Penkki betonista

Kesälomalla Kivistölle tehtiin uutta penkkiä. Se sijoitettiin sellaiselle nurkalle, joka saa ensimmäisenä nauttia aamuauringosta. Nyt kelpaa aamukahvitella.

Penkki jatkaa betoniharrastelutöideni sarjaa. Vaikka pinnassa pitsiä onkin, mitään pientä ja sievää tämän tekemisessä ei ollut. Ensin päätettiin mitat, etsittiin muottimateriaalit, kiskottiin vähän ruosteisia nauloja, surautettiin kääntöpöytäsahalla, mittailtiin, väännettiin ruuvia hurisevilla laitteilla, pingotettiin pitsiä ja lopulta öljyttiin.

Sitten sekoitettiin betonia myllyssä, joka sanoi sopimuksen irti ja lakkasi. Sekoitettiin betonia hartiavoimin kottareissa. Sen jälkeen muotti siirrettiin lähelle määräpaikkaa ja alettiin täyttää. Puolivälissä vahvikkeeksi laitettiin raudoitukset, täytettiin istuinosa loppuun, ruuvattiin jalat umpi, täytettiin ja raudoitettiin. Sitten odoteltiin pari viikkoa.

Muotista kuoriutui kaunis betonipenkki, joka painaa niin paljon, että sitä ei huvikseen siirrellä. Pitsikuvio jäi hennosti pintaan ja on ajan myötä vahvistunut, kun penkki on kuivunut kunnolla.

Siinä se nyt on. Sievänä omenapuun katveessa omassa nurkkauksessaan. Odottelee, että valettaisiin pihakiveykset ja se saisi seistä tukevalla maalla.

Ha! Kirjoitin jutun betonipenkistä, enkä tuntenut minkäänlaista kiusausta käyttää adjektiivia rouhea! Luotan että tekin pystytte siihen, kaikki rakkaat sisustustoimittajat! (Ja kun nyt tälle tielle lähdettiin, lakataan se kattaus-sanan käyttäminenkin. Paitsi jos puhutaan kattamisesta. Esim. artistikattaus -> ni ei)