Tellervo-emännän kasvukausi on ohi. Siitä ehti tulla muhkea leidi, jonka pinta kovettui loppukesän kuumuudessa ja jota koristavat arvet. Runsaan kokoinen kurpitsa, minun ruokkimani!

Tellervo joutui lopettamaan kasvukautensa hieman etuajassa, kun piti punnita kasvatusinnon ja käsivoimien riittävyyden välillä. Niin houkuttavaa kuin maksimikoon hakeminen olisikin ollut, ei päätös lopulta ollut vaikea. Sitä paitsi, nyt kun keli kääntyi syksyiseksi, olisiko se mahtanut enää oikeastaan kasvaakaan? Niks vaan, kurpitsa irtosi varrestaan ja kaivinkone pääsi kaapimaan ylimääräiset mullat pois Tellervo-emännän kasvupaikan alta. Hullu puutarhuri oli tyytyväinen siihen, että tällä kertaa järki voitti puutarhahullun mieltymykset.

Ennen kuin paljastan kesän kasvatustuloksen, otetaanpa kertaus siitä, mitä kesän aikana ehti tapahtua.

Tellervo sai alkunsa huhtikuun lopussa, kaksi viikkoa ennen äitienpäivää. Kasvattajaa epäilytti kovasti se, voisiko taimen istuttaa ulos jo 17.5. mutta hyvässä uskossa taimi lykättiin pollenparhaalla ryyditettyyn kasvulavaan. Päälle viritettiin hökötys, joka oli taatusti koko itäisen rinteen rumin rakennelma. Se piti kuitenkin onnistuneesti viileyden pihalla niinä muutamana yönä, kun lämpötila näytti tavallista kevätsäätä. Muutoinhan touko- ja kesäkuiden ajan saatiin nauttia sitä parasta mahdollista lämpöä.

Tellervon kasvu ulkoilmassa lähti aurinkoisista ja helteisistäkin keleistä huolimatta hitaasti käyntiin. Kesäkuun puolivälissä sen lehdet alkoivat kurkotella ulos kuplamuovihökötyksestä ja heinäkuun alussa sen varsi oli jo mojovan pitkä. Samaan aikaan aloin odotella kukkia: ensin nousivat poikakukat kasvin tyvelle mutta tyttökukat antoivat odottaa itseään. Pitkään. Turhan panttina kasvavat poikakukat päätyivät yksi toisensa jälkeen salaattilautaselle, jossa ne saivat palvella herkullisena ravintona siitepölyn tarjoajan sijaan. Ricottajuustotäytettä varten ohje tuli vähän myöhäisessä vaiheessa, mutta jälkikäteen voin todeta, että kukat maistuivat raikkailta myös salaatissa!

Vihdoin heinäkuun puolivälissä ilmestyi Kauan Odotettu Neito. Tai niitä tuli oikeastaan yhtä aikaa kolme ja näistä lopulta tuo yläkuvassa kasvulaatikkoon kurotteleva haara tuotti Sen Tellervo-emännän.
Muut Tellervon kasvatit naksaisin pois vihdoin elokuun puolivälissä, minkä jälkeen alkoi kasvun odotus. Telle kasvoi, kasvoi ja kasvoi.

Kokoa tuli reilusti mutta ehei, ei lähellekään jättikurpitsan kasvattamiseen tosimielellä suhtautuvien saavutusten vertaa. 

Kyllä Telle kuitenkin voitti kastelukannun koon mennen tullen. Ja taitaa siinä olla hedelmälihaakin niin paljon, että lopulta meillä ollaan pulassa. Olen siis salaa onnellinen, että tytär ei päässyt lähellekään emänsä viidensadan kilon painoa.

Viralliseksi kasvutulokseksi punnitukseni ei kelpaa alkuunkaan. Mutta voitte kuvitella, kuinka mielellään ihmislapsi raahaa Itellan tai Matkahuollon vaa’alle aikuisen painoista, epämääräisen pyöreää palluraa. Sitä ei voi laittaa lastenvaunuihin (liian painava), maassa ei ole lunta pulkkavetoa varten ja kaivinkone ei lopulta saanut sitä kauhaansa (koska maa oli lälliä eikä lähelle enää uskaltanut mennä). Joten pyörittelin sen yksinkertaisesti kotivaa’alle. Ihanhan tuo ei Kerttusen emännän painoa saavuttanut, mutta mukavan elopainon kuitenkin:

Punnituksen jälkeen sain lainaksi naapurista kottikärryt, joilla kiikutin Tellervo-emännän portinpieleen yläpihalle. Saavat kaikki koiranpissattajat ihmetellä Telleä ohi kulkiessaan ja kiskoa narussa kulkevia uroksiaan (Canis lupus familiaris, ei Tapio) tiukasti, etteivät nosta jalkaansa sen kyljen kohdalla. Kukapa sitä kehtaisi antaa oman lemmikkinsä kastella Tellervon kaunista pintaa?

Kiitokset Tellelle kivasta kesäseurasta, jatkoa on tulossa!