Muutama viikko takaperin siskon nuorimmainen sai nimen ja minulta tilattiin juhlapöytään suolaista piirakkaa. Toiveena esitettiin myös, että piiraissa olisi sieniä nyt kun satokausi niiden suhteen on parhaimmillaan.

Pääraakaineeksi valikoitui kantarelli sen kauniin värin vuoksi, mutta näihin voi toki käyttää muitakin sieniä.
Noin 28 pikkupizzaan tai isoon pellilliseen tarvitset:
tupla-annos pizzataikinaa (tein durumvehnäjauhopussin ohjeen mukaan tuplasatsin)
n. 2 l sieniä
4-5 kiinteää perunaa (esim. timo tai siikli)
4-5 sipulia (puna- tai keltasipulia)
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl balsamico-siirappia
kourallinen silputtuja tuoreita yrttejä (esim. salvia, timjami, basilika)
n. 2,5 dl juustoraastetta (käytin sekoitusta emmentalista ja grana padanosta)
suolaa
mustapippuria
voita, oliivi- ja rypsiöljyä paistamiseen
Jos sinulla ei ole valmista balsamico-siirappia voit hyvin keittää sitä myös itse. Puoleen desiin valmista siirappia tarvitse n. desin verran tummaa balsamicoa ja muutaman ruokalusikallisen sokeria. Balsamico kaadetaan kuumennettuun kattilaan ja sokeri kipataan sekaan. Sitten keitellään, kunnes seos muuttuu sakean siirappimaiseksi ja jäljelle jää noin puolet alkuperäisestä nestemäärästä. Siirappi jäykistyy jäähtyessään aika kiitettävästi, mutta lämmittäessä taas notkistuu.
Valmista sitten pizzataikina pussin ohjeen mukaan. Taikinan kohotessa kuori sipuli ja leikkaa ne ohuiksi puolirenkaiksi. Kuori myös valkosipulin kynnet ja hienonna ne. Putsaa myös sienet tarvittaessa ja pilko pienemmäksi (ei kuitenkaan silpuksi) jos sienet ovat kovin suuria. Pese perunat huolellisesti ja viipaloi ne ohuenohuiksi siivuiksi.

Kuumenna paistinpannussa tilkka oliiviöljyä ja sopiva kimpale voita. Kuullota sipuleita (ei valkosipulia) kunnes ne ovat pehmenneet ja lisää balsamico. Anna hautua muutama minuutti. Kaada sipulit kulhoon jäähtymään. Huuhtaise pannu ja kuumenna siinä taas öljy-voiseosta. Paista sieniä muutama minuutti, mausta valkosipulilla, suolalla ja mustapippurilla ja jatka paistamista muutama minuutti, kunnes sienistä on haihtunut nestettä. Siirrä sienet kulhoon tai lautaselle jäähtymään.

Kuumenna pannu vielä kerran ja lorauta siihen rypsiöljyä. levitä perunaviipaleet tasaisesti pannulle ja paista kullanruskeiksi (tämän voi joutua tekemään muutamassa erässä). Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä sivuun jäähtymään.
Laita uuni lämpemenään niin kuumaksi kuin sen saa. Jos sinulla ei ole leivinkiveä laita uuniin pelti lämpemenään. Kun pizzataikina on kohonnut, kaulitse se jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja leikkaa siitä muotilla pyöreitä paloja jos teet pikkupizzoja. Jos taas teet pellillisen voit kaulita taikinan suoraan leivinpaperoidun pellin päällä. Levitä pohjalle ensin ohuelti perunaviipaleita, sitten sipulit, sienet, yrttisilppu ja juustoraaste. Paista kunnes juusto ja reunat saavat väriä, n. 5-10 minuuttia.

Tämä kuva on testikierroksella otettu. Silloin en vielä yhdistänyt balsamico-siirappia suoraan sipuleihin.