ja kohta meillä molemmilla. Ehdotin lankaa ja ovenkahvaa, ei kelvannut.

Olen ostanut lapsille uusia kenkäpareja eteisen täyteen ja nyt ei löydy sopivia kenellekään, tai löytyy, mutta molemmat kengät ovat joko samaan jalkaan tai muuten vaan huonot. Pariton sukka on tuttu mutta milloin parittomat kengät alkoivat olla nykypäivää?

Kun keväällä saat taistella siitä, että lapsi vähentää vaatteitaan säähän sopivaksi, uskoo ulkona lämpenevään ilmaan ja lämpömittarin lukemaan, saat nyt syksyllä vakuutella takin tarpeellisuudesta ja siitä, että lämpömittari näyttää oikeita lukemia. Ei ole lämmin, vaikka aurinko paistaa. Kyllä, keväällä vakuuttelin olevan lämmintä koska aurinko paistaa, olet oikeassa. Nyt ei ole. Miksikö? Koska on syksy…..         

Lapsi katselee minua ilmeellä, jota on vaikea tulkita.

Arki on alkanut, ja koulu. Lapsen puheterapeutti ei tulekaan normiaikanaan. Tulee poikkeuksellisesti vasta loppuviikosta. Rutiinit rikkoutuvat ja se voi tietää ongelmia. Jään odottelemaan puhelua koulusta, meille ehtii hyvin soittaa koska lapsi taittaa tunnin tai puolitoista 12 kilometrin koulumatkaa taksilla. Käy sellaisen kiertoajelun sekä ennen että jälkeen koulupäivän.

Ei hän siitä tykkää, eikä oikein sitä jaksakaan mutta olen kuullut, että meidän tulee olla tyytyväisiä, sehän on meille ilmainen. Toivon, että tilinauhassani näkyvästä verottajalle maksetusta määrästä osa menisi koulukyyteihin.

Koirakin on tyytymätön, ruokitaan siiliä hänen ruuillaan. Katselee sitä korvat höröllään ja valppaana, varmana siitä, että tuo piikikäs vierailija saa enemmän ruokaa kuin hän. Ei tietenkään saa mutta eihän tämä loukattu ja aina nälkäinen nelijalkainen prinssi sitä usko. Kaikenlaiset ne koiria ottaakin, eivät sitten hoida niitä.

Menen autoon, laitan Spotifysta lempisoittolistani soimaan, täysillä. Työmatkat, niistä minä nautin!

Ehkä niiden vuoksi voisi jatkaa työntekoa, lottovoittajanakin?

Ei sentään.