Pääsiäisen brunssille
Kivistössä odotellaan innolla pääsiäistä ja pidempiä vapaita. Ennen pyhiä julkaisemme joka päivä yhden pääsiäiseen sopivan yksinkertaisen ja hauskan reseptin. Tässä ensimmäinen: keitetyt kananmunat ja pinjansiementahna. Erinomainen pikkuherkku pääsiäisaamiaiselle tai -brunssille.
0,5-1 kananmuna per ruokailija
75 g pinjansiemeniä
2+1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria
6 varsisellerin sisimmäistä vartta lehtineen, hienonnettuna
3 rkl hienonnettua tuoretta minttua
1 rkl vettä
Keitä kananmunat koviksi ja laita jääkylmään veteen jäähtymään.
Sekoita kattilassa pinjansiemenet, 2 rkl valkoviinietikkaa, hunaja ja suola sekä pippuri. Kuumenna ja anna kuplia muutaman minuutin, kunnes kattilasta nousee hieman paahtunut tuoksu ja nestettä on haihtunut ja se muuttunut siirappimaiseksi. Anna jäähtyä.
Lisää pinjansiemeniin selleri ja minttu sekä 1 rkl valkoviinietikkaa. Hurauta tasaiseksi tahnaksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää viimeiseksi 1 rkl kylmää vettä tahnaa notkeuttamaan.
Kuori kananmunat ja leikkaa puoliksi. Nosta jokaisen päälle teelusikallinen tahnaa ja koristele pienillä sellerinlehdillä ja granaattiomenan siemenillä. Tahna riittää noin 20:lle munanpuolikkaalle, ja maistuu hyvältä myös hapankorpulle sipaistuna.
Ohje on alunperin Martha Stewart Living -lehdestä.