Lihapiirakka eli lihis
Saattaa vaikuttaa siltä, että olen friteerauskoukussa. Onneksi ette tiedä kuinka paljon konsumoin Hellmann’sin majoneesia. Mutta ihan totta puhuen ei meillä pelkästään rasvassa tiristettyä ruokaa syödä. Jääkapissa on joskus nähty salaattiakin! No niin, asiaan.
Tein lihapiirakoita joitakin vuosia sitten ja ne onnistuivat ihan älyttömän hyvin. En tietenkään säästänyt reseptiä, joten tällä(kin) kertaa oli ohjeen hakeminen aloitettava alusta. Yhdistelin tätä Kotilieden reseptiä ja Maku-lehden reseptihakemistosta löytynyttä ohjetta.
Taikina:
3 dl maitoa tai vettä
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
Täyte:
400 gr jauhelihaa
2 sipulia
4 dl keitettyä puuroriisiä (1,5 dl keittämätöntä)
1-2 tl suolaa
1,5 maustemitallista maustepippuria
valkopippuria
mustapippuria
1 tl sokeria
1 tl sinapinsiemeniä
1 rkl valkoviinietikkaa
Murenna hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää muut aineet ja sekoita taikinaksi. Alusta kunnes taikina irtoaa käsistä. Kohota liinan alla n. 45 minuuttia.
Keitä puuroriisi ja anna sen jäähtyä hieman. Silppua sipuli ja kuullota sitä hetki pannulla. Lisää jauheliha ja paista muruiseksi seokseksi. Mausta ja sekoita kypsä riisi joukkoon.
Jos käytät rasvakeitintä, laita se tässä vaiheessa kuumenemaan. Vaivaa taikinasta ilmat pois ja kaulitse se jauhotetulla alustalla n. 3 mm ohueksi levyksi. Paina levystä pyöreällä kulholla tai pienellä pasteijamuotilla piirakankuoria. Isompiin piirakoihin lusikoin n. 2 rkl täytettä ja miniversioihin 1 rkl. Sivele reunat vedellä ja painele kiinni. Ummista reunat muotilla ja painele vielä haarukalla reuna tiiviisti kiinni. Anna kohota 10 minuuttia ennen paistamista.
Uppopaista piiraat 180-asteisessa öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Valuta talouspaperin päällä.
Huomioita yllä olevasta ohjeesta: Täytettä meni tähän taikinamäärään vain puolet, vaikka noudatin annettuja määriä. Laitoin loput pakkaseen odottamaan seuraavaa kertaa. Kun nostatat täytettyjä piiraita, asettele ne hyvin jauhotetulle alustalle niin, etteivät ne koske toisiaan. Näin vältyt hampaiden kiristelyltä, kun huomaat niiden tarttuneen toisiinsa ja kuori repeää.
Lihapiirakoiden määrä riippuu tietysti siitä, minkä kokoista muottia käytät. Minä tein viisi suurempaa ja 14 minilihistä.