Kuka litkii kotiviiniä?

Jossain vaiheessa nuoruuttani oli muodikasta tehdä  makeaa kotiviiniä hedelmäteepusseista. Tai en kyllä itseasiassa tiedä oliko se muodikasta vai vaan joku meidän perheen juttu. No, sitä äiti joka tapauksessa jonkun kerran tehtaili (anteeksi äiti paljastuksesta) jääkaapin nurkkaan, ja muistan että litku oli kamalaa. (Ja anteeksi äiti, taas)

Siitä lähtien millä tahansa muulla viinillä kuin oikealla on ollut jotenkin negatiivinen klangi. Enpä siis olisi koskaan uskonut, että teen jonain päivänä itse kotiviiniä.

Inspiroiduttiin Liisan kanssa Mirja Von Knorringin Yrttien tuoksua -kirjan voikukkaviiniohjeesta, lähinnä kai siksi, että osasimme kuvitella kauniin keltaisen juoman. (TJEU kuva!) Niinpä aurinkoisena helatorstaina laitoin miehen kyykkimään pihaan ja nappailemaan keltaiset päät kaikilta voikukilta. Viime viikonloppuna rauhassa seisoskellut, sitruunalla ja appelsiinilla maustettu juoma pullotettiin ja kirjan mukaan se on valmista vuoden päästä.

Enpä tohdi laittaa tähän ohjetta, jos joku ei nyt erikseen vättämättä sitä hingu. Ei nimittäin mitään tietoa, millaista keitosta tuli tehtyä, jos vaikka laksatiivia 4 litraa. Lisäksi nyt ollaan vähän jännissämme, kirjan ohje kun puhui pullottamisesta kahdessa kohtaa: hiivojen lisäämisen jälkeen (”nyt voit  pullottaa viinin” ja näin teimme) ja käymisen loputtua ja viinin  kirkastuttua (”nyt on aika pullottaa viini!”). Tällainen kotiviinineitsyt ei nyt sitten tiedä, odottavatko kellarissa poksahdelleet lasipullot ja karmea käymisen haisu.

No se selvinnee perjantaina, ja viinin maku hyvässä lykyssä vuoden päästä. Jollei nyt jouluna jo vähän kokeilla.