Mustikoita, mustikoita!

– eli kuinka mustikan keräämisen vannoutuneesta vihaajasta kuoriutui sinisorminen tyytyväinen marjanpoimija.

Olen aina inhonnut marjanpoimimista, etenkin mustikoiden. Lapsena oli velvollisuus täyttää pieni muki marjoilla, kun perheessä metsään mentiin. Joskus täytin mukin pohjan sammalella, joskus sain juuri ja juuri puolikkaan kerättyä rehellisin keinoin, joskus tyydyin vain valittamaan, kunnes sain lähteä kotiin. Oli tilanne mikä tahansa, tuntui, että kompastuin aina, kun olin saanut muutaman marjan kerättyä, ja saalis levisi aluskasvillisuuteen.

Sienestystä sen sijaan olen rakastanut aina. Niinpä varustauduin Kivistössä sieniveitsin ja -korein ja lähdimme metsään, Liisalla mustikanmetsästysvermeet mukana. Kun kerran kantarellit piilottelivat vielä sammaleissa, alennuin poimimaan muutaman mustikan. Ja lisää. Ja lisää. Ja se olikin ihan mukavaa, kun niitä on metsä mustanaan. Niinpä saimme kunnon saaliin, josta tehtiin herkkupiirakkaa, suklaista kuningatarhilloa ja mustikka-kanelihilloa.

Taidanpa kerätä jokusen rasiallisen vielä pakkaseen, ennen kuin sienisato vie kaiken huomioni.