Kirjahyllyn paikka

Kirjahylly

Ylin hylly.jpg

Kertojan ääni podcastissa puhuttiin kirjahyllyistä. Onko kirjahylly jo mennen ajan sisustuselementti? Mitä kirjahyllyssä pidetään? Siivotaanko hyllyä ja mitä siellä kuuluu olla? Voiko oman kirjahyllyn opukset unohtaa vai säilöökö sinne jotakin erityisiä teoksia?

Toinen hylly.jpg

Kirjahylly ei enää näytä samalta kuin ennen. Kirjahyllyt näyttivät lapsena aina samalta, oli kenen luona hyvänsä. Ylipäätänsä kirjahylly kuului jokaiseen olohuoneeseen ja ne myös täytettiin Suuren suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirjoilla. Kirpputorilla voi bongata kuinka joku on päättänyt luopua näistä aarteista ja vienyt sylikaupalla niteitä kaupattavaksi. Ne ovat suoria kopioita siitä hyllystä joka meillä kotona oli.

Kolmas hylly.jpg

Kirjahylly voi nykyään tasahyllyisen laatikkomaisuuden sijaan olla yksi esteettisesti harkittu design-hyllyllinen rivi jotka sopivat väreissä siihen yksittäisen kukkaan joka hyllyn reunalla on maljakossa. Kirjahylly voi olla seinällinen värikoodattua opusta kylkikyljessä. Kirjahylly voi olla varastossa laatikossa, virtuaalisesti puhelimessa tai lähikirjastossa hyllykaupalla. On aina mahtavaa tutkia ihmisten kirjahyllyjä. Ne saattavat kertoa omistajastaan yllättäviä asioita.

Neljäs hylly.jpg

Samaisesta podcastista sain kuulla, että on pidemmän aikaa ollut trendi asetella kirjat hyllyyn niin päin, että näkyvillä ovat sivut, kirja on toisin sanoen väärinpäin. Harmoninen kokonaisuus. Käänsin itse vaatimattoman kokoisesta hyllystäni ne kirjat nurin jotka olen lukenut. Sieltä törröttävät nyt esteettisyyden keskeltä muistilaput joilla jotkut kirjat ovat täyttyneet. Tämä ei ehkä ole sitä harmoniaa. Suurin osa puolison kirjoista ovat oikein päin, yhteisessä hyllyssämme on vain muutama kirja minkä olemme molemmat lukeneet. Itseasiassa, hyllyn pienuudesta välittämättä siellä on paljon lukemattomia sivuja.

Alin hylly.jpg

Oma kirjahyllyni on sekoitus lainattuja kirjoja, puolison kirjoja, hetken mielijohteesta hankittuja teoksia sekä joitakin tarkoin valittuja. Esimerkiksi Johanna Sinisalon Sankarit kirjan löytymisestä olin iloinen. Sitä ei saanut mistään kirjakaupasta kun sen luin ja halusin itselleni. Harry Pottereita kerään rauhalliseen tahtiin niillä kansilla joilla sen itse aikoinani luin. Ylipäätänsä olen hankkinut itselleni kirjoja jotka ovat jotenkin vaikuttaneet. Varastossa isompaa hyllyä odottavat nuoruuden ihastukset kuten Margaret Mahyn Noitavaellus. Epäilen etten koskaan tule näkemään omaa kirjahyllyä josta olen kaikki lukenut. Aina tulee uusia, aina lainaan kirjastosta jonkun tai kysyn vinkkejä muilta jos on mahdollista. Mutta siinä on jokin ihanan paradoksaalinen ajatus, että samaan aikaan kun on hengästyttävää kuinka vähän on aikaa, kuinka paljon lukemattomia kirjoja. Maailmoja joista ei vielä tiedäkään.

Kulttuuri Sisustus Kirjat

Naiset

Mia Kankimäki on nainen joka herättää minussa ihastusta. Hänen rohkeutensa tulee yltiöpäisestä rehellisyydestä kertoa pelkäävänsä valtavasti. Sen vuoksi en tunne epämääräistä kateutta ja itsesäälin pohjavirettä ihailussani. Sitä että minunkin pitäisi osata, tehdä, ehtiä, uskaltaa ja haluta tuo kaikki että olen onnistunut.

Kankimäen ensimmäisen teoksen luin muistilapuille. En ole uskaltanut tarkistaa voiko post it -lappujen liima tarttua kirjan sivuihin. Kävin kuuntelemassa Kankimäkeä jokin vuosi sitten Kallion kirjastossa ja hänkin huomasi lappujen määrän signeeratessaan kirjaani. Tai oikeastaan hänen kirjaansa jonka omistaja olin.

MiaKankimäet.jpg

Muistan että Kankimäki oli harkitseva, rauhallinen, jopa vastauksiaan sulkeutuneen oloisesti valmistelevan oloinen. Matalaääninen. Uudessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin hän kuvailee kuinka kurkkuongelmien vuoksi vieraili puheterapeutin luona ja joka kertoi hänen puhuvan matalimmalla äänellään vaikka onkin sopraano.

”Koko minäkuvani perustuu sille, että olen matalaääninen, synkeä ja flegmaattinen altto, mutta nyt olenkin muka joku aivan muu – joku iloinen, innostunut ja energinen ihminen, joka on puhunut 42 vuotta väärällä äänellä!

Symboliikka on läpitunkevaa, olenhan lähdössä tälle matkalle nimenomaan etsimään uutta ääntä: jonkun sellaisen rohkean naisen ääntä, joka kulkee läpi elämän rennosti hymyillen.”

Kankimäki ikään kuin levittää elämänsä ja itsensä kirjan sivuiksi. Rehellisen rauhallisesti, pohtivan harkitusti. Kauniisti. Samaan aikaan se on jotenkin verkkaisesti etenevän rauhallista, kuin arkiset päivät. Ja toisaalta taakse katsoessaan huomaa tehdneensä vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon. Ehkä tätä kirjaa voi kutsua nimellä Naiset, sillä edellistä Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, hän kutsui Asioiksi. Naiset paljastuvat Kankimäen elämänkerrallisen, matkapäiväkirjamaisen ja tutkimuksenomaisen kerronnan mukana ristiriitaisiksi. Yhtä naista voi ihailla eri kulmista ja loppujen lopuksi rohkeat, ihmeelliset naiset ovat yhtä lailla tavallisia ihmisiä.

Poimimme toisistamme hehkuviksi ne piirteet joita meillä ei ole tai joita haluaisimme itsestämme löydettävän. Masennumme ettemme ole samanlaisia ja unohdamme että aika, juorut, yksittäiset piirteet, sanomalehdet, sosiaalinen media ja tekstinmuokkausohjelma saa meistä kaikista jäljelle puolia joita joku toinen kadehtii miettien, että itseltä nuo puuttuvat. Ja etten sen vuoksi itse olisi oikeastaan yhtään mitään.

Naisia on tutkielma, pohdiskelma yhden naisen näkökulmasta ja samalla myös ylipäätänsä naisen näkökulmasta toisiamme kohtaan. Se on omaan makuuni yhtä ihana kirja kuin edeltäjänsä. Se on romaaninkaltaisesti soljuva, kirjailijan näkökulmasta pohtiva, ei raivostuttava yleistys ja ainoita totuuksia tarjoava teos vaan rehellisen avoin kirja. Vähän kuin tämän sivuston kategorioista ”Ajattelin tänään”.

Kirja tuo jotenkin esiin sen, mitä naiseuden ajatukseen liittyy. Kuinka rohkeus naisen rooliin on ylitettävä sukupuolen sekä oman itsen vuoksi.

”Olen käynyt Afrikassa kahdesti: molemmat matkat ovat olleet unelmieni täyttymyksiä, ja molemmilla olen pelännyt kuollakseni.”

Ja silti, tai siksi, Kankimäki lähtee matkaan taas uudestaan.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään