Kiinnitetty postaus

Keskeneräisten projektien kuningatar

Taas on kulunut kokonainen kuukausi edellisestä blogipostauksestani. Olen vain lykännyt ja lykännyt tätä.

Tiedätkö sen tunteen? Mitä pidempään asioita lykkää, sitä korkeammaksi kynnys lähteä tosissaan taas tekemään näitä nousee, kunnes lopulta aloittaminen tuntuukin jo lähes mahdottomalta!

Jotenkin sitä ikään kuin irtaantuu ja etääntyy kyseisestä tekemisestä, eikä sitä enää voikaan jatkaa suoraan siitä, mihin jäi. Rutiini on särkynyt, rytmi on poissa. Hommaan on päästävä kokonaan uudelleen kiinni.

Olen ehtinyt jo täysin vieraantua blogin päivittämisestä. Jatkaminen tuntuu tässä kohtaa hyvin vaikealta. Toisaalta en ole valmis blogiani vielä myöskään hylkäämään, matkahan tämän parissa on selvästi vielä ihan kesken! Tarina on kesken, tavoitteita tavoittamatta ja sitä rataa. En voi nyt vain lopettaa!

Raivostuttava projektihamstraaja

En mielelläni tätä myönnä, mutta valitettavasti totta se on: olen vähän sen tyyppinen ihminen. Siis aloitan jotakin, innostun siitä kovasti ja alkuun panostan siihen paljonkin ja teen intohimoisesti. Investoin paljon aikaani, vaivaani ja joskus rahaanikin. Sitten jossain vaiheessa innostus alkaa hiipua ja kehitän tilalle uusia kiinnostuksenkohteita ja asioita, joista intoilla. Tulee näitä kaiken maailman mahtavia ideoita ja inspiraatioita, joita pitää heti päästä työstämään, vaikka edelliset viisikymmentä projektia ovatkin kesken. Olen sillä tavalla raivostuttava.

Katselen kotona ympärilleni ja näen näitä keskeneräisiä projekteja joka puolella, isoja ja pieniä. Aloitan jotakin, teen puoliväliin ja jätän lopulta kesken. Asia jää vain roikkumaan ja odottamaan aikaansa. Sitä ihmettä, että innostun joku päivä uudestaan ja saatan homman vihdoin aivan loppuun asti.

Tämän on oltava yksi raivostuttavimpia piirteitäni! Joskus meinaan ajaa jo itsenikin tällä hulluksi ja se on jo jotain – yleensähän sitä on omille ärsyttäville luonteenpiirteilleen sentään kai jossain määrin sokea.

Välillä otan itseäni tosissani niskasta kiinni ja istutan alas vanhan projektin pariin, enkä anna lopettaa ennen kuin se tulee valmiiksi. Kun se tulee valmiiksi, tunnen aina suunnatonta helpotusta. Ah, yksi keskeneräinen asia vähemmän!

Keskeneräiset asiat ikään kuin tuntuvat painona harteillani kaiken aikaa. Projektin loppuunsaattaminen aina keventää oloa hiukan. Ongelma on vain siinä, että kun saan yhden projektin päätökseen, tunnun ottavan kaksi uutta tilalle.

Tilanne ei ehkä olisi niin toivoton, jos olisin sentään jollain tapaa järjestelmällinen ihminen, mutta tämä sattuu olemaan raivostuttava luonteenpiirteeni numero kaksi: olen kaoottinen, kertakaikkisen sekasortoinen tapaus. En juurikaan suunnittele, aikatauluta ja organisoi asioita.

Alkaessani tekemään jotain yleensä sen kuin alan iloisesti tekemään ”tuumasta toimeen”-mentaliteetilla ja mahdolliset ongelmat ilmenevät sitten matkan edetessä, en niinkään murehdi niistä etukäteen: selvittelen ja ratkaisen niitä sitten sitä mukaan, kun törmään niihin.

Näin ollen monesti myös aliarvioin homman, johon olen lähdössä. Saatan lähteä niin sanotusti soitellen sotaan. En vain osaa miettiä asiaa aina loppuun asti.

Kolikon molemmat puolet

Osaan ajatella luovasti. Minulla on paljon ideoita (olkoonkin, että kaikki niistä eivät aina lopulta osoittaudu ihan, kröhöm, toteutuskelpoisiksi). Niitä ideoita kumminkin piisaa. Aina joku niistä on menestys.

Olen taitava käsistäni ja olenkin aina näpertämässä jotakin. Keksin aina jotain hauskaa, kivaa, mielekästä tekemistä, teen usein aika siistejä juttuja, vaikka itse sanonkin, ja monesti minulle huokaillaankin, että ”vitsit, miten sinä aina jaksat ja keksitkin ja osaat kaikkea!”

Vaan jokaisella kolikolla on kääntöpuoli. Järjestelmällinen, suunnitelmallinen, järkevä, systemaattinen, jämpti, looginen – nämä adjektiivit taas eivät meikäläistä oikein kuvasta. Ei tarvitse paljon arvailla, kumpi on hallitsevampi aivolohkoni, luova ja tunteen ohjaama oikea vai looginen ja järkeilevä vasen.

Aina välillä tulee näitä hetkiä, kun itsekin turhaudun itseeni ja näihin tiettyihin piirteisiini ja ongelmiin, jotka ovat minulle hyvin tyypillisiä. Joskus toivoisin, että voisin olla vähän enemmän jotakin ja vähän vähemmän jotakin. Vaan tällainen minä olen. All the good, all the bad and all the ugly.

Voin ihailla sitä suunnitelmallista tyyppiä ja hänen ihanan fiksua, loogista ja järjestelmällistä lähestymistapaansa käsillä oleviin tehtäviin. Voin arvostaa häntä ja hänen säntillisiä ominaisuuksiaan. Ja kyllähän minä todella arvostankin: minähän elän tällaisen ihmisen kanssa! Olen varsin kiitollinen, että kumppani ei ole kuten minä. Yksi kappale minua riittää yhteen talouteen!

Voin jopa parhaassa tapauksessa oppia kuppaniltani jotakin. Koskaan minusta ei kuitenkaan tule häntä. Minä en ole sellainen. En, vaikka haluaisin.

Jospa sitä vaikka kunnostautuisi

Ehkä on kuitenkin asioita, joita voisin työstää itsessäni. Ehkä sitä voisi kunnostautua. Kehitellä tapoja auttaa itseäni lisäämällä hieman järjestelmällisyyttä tähän meneilläolevaan suloiseen sekasortooni. Jospa alkaisin harjoittaa hiukan projektinhallintaa henkilökohtaisessa elämässäni.

Uuuh! Voisin vaikka tehdä listan kaikista keskeneräisistä pikku projekteistani, jotka odottavat saattamistaan loppuun! Hei, joo! Ja sitten voisin luokitella ne sen mukaan, mitkä ovat tärkeitä, vähemmän tärkeitä, kiireisiä ja ei niin kiireisiä! Ja lopulta aikatauluttaa projektit, laatia suunnitelman ja pistää projektit ohjelmaksi kalenteerini !!

Kalenteri. Milloin olen viimeksi ihan käyttänyt kalenteria? Toki toisinaan asetan kyllä kännykän kalenteriin muistutuksia erinäisistä menoista, mutta paperialmanakka on jäänyt vähäiselle käytölle. Missäköhän se edes on? Onko minulla ylipäätänsä edes paperista kalenteria tälle vuodelle ?

Kyllä! Tänä syksynä nähdään teho-Tanjan tuleminen!

Teho-Tanja saa asioita aikaiseksi. Teho-Tanja on tehokas. Hän ymmärtää, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hän ei haali itselleen päättömästi uusia proggiksia vasemmalta ja oikealta. Hän keskittyy valmiiksi olemassa oleviin projekteihinsa ja saattaa ne loppuun saakka. Teho-Tanja keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Hän ei myöskään lykkää asioita eikä pitkitä, hän tarttuu toimeen aikailematta. Jes!

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa ihan multa! Innostun aina asioista ja sitten luen aiheesta kirjoja, katson videoita ja ostan kaikki tarvikkeet ja tuotteet projetkia varten. Ja sitten hetken päästä mielenkiinto lopahtaa 😀 jotenkin ihmettelen tätä itsessäni, koska muuten en ole ollenkaan impulsiivinen, ja lisäksi yleensä keskittymiskyky on mulla hyvä.

    1. Joo, mä kanssa ihmettelen itsessäni. En tosiaan haluis ajatella itseäni ihmisenä, joka ei vie asioita loppuun asti. Eikä tämä toisaalta kaikkeen pädekään. En ole esimerkiksi koskaan jättänyt tutkintoa kesken tai työharjoittelua tai mitään tällaista. Tällaisiin asioihin osaan sitoutua enkä tosiaan vaan luovuta tai kyllästy ja jätä kesken. Se on enemmän nää omat harrasteet, joiden suhteen sitä on vähän holtiton. On sekin silti ihan typerää rahankäyttöä välillä ja näin. Aina sitä on vakuuttunut, että mä tulen olemaan just näin intona tästä pitkän aikaa, joten investointi kannattaa. Ja sitten toisin käykin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *