Healthy wage -haasteeni alkutaival (ensimmäiset 2 kk)

Healthy wage -haasteeni

-20 kg/9kk. Aloituspäivä 16.5.2020.

Tähän vetoon liittyi tosiaan myös rahallinen panos ja onnistuessani tavoitteessani minua odottaa rahallinen palkkio. Tarkemmat tiedot löydät tästä postauksesta.

Haastetta takana nyt 73 päivää, joiden aikana painoa pudotettu 4 kg. Jäljellä siis vajaat 7 kuukautta, joiden aikana painoa tulisi karistella 16 kg.

Tähän mennessä isoin oivallus matkan varrelta

…on varmaankin ymmärrys siitä, että kehotyyppini on endomorfi ja se taas vaikuttaa melko ratkaisevastikin makroravinnesuositukseen. Minun ei kannata tähdätä siihen, että söisin kuin vastakkaista kehotyyppiääripäätä edustava ektomorfi-poikaystäväni (vaikka hän siis nimenomaan suorastaan esimerkillisen järkevästi syökin), jolle suhteellisen hiilihydraattirikas ruokavalio toimii varsin hyvin. Minun ei myöskään välttämättä kannata noudattaa yleistä suositusta makroravinnejakaumasta, vaan juuri endomorfille tarkoitettua ravintoainejakaumaa. Tarkemmat tiedot löydät aikaisemmasta postauksestani Tiedätkö kehotyyppisi?

Liikunta matkan alkutaipaleella

Tähän mennessä en ole tehnyt oikeastaan mitään, mitä kutsuisin varsinaiseksi treenaamiseksi tai voimaharjoitteluksi. Liikunnan harrastaminen arjessani on nojannut nyt vahvasti hyötyliikuntaan. Kävelyllä on käyty ja pyöräilemässä jonkin verran. Isoin tempaus oli 20 km pyörälenkki mummolaan.

Mummola onkin ollut isossa osassa hyötyliikunnoissani

… nimittäin siellä rehkin nyt joka viikko hikipäissäni piha- ja metsähommissa keskimäärin 2-3 kertaa viikossa ja useimmiten sen 6 h kerrallaan putkeen.  Ja siis kyllä, aivan vapaaehtoisesti ja huvikseni! Olen nyt jotenkin innostunut tästä ihan mahdottoman paljon!

Mats on työskennellyt talon salaojitusten korjailun kanssa ja samaan aikaan iso osa pihasta tuli myllätyksi. Nyt työt alkaa olla tehty ja ollaan siirrytty pihan uudelleenamaisemointiin.

Oma projektini on samaan aikaan ollut enimmikseen tontin villiintyneen metsän puolella. Sieltä olen kiskonut mustikoilta kasvupaikkoja valtaavat, ei-toivotut kasvit pois ja kitukasvuisia, kurjimman näköisiä puunalkujakin olen karsinut pois. Sellaisia, jotka eivät koskaan olisi todella menestyneet kuitenkaan varjoisassa ja ahtaassa kasvupaikassaan. Olen myös raivannut vanhat umpeen kasvaneet metsäpolut esiin niin, että tontin metsässä pääsee kiertämään vaivattomasti lenkin. Mummon varjelemat mustikat on saatu nyt kunnolla esiin ja niiden luo on helppo pääsy. Tontin mustikkametsästä on tullut luonteva pihan jatke.

Siinä sitä hyötyliikuntaa on siis saatu! Ollaan nyt kesällä lähdetty mummolaan rehkimään oikeastaan aina, kun ollut vapaa-aikaa ja samalla sää sallinut.

Tykkään tästä touhusta kovasti

…koska samalla samalla saa nauttia ulkoilmasta, auringosta ja tontin luonnonrauhasta. Indi-kisukin on meillä useimmiten mukana touhuissa ja nauttimassa päivästä.

Tuntuu palkitsevalta ja mukavalta, kun hommat etenee ja pääsee näkemään kättensä jäljen ja nauttimaan siitä. Liikunta tulee siinä lähes huomaamatta oheistuotteena! Tulee kyykittyä, kiskottua, kannettua, raahattua, kärrättyä, ravattua tontilla eestaas, heiluteltua vesuria yms.

Aluksi moinen kipeytti tottumattoman lihakset

…ja teki kehosta hyvin kankean useammaksi päiväksi. Onneksi ei enää. Touhupäivän päätteeksi olen aivan väsähtänyt ja kaikkeni antanut. Väsymys on minulle jännä juttu! Sitä ei edes huomaa ponnisteluaan tai että alkaisi mitenkään olla lopussa. Sitten lopulta, kun istahdan alas vetämään happea ja pysähdyn aloilleni hetkeksi, sitten se väsymys iskeekin raskaana ja voimalla. Kuitenkin niin, että hyvien yöunien jälkeen olen palautunut ja seuraavana päivänä täysin valmis toistamaan saman uudestaan.

Tämä on sopinut minulle niin hyvin. Jonkun mielestä voi kuulostaa aika kaamealtakin, mutta minulle tämä on ollut jotenkin mielekästä puuhaa. Paljon mielummin teen tätä ja rehkin hulluna lähes huomaamattani ollessani niin keskittynyt projektiin ja siihen visioon lopputuloksesta, joka on kirkkaana mielessä, kuin että jumppaisin ja miettisin toistoja ja katselisin kelloa, miettien, milloin saa lopettaa. Siihen se minulla menisi. Sellainen liikunta tuntuu helposti tosi pakkopullalta. Tällainen hyötyliikunta sen sijaan tulee luontevasti ja mielekkäällä tavalla suorastaan huomaamatta.

Syksyn edetessä talvea kohti joudun väistämättä miettimään siis nämä liikuntakuviot uusiksi, mutta luulen, että näillä mennään nyt niin kauan, kun ilmat sallii.

Fiilikset matkan varrella

…ovat olleet hyvin vaihtelevat. Välillä huolettaa, että en tule tässä yksin omillani onnistumaan. Olen hukassa ja hädin tuskin tiedän, mitä olen tekemistä. Selvittelyyn ja päätösten tekoon menee aikaa ja energiaa. Olisi niin kiva saada ohjelma valmiina, että siinä juuri sinulle ja sinun tavoitteitasi tukemaan optimoidut kotitreenit ja ruokavalio ja itselle jäisi vain sen noudattaminen!

Nyt on kuin joutuisin olemaan yhtä aikaisesti paitsi se, joka treenaa, myös oman itseni personal trainer, joka suunnittelee ohjelman ja sparraa. Puuttuva ammattiosaaminen on ongelmista suurin. Jos olisi valmiiksi tietotaitoa ja ymmärrystä aiheesta näiden päätösten tukemiseksi, niin mikäs siinä, mutta kun sitä tietoa ja ymmärrystä haetaan vielä tässä samalla matkan varrella ja vielä kaiken muun normi arjen aherruksen ohessa: tästä syystä tunnen oloni ajoittain hieman häkeltyneeksi ja epäilen, etten ehkä sittenkään pysty tähän yksin omin avuin. Siis viemään tätä kunnialla aivan loppuun saakka ja vieläpä suunnitellussa aikataulussa. Tuntuu, että liikaa aikaa menee ”arpoessa”.

Välillä olo on taas hyvin luottavainen

Tämähän on yllättävän helppoa, huomaan ajattelevani. Tässähän tämä menee ihan omalla painollaan, sujuu kuin tanssi, varsin miellyttävästi, luontaisesti ja ilman kärvistelyä ja hampaiden kiristelyä. Että mikäs tässä!

Healthy Wagella on oma sovelluksensa. Sovellus laskee minulle aina painon, jossa minun tulisi olla missäkin vaiheessa, että tavoite tulee täyttymään ajallaan. Sovellus tietysti olettaa, että koko tämän ajan painoa pudotetaan täysin tasaiseen tahtiin.

Sovelluksen mukaan olen tässä ihan aikataulussa

Minua ei tosiaan haittaa tämä erittäin maltillinen, mutta tasainen painon karistelu. Itse asiassa, jos tämä jatkuisi juuri tähän malliin sinne helmikuulle saakka, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Jos se olisi taattu, että näin helpolla tämä tulee sujumaan alusta loppuun asti, eihän tässä olisi mitään ongelmaa. Voitto olisi minulla jo taskussa.

En vain laskisi sen varaan, että se tulee alusta loppuun olemaan juuri näin tasaista ja helppoa tai että nykyinen panokseni siihen riittäisi: mitä enemmän on ylipainoa, sitä nopeamminhan sitä myös lähtee. Ja vastaavasti, mitä vähemmän on ylipainoa, sitä hitaammin painoa lähtee. Näin ollen tahti tulee luultavasti hidastumaan, mitä lähemmäs pääsen tavoitettani. Tai sitten pitää vain tehdä jo paljon enemmän painonpudotuksensa eteen.

Tämä on se, mikä huolettaa

Jospa paino jossain kohtaa alkaakin itsepintaisesti junnata paikoillaan. Siihen pitäisi pystyä varautumaan, ja näin ollen olisi suotavaa, että olisin tässä vaiheessa pidemmällä hommassa, että aikataulussa olisi tilaa tällaisille kaiken maailman haasteille ja vastoinkäymisille.

Nämä 4 kg ovat lähteneet varsin helposti. En koe, että olisi laisinkaan vaikeaa, epämiellyttävää tai kurjaa jatkaa tätä juuri näin. Huoli on siinä, että se ei kohta enää välttämättä riitäkään, mikä tähän asti on riittänyt, ja joudun ehkä vaatimaan itseltäni jo enemmän ja siirtymään selkeästi mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Havaitsemani muutokset

Huomaan itse eron olossa ja näenkin jo itsessäni konkreettista eroa. Se on tässä vaiheessa vielä pientä, mutta silti samalla niin suurta. Vatsakin toimii paremmin. Olen aika tasaisen kylläinen, tyytyväinen eikä erityisemmin tule makeanhimoja tai muitakaan mielitekoja. Energiatasot ovat kohdillaan.

Myös peiliin on mukavampi katsoa, vaikka ei siellä nyt niin valtavan suurta muutosta vielä näy. Uskon tämän johtuvan siitä, että katson peilikuvaani nyt lempeämmin ja arvostavammin. Kaksoileuka on tallella, mutta oman kuvajaisen herättämä itseinho ja syyllisyys ovat poissa.

Ehkä kyse ei koskaan ollutkaan niinkään siitä, miltä näytin, vaan miten näin ja koin ulkomuotoni olikin suoraa heijastusta siitä, minkälaisia tunteeni itseäni ja omaa toimintaani kohtaa olivat? Ehkä jollain tasolla olin pettynyt itseeni ja siihen, etten kohdellut itseäni hyvin, kuin kehoni olisi temppelini. Nyt olen välittänyt enemmän itsestäni ja hyvinvoinnistani ja panostanut siihen, pitänyt itsestäni paremmin huolta ajatellen, että olenhan sen arvoinen ja peilikuvallekin on helpompi hymyillä!

Oma arvio tähänastisesta edistyksestä

Todellakaan ei auta olla tässä vaiheessa liian voitonriemuinen tai nuolaista tässä ennen kuin tipahtaa. Edessä voi olla vielä monenlaista haastetta ja pulmaa, jota en ole osannut ennakoida. Ties minkälaista lannistusta sitä vielä ehtii tuntemaan ennen kuin tämä matka on ohi!

En edes uskalla sitä varmuudella sanoa, että olen löytänyt sen itselleni sopivan tavan pudottaa painoa ja homma on hallussa. Kieltämättä tuntuu siltä ja vaikuttaisi lupaavalta, mutta samaan aikaan vasta 4 kg on pudotettu: se voi olla hieno alku sille, mikä on vielä tulossa – tai sitten se ei ole yhtään mitään.

Jos nimittäin sattuisikin niin…

…että homma keskeytyisi mistä ikinä hyvänsä syystä, silloin 4 kg ei ole juuri mitään. Ei tässä tilanteessa. Jos päätyisin palaamaan takaisin vanhoille tavoilleni, niin nuo pudotetut 4 kg tulisivat hyvin äkkiä takaisin. Tämän verran tiedän kokemuksesta. Ja sitten olisinkin jo taas aivan lähtöpisteessä.

Hommaa ei ole vielä hoidettu kotiin ja tämä matka on vasta aivan alkumetreillään. Tämä ei tosiaan ole ensimmäinen yritykseni pudottaa painoa. Alku on näissä aina minulla samanlainen: lupaava ja olen täynnä tarmoa ja intoa. Ja aina homma on lopulta kaatunut tai jäänyt johonkin ja sitten otettu lopulta vielä suurta takapakkia. Nämä aiemmat yritykset mielessä pitäen vielä ei auta juhlia.

En uskalla edes väittää, että homma on tasan tarkkaan minulla hallussa. Liian aikaista sanoa. Täytyy seurailla vielä pidemmälle nähdäkseen, miten tämä etenee. Toki jos tämä sama tasaisen, maltillisen painonpudotuksen trendi jatkuu aina vain, sitten voi alkaa jo vähän luottamaan siihen, että taidan kuin taidankin tietää tällä kertaa, mitä olen tekemässä. Olo on varovaisen toiveikas.

Pakko myöntää…

…että olen vetänyt tähän asti homman hyvinkin rennosti ja huolettomasti. Välillä meinaan ihan unohtaa, että tässä on tällainen haaste käynnissä ja pitäisi ehkä enemmän olla skarppina, että helmikuun puolivälissä oikeasti ollaan painon kanssa, missä olisi tarkoitus olla!

Paino putoaa hyvin maltillisessa tahdissa tasaisesti. Sitten välillä se ei taas toviin putoa ollenkaan. Poikkeuksellista itselleni, etten ole ärsyyntynyt enkä huolestunut siitä, ettei mitään tunnu tapahtuvan välillä. Yleensä kun olen niin kärsimätön! Nyt en ole lannistunut enkä hermostunut ollenkaan. Päinvastoin jollain tapaa olen hirmu tyytyväinen ja hyvillä mielin tässä. Se voi tietysti kuulostaa vähän hassulta. Sehän nyt vain on neljä kiloa. Mitä se on? No ei paljon mitään.

Ja oikeastaan olen samaa mieltä: eihän se nyt ole paljon mitään oikeasti. Se on erittäin vaatimaton painonpudotus varsinkin, kun se on ottanut aikaa kaksi kuukautta. Vanha minä olisi pelleilemättä pudottanut neljä kiloa viikossa.

Vanha minä kuitenkin teki jotain väärin, sillä tässä minä nyt olen tällaisen ”projektin” äärellä taas ja jouduin aloittamaan aivan alusta koko homman, eli painoa lähdettiin pudottamaan taas sieltä kaikkien aikojen omasta aallonpohjapainolukemastani, joka alkoi lähennellä sataa kiloa.

On vain vaikea olla tyytymätön tai pettynyt itseeni…

…tässä vaiheessa. Sanoo vaaka, mitä sanoo, vaikka paino jumittaisikin paikoillaan tai putoilisi vain tätä olematonta etanan vauhtia, samaan aikaan tiedän eläneeni tässä niin paljon fiksummin kuin ennen. Olen parantanut tapani ja pitänyt uusia tapoja yllä eikä se ole ollut ikävää tai vaikean tuntuista ollenkaan!

En ole tästä sortumassa mihinkään tai lopettamassa tai tympääntynyt. Voin jatkaa tähän tapaan vaikka elämäni loppuun – ja eikö siitä lopulta ole koko hommassa kyse? Ei vain väliaikaisesta dietistä tai rupeamasta, vaan uusista, paremmista, lopullisista tavoista ja tottumuksista. Sellaisia tässä ollaan rakentamassa. Jos haluaa rakentaa hienon talon, eikö aluksi olekin tärkeää panostaa vankkoihin ja vakaisiin kunnon perustuksiin, joille taloaan lähtee rakentamaan?

Olen siis opetellut tässä fiksummille tavoille hiljalleen…

…ja vakiinnuttanut uudet tottumukset samalla karistaen 4 kg: mitään tehopuristusta tässä en ole yrittänytkään. Itse sen parhaiten tietää, missä mennään ja kuinka suuri parannus on tehty verrattuna entiseen: tästä syystä en ole ollenkaan pettynyt näihin vaatimattomiin tuloksiin ensimmäisen kahden kuukauden aikana. Olen oikeastaan melko tyytyväinen eikä sitä kukaan voi viedä minulta pois. Ei edes vaaka.

Olisinko voinut vaatia itseltäni paljon enemmänkin ja pitää tiukempaa ja tehokkaampaa linjaa? Tietysti, ei epäilystä: sen sijaan olen pitänyt tätä itselleni luontevaa ja miellyttävää, melko rentoa linjaa, joka myös sallii asioita ja samalla jättää tilaa minun näköiselleni elämiselle ja elämästä ja kesästä nauttimiselle. Näin ollen ei ole missään vaiheessa tarvinnut sortua sellaiseen, mitä kutsuisin tai kokisin repsahdukseksi tai ylilyönniksi. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteilta on siten vältytty.

Missään vaiheessa en ole myöskään lähtenyt ottamaan takapakkia. Se on ollut tässä painonpudotusta tai sitten sen hetkisen painon ylläpitoa kaiken aikaa; ei kuitenkaan painon hiipimistä takaisin. Ei jojoilua.

On hyvin yhdentekevää, tekeekö tämä nyt mitään vaikutusta yhtään keneenkään vai onko muiden tuomio ”mikäs tuossa on ihmeellistä? Aika heikko esitys”. Enhän minä tee tätä tehdäkseni vaikutusta yhtään keneenkään. Teen tämän tehdäkseni itseni hyvinvoivaksi ja entistä onnellisemmaksi. Olen ainut, joka voi arvioida, kuinka olen tässä tavoitteessa tähän asti onnistunut ja minä sanon, että melko hyvin: olen tyytyväinen.

Se ainoa, millä lopulta on merkitystä

Mielestäni on hyvä muistaa, että koko haastehan on tässä sivuseikka: toki haluan onnistua, toki haluan voittaa rahaa ja se on edelleen kyllä aikomuksena, mutta eikö itsessään ole eräänlainen voitto ja tärkeintä, että olen nyt tällä matkalla ja on hyvä fiilis ja iloinen mieli tehdä tätä ja tekee mieli jatkaa, ei lopettaa?

Isommassa kuvassa, onko tärkeää että pudotan nämä liikakilot juuri siihen helmikuuhun mennessä? Vai onko se kuitenkin tärkeintä, että yksinkertaisesti pudotan ne ja järkevällä, kestävällä tavalla?

Painonpudotuksessani ja elämäntapamuutoksessa ei ole kyse tästä haasteesta, vaan toisinpäin: haasteen otin motivoimaan ja eräänlaiseksi avuksi. Tartuin haasteeseen, että saisin aloitettua tämän homman, muutoksen. Että loppuisi tämän ikuinen aloituksen lykkääminen, arpoilu, suunnittelu, haaveilu, jahkaaminen ja tilalle tulisi toiminta. Näin ajatellen haaste on oikeastaan tehnyt jo tehtävänsä. Kunhan siis vain jatkan tätä.

Olen nyt tällä matkalla ja se on kaikki kaikessa: vaikka kehitys olisi kuinka hidasta, sitä silti tapahtuu tässä kaiken aikaa. Koko ajan tässä otetaan oikeita askeleita ja edetään oikeaan suuntaan. Sen ymmärtäminen tuntuu rauhoittavalta ja hyvältä.

Kuinka jatkossa?

Fiilis on edelleen hyvä, jaksava, toivekas ja innokas projektin suhteen. Uusista tottumuksista on tullut uusi tavallinen arki ja mukavuusalueeni. Näiden ylläpitäminen on siis jo helppoa ja hallussa. Näin ollen minusta tuntuu siltä, että tässä voisi varovasti vähän alkaa niin sanotusti lisäämään kierroksia. Lähinnä ajattelin siis lisää liikuntaa.

Seuraavaksi haluaisin lisätä kävelylenkin päivittäiseksi rutiiniksi arkeeni. Mieluiten aloittaa päivän sillä heti reippaasti ja herätä ajoissa, niin että päivistä saisi enemmän irti. Iltapäivä ja ilta menevät töissä, mutta aamupäivistäni voisin saada paljonkin enemmän irti, jos nousisin ylös ajoissa. Paitsi, etten herää tällä hetkellä niin kovin aikaisin, aamuni myös käynnistyvät todella hitaasti. Se on sellaista haahuilua ja leppoisan hidasta, rattoisaa toimintaa aamutoimien parissa oikeastaan sinne puolille päiville saakka. Sellainen on välillä kyllä ihan mukavaa, mutta nyt haluaisin pikkuhiljaa vaihtaa sen enemmän siihen, että heti herätessäni muistaisin sen, mitä tässä ollaan tekemässä ja miksi ja toimisin sen mukaisesti ja aloittaisin aamun vaikka heti reippaalla lenkillä ennen edes aamupalaa ja kahvia.

Jatkossa on tarkoitus tuottaa enemmän päiväkirjaimaista raportointia edistymisestä ja ihan vain fiiliksistä matkan varrelta. Nimittäin, kun teen kahdesta kuukaudesta tällaisen yhteenvedon, niin matkahan vaikuttaa olleen tasaista seilaamista tyynillä vesillä. Ja sitä se todella onkin ollut yhtään isommassa kokonaiskuvassa ja noin enimmikseen.

Tästä jää kuitenkin puuttumaan ne päivät, kun olo on tyytymätön kehitykseen ja on epäilyttänyt, että ei tästä mitään tule, vaan tulee vielä käymään ihan niin kuin ennenkin. Tai kun motivaatio on aivan hukassa eikä mikään huvita yhtään. Nekin hetket ovat todellisuutta ja osa tällaista matkaa ja ansaitsevat yhtä lailla tulla näkyviksi. Todellakaan aina ei ole helppoa tai kivaa tai huippufiilikset. Aina ei huvita tai jaksa ollenkaan.

Instagramista @kohtiparempaaelamaa_blogi löytyy

  • lisää ja enemmän ”väliaikatietoja”ja päivityksiä haasteen etenemisestä
  • fiiliksiä matkan varrelta
  • ideoita
  • reseptejä
  • päivän pohdintoja

– ja sitten kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä tämän tyypin elämästä ja arjesta!

 

Instagram kulkee ehdottomasti enemmän mukana arjessa ja se on aina blogia paremmin ajantasalla: blogin päivittäminen instapostauksiin verraten on aina jotenkin raskaampaa ja hieman työlästä. Katsotaan, jos sitä vaikka saisi tuotettua jossain vaiheessa instastoorienkin puolelle materiaalia!

-Tanja

Mustikkakuva: Pixabay; Kjerstin_Michaela

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *