Blogikriiseilyä
Viime päivinä blogissani on ollut hiljaista. Sen vähintään kahden viikkopostauksen sijaan onkin tullut vain yksi ja voin paljastaa, että sekin on ollut jotenkin nyt työn ja tuskan takana. Mitä on tapahtunut? Mikä on saanut minut vaikenemaan?
Itsekriittisyys iskee jälleen
Olen tainnut eksyä vain oman pääni sisään ja siellä saanut aikaan melkoisen sotkun. Jotenkin olen onnistunut vetämään itseni tässä viime päivinä ihan solmuun ja tätä solmua koitan nyt availla.
Mainitsinkin aikaisemmissa postauksissani haluni kehittyä bloggaajana ja tuottaa paremmin lukijoille heitä kiinnostavaa sisältöä. Mainitsin myös sen, kuinka itseopiskeluni aiheesta välillä nostaa pintaan myös ikäviä tunteita. Tunteita siitä, että tekee kaiken aivan väärin ja alkaa epäillä koko tekemistään. Epäilykset heräilevät ja alkavat varjostaa. Kriittisissä kohdin ne aina sitten nostavat päätään. Kynnys julkaista sanaakaan kasvaa kasvamistaan. Kynnys edes kirjoittaa sanaakaan kasvaa. Vanha viholliseni musertava itsekriittisyys on päässyt vauhtiin. Yhtäkkiä kyseenalaistan kaiken, mitä olen blogini suhteen tekemässä.
Minusta kriittisen ajattelun taito ja kyky tarvittaessa kyseenalaistaa ovat elämässä välttämättömiä ja tarpeellisia taitoja. Tässä maailmassa ei tosiaan auta uskoa aina ihan kaikkea, mitä sinulle sanotaan. Jos jokin toiminta näyttää ja tuntuu väärältä, sen sijaan että täysin kyseenalaistamatta hyväksyisi toimintatavan ja ehkä jopa kopioisi suoraan omaan käytökseensä, voi olla paikallaan herätä miettimään asiaa tarkemmin. Asiat yksinkertaisesti täytyy ajatella omilla aivoillaan ja tarvittaessa osata kyseenalaistaa. Minulle tämä on aina ollut selvää.
Mutta entä sitten, kun tämä oma epäileminen ja kriittisyys kohdistuukin sinuun itseesi ja omaan tekemiseesi?
Tämä on se kohta, missä huomaan väitteen siitä hyvinkin paikkansapitäväksi, että monesti sitä itse on itsensä pahin vihollinen. Mikä kumma minuun oikein taas meni?
Enhän minä muidenkaan korviin käy supattelemassa tähän tapaan ”Onkos tuossa tekemisessäsi nyt mitään järkeä? Mitähän iloa tuosta on yhtään kenellekään? Koittaisit keksiä jotain parempaa! Entä tuo idea? Eeh, enpä oikein tiedä… siis ootko nyt ihan varma? Mä en ole ehkä ihan tosta vakuuttunut. Pystyt kyllä parempaankin.”
Apua. Pahat tavat ja tottumukset ne sitten osaa joskus olla tiukassa! Miksi sorrun olemaan itseäni kohtaan tällainen lannistava ja kaiken alati tyrmäävä kiusaaja?
Oma tavoitteeni kehittyä bloggaajana on alkuperäisestä kivasta ajatuksesta vääntynyt ja vääristynyt matkan varrella enemmänkin nyt tunteisiin siitä, että sen sijaan, että tässä olisi jotain hyvää meneillään, koko juttu onkin ehkä ihan tyhmä ja onko tässä edes mitään mieltä. Silloin uidaan jo melko syvissä vesissä ja kaikki se tekemisen hyvä fiilis katoaa, se on selvää.
Jossain kohtaa lähdin siis menemään pieleen. Pitänee vissiin ottaa muutama askel taaksepäin.
Onko blogistani tulossa epämääräistä sillisalaattia?
Yksi asia, mikä on alkanut itseä matkan varrella mietityttämään ja kiusaamaan on tämä: onko minun blogini juurikin sellainen epämääräinen sillisalaattiblogi, joka rönsyilee joka ainoaan suuntaan aina sen mukaan, mitä ikinä omaan mieleeni sattuu juolahtamaan? Tai onko minun blogistani tulossa juuri sellainen?
Onko oma päättämättömyyteni ja toisaalta ehkä itsepäinen haluttomuuteni rajata blogin aihealuetta riittävästi mahdoton pohja menestyvälle blogille? Onko tämä niitä ”kaikille jotain”-blogeja, jotka eivät lopulta oikeastaan tarjoa juuri kenellekään mitään?
Onko tie, jonka olen valinnut alusta asti tuhoontuomittu, jos tavoitteena on löytää oma lukijakuntansa ja paikkansa blogimaailmassa? Onko blogilleni ylipäätänsä sellaista? Onko minun nykyiselle blogilleni (tai tulevalle, jos jatkan näin) mitään tarvetta tai kysyntää?
Kaikki bloggaamisen vinkit ja neuvot tuntuvat ohjaavan samaan ja ehdottavan samaa: mitä rajatumpi blogin aihealue, sen parempi.
Mutta mitä tämä tarkoittaa minun ja blogini kannalta? Ollaanko tässä sitten lähtökohtaisesti huonolla, heikolla pohjalla? Kannattaako tämän varaan alkaa mitään rakentaakaan? Onko matka jo alkujaan tuhoon tuomittu? Onko tässä taas yksi täysin turha blogi?
Samaan aikaan kuitenkin lukuisat lifestyle-blogit kukoistavat. Monet sellaisetkin, jotka ovat alusta asti olleet tällaisia henkilökohtaisia, vähän ehkä päiväkirjamaisiakin blogeja, joissa käsitellään melko kokonaisvaltaisesti henkilön elämäntyyliä. Siinä mielessä tämä tieni itsessään ei kai voi olla automaattisesti täysiin tuohoontuomittu ?
Painonpudotusblogista lifestyle-blogiksi
Aivan alkuperäinen ajatus blogia perustettaessa oli, että aloittaisin eräänlaisen henkilökohtaisen painonpudotuspäiväkirjani. Joskus ihmisistä on mukava sellaisia seurailla, varsinkin, jos asia sattuu olemaan heille itselleen ajankohtainen. Ajattelin, että tämä olisi hauska tapa motivoida itseään haasteessaan ja parhaassa tapauksessa myös rohkaista ja motivoida muita samassa tilanteessa olevia.
Halusin kuitenkin ihan ehdottomasti painottaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ennen kaikkea tervettä, hyväksyvää, arvostavaa ja lempeää suhtautumista itseään ja vartaloaan kohtaan. Halusin painottaa kehopositiivisuutta ja sitä, että kauneus tulee monessa muodossa ja koossa: perinteiset kauneusihanteet voidaan unohtaa. Haluan korostaa kyseen olevan siitä, että itseään arvostaa, itsestään välittää ja siksi itsestään haluaa pitää parempaa huolta.
En ole painoa pudottelemassa ulkonäköpaineiden vuoksi tai epävarmuuden: pudotan painoa, koska minulla on aidosti ylipainoa. Kyse on siis ennen kaikkea terveydellisistä syistä.
Ymmärsin nopeasti, etten halunnut niinkään alkaa kirjoittaa pelkkää laihdutusblogia: halusin kirjoittaa hyvinvoinnista ja hyvästä, onnellisesta elämästä. Ja tässä meillä onkin jo valtavan laaja kokonaisuus! Näin painonpudotusblogini äkkiä paisui nykyiseen muotoonsa eräänlaiseksi lifestyle-blogiksi.
Haastava genre nimeltään lifestyle
Käsitän kyllä valinneeni haastavan genren. Rajaamalla aihealuetta varmaan saisi aikaan parempia tuloksia nopeammin ja varmemmin. Ongelma on kuitenkin siinä, että pidän blogistani juuri tällaisena ja tällaista blogia tykkään nyt ainakin pitää. Bloginihan syntyi tosiaan ihan muut asiat mielessä kuin valtavan suosion tavoittelu tai rahallinen hyötyminen.
Välillä lifestyle-blogi tuntuu olevan aikamoinen kirosana ja mielikuvaan liitetään monesti muotia, kauneusjuttuja, trendikkyyttä, sisustusta yms. ”pinnallista”.
Mutta mitä ihan oikeasti on lifestyle-blogi tai -bloggaaja? Kyseessähän on siis elämäntyyli- tai elämäntapa-blogi, eikö vain?
Jokaisella on omanlaisensa arvot ja mielenkiinnonkohteet. Luonnollisesti bloggaajat bloggailevat yleensä aiheista, jotka heitä itseään kiinnostaa, omista intohimoistaan ja asioista, jotka ovat jotenkin omaa sydäntä lähellä. Näin ollen minä en bloggaa juurikaan kosmetiikasta tai muodista. Haluan olla enemmänkin sisäisen ja luonnollisen kauneuden sanansaattaja.
Toisaalta olen samalla sitä mieltä, että jokaisen kukan tulisi antaa kukkia. Tehköön kukin tavallaan ja tyylillään! Ihan kaikkein eniten haluan kannustaa jokaista olemaan rohkeasti oma itsensä ja elämään omannäköistänsä elämää. Minun viestini on: tee niitä juttuja, jotka tekevät sinut onnelliseksi! Oikeita tapoja tehdä asiat ei ole: on vain hurjan paljon erilaisia, täysin yksillöllisiä ihmisiä ja tapoja tehdä asiat. Ja ihanaa, että niin on! Elämä olisi aika tylsää, jos kaikki oltaisiin samasta muotista lähtöisin.
Ja kuka toisaalta saa määrittää sen, mikä blogi on turha ja mikä ei? Ymmärrän sen, että tämän tyyppinen blogi ei ole helpoin tie. Varmasti vie aikansa ennen kuin oma lukijakunta todella löytyy. Jos löytyy. Aihealueen valinta ja se, ettei se ole todella tarkoin rajattu, asettaa blogilleni ihan varmasti rajoitteensa. Voi todellakin olla, että blogini on vaikeasti kaupallistettavissa. Tästä seuraakin kysymys: haittaako tämä?
Miltä oikeastaan sitten toivoisin blogini tulevaisuuden näyttävän? Mitkä ovat tavoitteeni blogille?
Helkkarin hyviä kysymyksiä, vaikka itse esitinkin! Hommahan tuntuu olevan jotenkin epämääräisellä ja huteralla pohjalla, kun en tähän osaa ehkä tässä kohtaa täysin enää vastatakaan. Minulla kun ei ole sitä yhtä selkeää visiota tässä ja tavoitetta, jota kohti päämäärätietoisesti kulkisin.
Ymmärrän kyllä tavoitteiden asettamisen idean ja tärkeyden: tavoitteet ohjaavat kaikkea toimintaamme. Konkreettinen tavoite kirkkaasti mielessään kaiken tekee tavoitettaan silmällä pitäen ja kulkee siten suoraan ja reippaasti tavoitetta kohti haahuilematta ympäriinsä lukuisin harha-askelin.
Ajatukset blogista mahdollisena tulonlähteenä
Viime aikoina olen ajautunut lukemaan lähinnä siitä, kuinka rakentaa blogi, joka tuottaa tuloja. En kehtaa valehdella ja väittää, etteikö lisätulot muka minun taloudellisessa tilanteessani kiinnostaisi. Työskentelen kuitenkin henkilökohtaisena avustajana vain osa-aikaisesti neljänä päivänä viikossa ja kuuden tunnin päivinä. Tykkään nykyisestä hommastani Hannan avustajana oikeastaan tosi paljon. En ihan välttämättä edes tehtävässä haluaisi lopettaa siirtyäseni kokoaikaiseen työsuhteeseen muualla.
Mutta se taas, että voin jatkaa nykyisessä työpaikassani, melkein vaatisi rinnalleen jotain sivutulonlähdettä. Enemmän kuin mielelläni soisin sen olevan juurikin blogini siinä mielessä, että tykkään tästäkin hommasta ja haluan voida jatkaa jatkossakin. Toisaalta ”ylimääräinen aika” päivistäni ja energia melkein olisi suunnattava johonkin taloudellisesti edes hiukan tuottavaan ihan oman toimeentulonsa turvaamiseksi.
Voin toki elää säästeliäästi ja melko pienesti, karsia turhia menoja, mutta siitäkin huolimatta tulot ovat tällä hetkellä hyvin pienet. Pelottaa, että sattuu jotain, mistä koituisi yllättäviä lisämenoja. Jos kissa pitää vaikka saada vietyä kiireellä lääkäriin. Sitten ollaan jo aika pulassa ja näinhän ei saisi olla.
Rahanahneena en itseäni pidä. Itse asiassa raha loppupeleissä ei vaikuta olevan minulle kummoinenkaan motivaattori. Kaikki elämänvalintani puhuvat sen puolesta, että rikastumista en ihmeemmin havittele eikä se ole minulle mikään itseisarvo.
En väitä, etteikö varakkuus olisi ajatuksena mukava ja totta kai ajatus siitä jossain määrin houkuttaakin, mutta selvästi ei lähimainkaan tarpeeksi. Ajatus jonkinlaisesta vauraudesta kiinnostaa lähinnä sen vuoksi, että voisi unohtaa nämä jatkuvat rahahuolensa ja elää hieman vapaammin ja niin sanotusti turvatumpaa elämää. Minulle sekin olisi jo ihan luksusta eikä mitään, mihin olen saanut tottua ja mitä pitäisin itsestäänselvyytenä.
Tästä huolimatta en tässä kohtaa osaa ajatella blogini rakentamista kaupallistamista silmällä pitäen. Jos kaupallisuus astuu jossain kohdin ja jollain muotoa kuvaan itselleni luontevalla ja oikealta tuntuvalla tavalla, mikä ettei. Sitä silmällä pitäen en tässä vaiheessa kuitenkaan toimi. Yksinkertaisesti sen liiallinen miettiminen ja suoranainen tavoittelu veisi tästä hommasta minulta ilon ja alkaisi ahdistaa.
Loppupäätelmä
Blogini on tämä jatkuva matka, seikkailu. En tiedä itsekään, minne tämä tie johtaa. Blogini saa kulkea rinnallani ja kasvaa ja kehittyä minun kanssani. Tulevaisuus on avoin enkä voi tietää, mitä se tuo tullessaan. Tästäkin syystä valitsemani blogigenre tuntuu minulle oikealta: blogi saa elää kanssani. Elämäntilanteen mahdollisen muutoksen sattuessa minun ei tarvitse aloittaa kokonaan uutta blogia.
Bloggailun omatoiminen opiskelu on opettanut minulle paljon uutta ja olen saanut hyviäkin vinkkejä käyttööni. Samalla kuitenkin luulen, että opiskelut saavat nyt riittää tältä erää. Kukaan ei osaa minua neuvoa, kuinka minun tulee tehdä tätä omaa juttuani. Kukaan ei ole ekspertti siinä. Paras asiantuntija tässä olen minä itse. Neuvot ja vinkit ovat hyvästä niin kauan kuin juttu säilyy omantuntuisena ja -näköisenä. Se ikioma minulle toimiva juttu oli alkamassa jo kärsiä. Tämä on varmasti ihan omaa syytäni. Ehkä otin lukemani turhan kirjaimellisesti tai raskaasti. Ehkäpä luin kuin piru Raamattua. Tästä huolimatta nyt riittää tältä erää.
Totta kai blogia kirjoitetaan lukijoille ja tämä ei saisi koskaan päästä unohtumaan. Silti ymmärrän nyt, etten voi oikeasti kaiken aikaa miettiä, tuotanko minä nyt tässä sitä lukijoita kiinnostavaa sisältöä ja antaako tämä jollekulle jotakin ja mitä.
Ainakin minun kohdallani tämä johtaa vain hyvin pian siihen, että hiljaista tulee. Mitään ei tule julkaistua, kun aina mietin, onko tällä julkaisullani lukijoitani ajatellen yhtään mitään arvoa. Ei sitä voi lähteä myöskään miettimään liikaa. Silloinhan tämä lakkaa olemasta minun juttuni.
Tämän blogin nyt kuitenkin täytyy olla minun juttuni, joten enimmikseen tulen kirjoittamaan asioista, joista haluan kirjoittaa. Siitä sen on kaiken lähdettävä. Minä teen omaa juttuani ja omalla tavallani, olkoon se sitten kuinka suositusten vastaista hyvänsä.
Kaiketi vain aika näyttää, löytääkö blogini sen oman paikkansa blogimaailmassa.
rakkaudella Tanja
kuvat: Tanja Burtsoff
Sinua saattaa myös kiinnostaa