Mustikoita, mustikoita!
- eli kuinka mustikan keräämisen vannoutuneesta vihaajasta kuoriutui sinisorminen tyytyväinen marjanpoimija.
Olen aina inhonnut marjanpoimimista, etenkin mustikoiden. Lapsena oli velvollisuus täyttää pieni muki marjoilla, kun perheessä metsään mentiin. Joskus täytin mukin pohjan sammalella, joskus sain juuri ja juuri puolikkaan kerättyä rehellisin keinoin, joskus tyydyin vain valittamaan, kunnes sain lähteä kotiin. Oli tilanne mikä tahansa, tuntui, että kompastuin aina, kun olin saanut muutaman marjan kerättyä, ja saalis levisi aluskasvillisuuteen.
Sienestystä sen sijaan olen rakastanut aina. Niinpä varustauduin Kivistössä sieniveitsin ja -korein ja lähdimme metsään, Liisalla mustikanmetsästysvermeet mukana. Kun kerran kantarellit piilottelivat vielä sammaleissa, alennuin poimimaan muutaman mustikan. Ja lisää. Ja lisää. Ja se olikin ihan mukavaa, kun niitä on metsä mustanaan. Niinpä saimme kunnon saaliin, josta tehtiin herkkupiirakkaa, suklaista kuningatarhilloa ja mustikka-kanelihilloa.
Taidanpa kerätä jokusen rasiallisen vielä pakkaseen, ennen kuin sienisato vie kaiken huomioni.
Kommentit
Sama homma; Lapsena ankarasti pakotettu mustikka, puolukka, sieni hommiin-vuosien inhotus ja ällötys mutta nyt voisin kerätä syötäviä pöpeliköistä ympäri vuoden. Aivan parhautta kaivaa keskellä kaamosta ja kylmyyttä pakkasesta jotain ite poimittua marjaa ja pyöräyttää kuuma piirakka. Laura
Voi vitsi, tuosta mustikka-kanelista tulee ehdottomasti mun seuraava hillokeitos! Aloin jo nyt haaveilla siitä ja syksyisestä aamusta ja riisipuurosta...
Täällä joudutaan tosin keräämään mustikat marketista tai torilta, mättäitä kun ei ole lähimaillakaan.
Laura: metsäsamoiluun tulee kyllä himo. Elin vuosikausia kaupungissa mökittä ja autotta, enkä päässyt sieneen kuin harvoin. Ehkäpä siksikin nykyään kelpaa mikä tahansa kerääminen :)
Janoinen: tein viime vuonna mustikka-puolukka-kanelia; sekin herkkua! Ja tori se on ollut munkin pääpoimintapaikka tähän saakka..
Kommentoi