En VIELÄKÄÄN tiedä, mikä haluan olla isona!! (2/2)

…jatkuu

Lukion jälkeen tein töitä muutaman vuoden. Olin varsin tyytyväinen, kun pääsin vihdoin tekemään niin sanottua ”siistiä sisätyötä” eli toimistohommia. Oikeastaan haaveilin silloin ainoastaan vakinaistetuksi tulemisesta ja sen tarjoamasta elämän vakaudesta ja mahdollisuuksista. Parhaimmillaan työskentelin toistuvilla määräaikaisuuksilla putkeen samassa paikassa lähes kaksi vuotta toimistosihteerin tehtävissä ja sitten työsuhdetta ei enää jatkettukaan. Tässä vaiheessa päätin opiskella merkonomin tutkinnon. Nyt olin siirtynyt itsekin laskelmoimaan ja miettimään näitä kaiken maailman ”elämän realiteetteja”: yksinkertaisesti kuvittelin valmistuttuani työllistyväni hieman helpommin.

idk32.jpg

Loppujen lopuksi mikään unelma ei ole koskaan ollut minulle niin vahva kutsumus, että se olisi ollut riittävän kantava siinä määrin, että asiaa olisi tosissaan jaksanut tavoitella ja tehdä, mitä se vaatisi. Minulla ei ole ollut mitään juttua, mitä haluaisin enemmän kuin mitään muuta. Moni ystäväni opiskelee yliopistossa ja tunnen monia, jotka ovat käyneet ammattikorkean. Koskaan en ole tosissani kadehtinut heitä siitä. Tiedän, että opiskelupaikan saaminen on ollut kaikkea muuta kuin helppoa ja sen taustalla on tavattoman paljon työtä, vaivannäköä, ajankäyttöä ja puurtamista. Yleensä on vaadittu myös useampi yritys ennen kuin onnisti. Harvapa yliopistoon lampsii sisään noin vaan, varsinkaan Helsinkiin.

Ja opinnot itsessään, ovathan nekin vaatineet paljon myös! En siis ole heille siitä kateellinen enkä edes kehtaisi olla. Minä vain ihailen heitä. Eihän mikään ole koskaan estänyt minua tekemästä sitä tietoista päätöstä, että minä tosissaan haluan jotakin, kuten sen opiskelupaikan yliopistosta, ja tavoittelemasta sitten tätä unelmaa määrätietoisuudella ja tahdonvoimalla, joka vie läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven.

Totuus on, että minä en vain koskaan ole halunnut mitään niin palavasti ja tosissaan, että olisin ollut valmis antamaan sen eteen aivan kaikkeni. Tiedostan sen, että opiskelupaikan saanti yliopistosta vaatisi todella paljon. Se vaatisi enemmän, mitä minulla on siihen motivaatiota. Ei ole edes järkeä lähteä yrittämään, jos ei tee sitä aivan tosissaan. Se, että vähän nyt laiskasti ja puolitosissani kokeilisin tätä tai tuota, ei varmasti kantaisi minua kuitenkaan maaliin asti. Ja kun epäonnistuisin sitten siinä epämääräisessä yrityksessäni, jättäisin asian heti sikseen. Niinhän siinä kävisi, joten hakeminen olisi ollut kohdallani vain kaikkien ajanhaaskausta. Ei se kannata, jos ei halua tarpeeksi ja ole oikeasti valmis tekemään, mitä se vaatii. Enkä minä ole.

Se, mistä taas kadehdin näitä ihmisiä hiukan, on se, että he tietävät, mitä tahtovat. Heillä on ollut unelma ja jotain, mitä he haluavat tarpeeksi. Heillä oli se jokin oppiaine tai ala, joka kutsui. Se itsessään on jo jotain, mitä minulla ei ole koskaan oikein ollut. Ei minua oikeastaan häiritse, että heillä on tämä jokin, mikä minulta puuttuu. Minä vaan toivoisin, että minullakin olisi sellainen unelma, siinä kaikki.

51984889_541315419703608_7576223324032729088_n2.jpg

Vasta aivan viime vuosina olen päässyt jonkinnäköiseen rauhaan tämän asian kanssa ja hyväksynyt sen, että on täysin mahdollista, etten minä koskaan tule keksimään itselleni mitään tällaista yhtä suurta, omaa, kunnianhimoista haavetta ja tavoitetta. Siis sitä sellaista unelmaa, joka veisi minut läpi vaikka sen harmaan kiven. Ei kaikki varmaan keksikään. Ehkä minä sitten elän tällaisen perin keskinkertaisen perusduunarin elämän, kun en keksi itselleni oikein parempaakaan – ja sekin on ihan okei! Ehkä keskityn vain kaikessa yksinkertaisuudessaan siihen, että saan elää jatkossakin onnellista ja omannäköistäni elämää. Sehän onneksi kumminkaan ei vaadi välttämättä hienoa tutkintoa.

Kuvat: Tanja Burtsoff

Kommentit (2)
  1. Ei hakuprosessiin käytetty aika ole mitään ajanhukkaa, ainahan siinä jotain oppii ja parhaimmillaan vaikka löytää jonkun jutun mikä tosissaankin innostaa ja motivoi! Tavoitteet syntyy sitä mukaa kun alkaa vaan tekemään, enemmän se tekemättä jättäminen kaduttaa.

  2. Ihan samoja mietteitä itselläkin. Kun ei tiedä mikä se oma ala olisi. Mää oonkin päättäny olla töissä niin kauan kun keksin sen ja lähen vasta sitten opiskelemaan. Mut se on ehkä niinkin että kaikilla ei välttämättä oo mitään suurta unelmaa työelämässä, mut se voi olla henk.koht. elämässä se suuri unelma. Esimerkiks perhe, tai maallla asuminen tai sellasten asioiden harrastaminen mitä rakastaa. Oli kiva lukee tää teksti, kun tietää että joku muukin miettii ihan samoja asioita 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *