Leipätikut

Nämä leipätikut, jotka myös grissineinä tunnetaan, syntyvät käden käänteessä etenkin jos olet epähuomiossa tehnyt liian ison pizzataikinan. Varoituksen sanana, että ne myös häviävät käden käänteessä parempiin suihin, joten näitä varten voisi tehdä ihan oman pizzataikinan!

Meillä käytetään pizzapohjan reseptinä tätä Myllyn Parhaiden durumvehnäjauhopussin kyljestä löytyvää ohjetta. Jonkin verran se saattaa vaihdella kerrasta toiseen, sillä vaikka minä vastaankin meillä yleensä taikinoiden vaivaamisesta, niin pizzataikinan pyöräyttää yleensä aina Juha ja melko näppituntumalla.

grissini1.jpg

Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun näitä leivoin, mutta täytynee ottaa uusintakierros lähitulevaisuudessa. Tee siis haluamasi pizzataikina, anna sen kohota vaadittu aika ja kippaa sitten leivinalustalle. Voit halutessasi jauhottaa leivinalustan kevyesti mutta jos haluat koristella pinnan siemenillä suosittelen, ettet jauhota alustaa (siemenet tarttuvat paremmin jauhottomaan pintaan).

Tuosta perustaikinamäärästä tulee n. 30 grissiniä, joten jaa taikina 30 yhtä suureen osaan. Pyörittele taikinasta kämmenten välissä tai leivinalustaa vasten n. puolen sentin paksuisia pitkulaisia leipätikkuja.  Kierittele tikut halutessasi sesamin-, unikon- tai kurpitsansiemenissä ja aseta ne leivinpaperinpäälle. Paista 220-asteessa leivinkiven päällä tai tavallisesti pellillä n. 10-15 minuuttia kunnes tikut ovat kauniin kullanruskeita.

grissini2.jpg

Näissä oli hieman jäähtyneinä mukavan rapea pinta mutta vielä aavistuksen pehmeä sisus. Viikon verran kuivuneinakin ne maistuivat vallan mainiolle. Säilytä valmiit leipätikut ilmavasti paperipussissa tai purkissa.

Ja hei vielä ehtii äänestää Kivistön Pretzel-piiloja Snellmannin Kunnon lenkkimakkara kisassa! Voittaja julkistetaan 1. huhtikuuta. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan illallinen huippuravintolassa ja hotelliyö Helsingissä!

 

Koti Ruoka ja juoma

Thaimaalainen vihreä currytahna

vihreacurry.jpg

Vihreä thai-currytahna vaatii hiukan raaka-aineiden metsästämistä, mutta on vaivan väärti. Tästä tahnan määrästä saa yhden suuren curryn tai pari neljän hengen ja useamman kahden hengen annoksen. Parhaimmillaan vihreä tahna on minusta kasviscurryssä, jossa on runsaasti bataattia.

Vihreä thai-currytahna

1 sitruunaruoho
n. 3 vihreää thai-chiliä, tulisuusmaun mukaan
2 salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
2,5 cm pala galangal-juurta
1 lime
4 kaffirlimen lehteä (kuivattuna tai pakastettuina)
3 kokonaista vartta tuoretta korianteria juurineen
kourallinen thaibasilikan lehtiä
3 rkl kalakastiketta
1 tl thaimaalaista katkaraputahnaa
1 tl korianterin siemeniä
1 tl juustokuminan siemeniä
0,5 tl valkopippuria
ripaus suolaa
muutama rkl kookosmaitoa

Hienonna sipulit, valkosipulit, korianterin juuret, sitruunaruoho ja galangal. Raasta limen kuori ja purista mehu. Hiero korianterin ja juustokuminan siemenet morttelissa hienoksi. Tässä vaiheessa voit valita helpon tai hikisen tavan. Helppo on tässä: Laita kaikki ainekset kookosmaitoa lukuunottamatta tehosekoittimeen ja anna pyöriä tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa kookosmaitoa sitomaan massa tahnamaiseksi.

Jos valitset kuntoilun, tee näin: mausteiden hienonnuksen jälkeen lisää mortteliin sitruunaruoho, korianterin juuret, galangal ja chili. Hiero ne tahnaksi ja lisää korianterin varret ja lehdet, basilika ja limen kuori. Hiero taas tahnaksi. Lisää vähitellen aineksia niin, että laitat märimmät viimeiseksi. Varaudu kunnon treeniin: minä lopetin vaiheessa 1 ja kaivoin Magimixin esiin. Kuvan lopullisesta tahnasta otin tietysti morttelissa, kas näin:

kasviscurry.jpg

Kasviscurry siitä siis tuli ja suunnilleen noilla aineksilla.

Olen yleensä aika liberaali resepteissä ja muunteluissa, ja olen sitä mieltä, että lähes mitä tahansa voi korvata, kun vaan ymmärtää, mitä ohjeessa haetaan ja osaa etsiä mahdollisimman lähellä olevan raaka-aineen. Tässä tahnassa kuitenkin pääsee ehdottomasti parhaaseen lopputulokseen, jos pystyy tekemään reissun etniseen ruokakauppaan.

Sieltä löytyy galangal-juurta, korianteria juurineen, katkaraputahnaa ja thai-chilejä, jotka ovat kaikki oleellisia maun sävyille. Muut löytyvät isompien kauppojen hyllyistä. Jos et kuitenkaan pääse etniseen, tee näin: korvaa galangal tuoreella inkiväärillä, unohda korianterin juuret, lisää hiukan kalakastiketta katkaraputahnan sijaan ja yritä etsiä mahdollisimman aromaattisia vihreitä chilejä tai jalapenoja.

Punaisen currytahnan ohjeen löydät Kokit ja potit -blogista, jonka innoittamana päädyin 6 kk:n panttaamisen jälkeen tämän dokumentoimaan.
 

Koti Ruoka ja juoma