Miksi aloin bloggaamaan?

Mikä sai minut aloittamaan oman blogini?

”Enhän minä nyt ole mikään ihmeellinen” 

En ole mikään erityisen trenditietoinen suuri tyyli-ikoni. En ole ammattilaissisustaja enkä super inspiroitunut ja omalaatuinen kokkailija tai leipuri. En ole älytön fitness- tai terveysintoilija. En se ole kaikista valveutunein, ”vihrein” ja suurin maailmanpelastaja. En edes esitä sitä olevani. En ole julkimo. Elämäni ei ole tosiaan hohdokkainta ja jännittävintä. En ole korkeakoulutettu eikä minulla ole mieletöntä uraa. Enhän minä nyt ole mikään ihmeellinen. Olen itse asiassa ihan tavallinen tyyppi ja minulla on hyvin tavallinen elämä.

DSC_8283.jpg

Aika oli kypsä

Viime marraskuussa tein päätökseni aloittaa pitkään lykkäämäni painonpudotusrupeaman heti tulevan joulun jälkeen. Aika oli nyt mielestäni kypsä tälle projektille. Todella ajattelin ja puntaroin huolellisesti asiaa, elämäntilannettani, jaksamistani ja ajankohtaa. Mitä enemmän asiaa puntaroin, sitä vakuuttuneempi olin, että nyt on oikea aika, olen tähän valmis, minulla on tähän vaadittavat voimavarat ja teen tämän oikeista syistä. Kirjoitin syistäni listan. Vakuutuin entisestään siitä, että tämä on todella jotain, mitä haluan tehdä ja mitä haluan tehdä NYT. Lähtökohdat ja olosuhteet vaikuttivat olevan kunnossa ja luovan varsin hyvät edellytykset onnistumiselle.

Tiedostin suunnittelemani painonpudotusmission vaativan päättäväisyyttä, tahdonvoimaa ja sitoutumista. Kun kyse on juurtuneiden rutiinien ja tottumusten muuttamisesta kokonaan, matka ei ole nopea eikä helppo. Minun olisi muutettava koko suhdettani syömiseen. Kohdallani puhutaan 20-30 kg pudottamisesta kaikkinensa. Se on lopullinen tavoitteeni. Siinäpä onkin minulla työnsarkaa!

Henkilökohtainen aallonpohja

Olin käynyt vaa’alla viimeksi syksystä. Olin käsityksessä, että edelleen oltiin samassa tilanteessa, missä painoni jojoili väliä 87 kg – 92 kg, vähän riippuen siitä, minkälainen kausi minulla oli milloinkin menossa. Kesällä saatoin olla hyvinkin liikkuvainen ja viihtyä ulkosalla. Pyöräilin päivittäin yleensä vähintään parisen tuntia ja ihan mielelläni. Silloinkin, kun oli ne kovimmat helteet. Ei tullut myöskään hurjasti herkuteltua. Minuun kuumuudella on ruokahalua vähentävä vaikutus. Jos en omiani muistele, kesällä painoni kävi parhaillaan jo kasikolmessa. Tämä siis ilman sen suurempaa yritystä painoa pudottaa. Talvella taas on tapana minua passivoida. Ulos ei huvittaisi lähteä sitten kirveelläkään. Joulun aikaan tuli sitten vielä mussuteltua. Suklaata tuli vedeltyä ihan kiitettävästi joulukuussa. Silti yllätyin, kun sitten astuin vaa’alle saadakseni kirjattua ylös lähtöpainoni ennen elämäntapamuutokseni alkua. Kas vain, 95,5 kg! Wau. Ihan uusi henkilökohtainen ennätys ja aallonpohja, mitä painoon tulee.

”Onpahan edessä jo kunnon haaste!”

Pudotettavaa oli siis kertynyt vieläkin enemmän, mitä alunperin luulinkaan. Jos nyt en olisi lähtenyt tekemään tiukkaa täyskäännöstä, seuraavaksi olisi mennyt luultavasti sadan kilon raja rikki. Ja pituutta minulla kuitenkin on vain 162 cm.

Otin tiedon vastaan kuitenkin harvinaisen tyynesti. Ihan tyynen rauhallisesti totesin, että kas, no minulla on sitten vieläkin vähän enemmän kiloja kadotettavana. No onpa vaan hyvä, että olen nyt lähtemässä tekemään jotain asialle! Tällainen matka kun on edessä, pari kiloa vielä pudotukseen mukaan lisää, ei juuri tunnu enää missään. Eipä se oikeastaan tässä vaiheessa. Onpahan edessä jo ihan kunnon haaste!

DSC_8273.jpg

Etsin inspiraatiota ja onnistumistarinoita

Tässä kohtaa lähdin etsimään inspiraatiota sieltä, mistä ihmiset nykyään useimmin etsivät, mitä ikinä tarvitsevat. Siis netistä tietysti. Selailin melko sattumanvaraisesti läpi erilaisia blogeja, jotka kertoivat erilaisia painonpudotustarinoita. Onnistumistarinoita. Niitä minä juuri kaipasin. Ja löytyihän niitä. Aivan huimia muodonmuutoksia. Tuntui lohdulliselta huomata, että monella kuvankauniilla viimeisen päälle trendikkäällä bloggarilla, löytyi taustaltaan myös aivan toisenlainen aika. Aika, jolloin heidän kuvajaisensa näytti hyvin samalta, miltä omani nyt. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että hekin ovat joskus painineet ihan oikeasti ylipaino-ongelman ja pahojen itsetunto-ongelmien kanssa ja kuitenkin jostain sisältään löytäneet sen voiman tehdä muutoksen. Ei päällepäin mikään olisi paljastanut.

Kerta kaikkisen haltioissani kahlasin läpi enemmän tällaisia menestystarinoita. Moniin niistä liittyi haasteita nimenomaan juuri painon kanssa, mutta ei aina. Ongelmia, vastoinkäymisiä, haasteita oli kohdattu – ja päihitetty! – muutenkin laidasta laitaan ja elämän kaikilla osa-alueilla. Luin näitä tarinoita ja näiden ihmisten ajatuksia heidän matkansa varrelta liikutuksen vallassa. Oli ihanaa lukea rehellisiä kertomuksia vaikeistakin asioista. Toiset näistä tilanteista, ajatuksista ja ihmisistä olivat minulle hyvinkin samaistuttavia. Tässä oli jotain käsittämättömän voimauttavaa.

Vastalause kiiltokuvalle

Ihan kovin montaa pluskokoista, aktiivista bloggaria en löytänyt, mutta löytyipä heitäkin. Heidän bloginsa koskettivat minua henkilökohtaisesti eniten. Heidän rohkeutensa ja asenteensa. Kuinka he huomattavista liikakiloistaan huolimatta olivat onnistuneet selättämään pahimmat itsetunto-ongelmansa, oppineet hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään ja kantamaan itsensä ylpeydellä ja pystypäin. Se oli kaunista todistaa.

Minusta on äärimmäisen tärkeää, että tällaisiakin esimerkkejä löytyy eikä niitä vielä löydy lähimainkaan tarpeeksi. Ihmisillä, meillä kaikilla, niin lihavilla kuin laihoilla, pitäisi olla yhtäläinen oikeus olla onnellinen, hyväksytty ja rakastettu. Jokaisella täytyy olla oikeus saada olla ihan sellainen kuin on ilman, että sitä katsotaan vinoon. Ja jokaisella täytyy olla oikeus myös halutessaan näkyä ja kuulua.

On hyvin ongelmallista, jos vain kuvankauniit ihmiset, nuo näennäisesti täydelliset tyyli-ikonit upeine koteineen tuovat itseään ja ajatuksiaan esille ja ovat näkyvillä. Tarvitaan muutakin. Tarvitaan erilaisia ihmisiä. Erilaisia esimerkkejä, erilaisia toimintamalleja, erilaisia elämäntyylejä. Erinäköisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka uskaltavat olla aitoja ja epätäydellisiä. Inhimillisiä. Hekin voivat olla kauniita! Hekin voivat olla onnellisia! Hekin voivat menestyä! Näitä tarvitaan ja heidän tulee olla esillä yhtälailla, että välittyy ihmisille tärkeä viesti: on okei olla erilainen. On okei olla sellainen kun on. Sinun ei tarvitse olla mitään muuta. Sinun ei tarvitse olla täydellinen. Elämäsi ei tarvitse olla täydellistä, että voisit olla itseesi tyytyväinen ja onnellinen.

Maailma, jossa vastaan tulee pelkkää kiiltokuvaa täydellä syötöllä, on lannistava tavallisille ihmisille, aivan erityisesti lapsille ja nuorille.

Onhan se sinänsä täysin ymmärrettävää ja rehellisesti kuka siihen ei olisi syyllistynyt sosiaalisessa mediassa? Siis siihen, että julkaisee vain ne tarkoin valitut, parhaat ja edustavimmat kuvansa. Sellaiset kuvat, jotka vähän ehkä vääristääkin todellisuutta siihen sinulle edullisempaan ja mieluisampaan suuntaan. Eiköhän tätä tee kaikki. Ja monesti sitä päättää jakaa vaan parhaat hetkensä. Ei niitä heikkoja hetkiään. Ei niitä aallonpohjiaan. Niitä ei kuvata eikä niistä välttämättä puhuta. Jos kuvataan ja puhutaan, niin ei nyt sentään julkisesti. Julkinen ulkosivu saa näyttää moitteettomalta.

Vaikeistakin asioista tulee puhua – myös julkisesti

On kuitenkin hyvä, että asioista puhutaan. Niistä vaikeistakin. Julkisestikin.

Ymmärsin, että minunkin tapaukseni ja minunkin esimerkkini voi olla tärkeä ja arvokas jakaa. Minun oivallukseni, haasteeni, kamppailuni, painonpudotukseni, matkani kohti entistäkin parempaa elämää, voi ehkä antaa jollekulle jotakin. Mutta vain jos päätän jakaa sen. Vain jos olen rehellinen.

En voi sietää, että minua valokuvataan. Vielä vähemmän siedän sitä, että sen tekee joku toinen. Kaikista vähiten siedän, että nämä silmissäni minusta epäedustavat kuvat julkaistaan. En lupaa, että saatte ne kaikkein hirveimmät kuvat minusta. En lupaa olla inhorealistinen ja harjoittamatta minkäänlaista karsintaa harkitessani, mikä kuva lähtee nettiin ja mikä ei.

Mutta sen olen päättänyt, että välillä uskaltaudun ja pakottaudun kameran eteen tällaisena kuin olen toistenkin kuvattavaksi ja myös julkaisen niitä kuvia. Sen sijaan, että tekisin tämän vasta sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun olen tosi hoikka ja mallikelpoinen. Jos haluan, että nykyisestä häpeätilastani voi olla muille hyötyä, minun täytyy jakaa, ei piilotella. Ei kaunistella. Joten tässä sitä ollaan!

Kuvat: Mats Düne

Lue myös

Miksi minä haluan laihtua?

Kuinka pääsin elämäntapamuutoksessa alkuun

Kommentit (4)
  1. Hei!
    Täällä myös tykästytty kirjoitustyyliisi. 🙂 Itselläkin tavoite saada elämäntapoja parempaan suuntaan ja kunto kohoamaan, joten kiva lueskella aiheeseen liittyviä blogeja. Pidä lippu korkealla ja jatka samaan malliin!
    T. toinen tavallinen tallaaja

    1. Heippa!

      Kiitos kommentista. Onpa ihana kuulla! <3

      Onnea elämäntapaparannukseesi!!

  2. Pinja Mitrovitch
    15.1.2019, 16:39

    Moikka!
    Ihan mieletöntä, että puhut sun elämäntaparemontista/matkasta näin avoimesti.
    Ei todellakaan ole helppoa myöntää julkisesti omia heikkouksia/lähtökohtia ja vielä tutkia niitä näin syvällisesti.
    Pidän sulle sormet ja varpaat ristissä, että onnistut sun tavoitteissa. Ihanaa alkanutta vuotta sulle!

    yst. Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

    1. Kuinka kivaa! Blogin ensimmäinen kommentoija! ^^

      Kiitos sinulle kommentista. Ihanaa alkanutta myös sinnepäin! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *