Ne heikommat ajat

Tänään olen melkoisen uupunut, väsynyt ja jokseenkin alavireinen. Tämä ei nyt suinkaan johdu siitä, etten olisi saanut nukkua riittävästi. Se ei todellakaan johdu siitä, että olisin ollut vallan hurjan paljon menossa tai kokenut fyysistä rasitusta tai ponnistuksia. Olen kyllä saanut uneni enkä juurikaan ole ponnistellut. No, fyysisesti en nyt ainakaan.

Lähinnä tässä on ollut henkisesti tavallista raskaammat pari päivää nyt, kun työstän blogipäivitystä tai oikeastaan kokonaista blogipäivitysten sarjaa, jossa palataan elämäni raskaimpaan aikaan. Minulla ei ollut työtä eikä asuntoa ja pitkä parisuhdekin oli juuri päättynyt. Sen jälkeen taas ajauduin toviksi vähän huonompaan suhteeseen, kunnes päätin senkin.

Tuolla aiemmin tuli toivomusta, että välillä avaisin myös vähän enemmän sitä, miten minusta tuli minä ja millaisen tien olen tänne kulkenut. Lähdinkin tähän hommaan kyllä ihan päätöksellä, että pistän itseni likoon ja puhun asioista, elämän vaikeuksistakin, aika rehellisesti ja avoimesti.

ii.jpg

Ei ole tosiaankaan itsestäänselviö, että minulla on asiat nyt näinkin hyvin. Ei ollut maailman helpoin ja tasaisin tie, joka tänne on kuljettu. Ennen kuin asiat saattoi olla tosi hyvin, niiden piti ensin mennä todella huonosti. Tulen päivittämään sanan pari tuosta ajasta ja palaamme ajassa siis reilu kolme vuotta taaksepäin.

Tulen puhumaan minulle henkikökohtaisesti monin tavoin niin vaikeasta ja toivottomasta ajasta, että hiukan tekee pahaa palata tuota aikaa uudelleen elämään näin edes hetkeksi mielessään. Itselleni ehdottomasti tavallista raskaammat päivitykset tulossa seuraavaksi. Olen yrittänyt tässä jo tovin saada aikaiseksi tähän hommaan tarttua ja huomaan tätä myös lykänneeni ja vältelleeni.

Varmaan tämän jäsennellysti läpikäyminen tulee lopulta olemaan minulle ihan hyvä, puhdistava, terapeuttinen ja toivon mukaan helpottavakin kokemus. Ihan jo senkin takia tämän teen vaikeudestakin huolimatta, että välillä minusta ihan tuntuu vielä jännästi siltä, etten ole tunne-elämässäni päässyt täysin ymmärrykseen siitä, että KAIKKI ON NYT HYVIN. Että ei ole mitään hätää enää, se paha aika on takana! Asiat järjestyi lopulta ihanasti ja tässä on jo tovi eletty ihan hyvää ja onnellista elämää, jossa voi jo unelmoida ja alkaa suunnitella ja rakentaa tulevaisuutta.

Välillä tuntuu, että olen osittain vielä siinä äärimmäisessä hätä- ja selviytymismoodissa ja elämäntilanteessa, missä kaikki on yhtä ja jatkuvaa toivotonta taistelua ja rämpimistä ilman, että olisi tietoakaan mistään paremmista ajoista. Tosissaan sitä jo ehti miettiä, että miten tästä ikinä enää noustaan, kun mistään kohtaa ei vain pääse yhtään siihen elämään takaisin kiinni yrityksistä huolimatta.

girl-843076_1920.jpg

Tätä ei melkein uskalla edes enää uskoa todeksikaan, että asiat on hyvin nyt. Sitä ei vain meinaa tajutakaan niin, että se tosissaan ihan painuisi aina tuonne syvempään ymmärrykseen asti. Hädän tunne on ottanut ja juurtunut minuun. Vielä vaikeampaa on alkaa täysin luottaa tähän uuteen onneensa ja hyvän, vakaan elämäntilanteen pysyvyyteen.

Tämä olisi kuitenkin tärkeää, koska muuten saattaa aina yhtäkkiä tulla jostain se tunne, että mieli tekee vain käpertyä kerälle ja nukkua. Tai lohtusyödä. Sitten alkaa miettii, että niin, hei hetkonen, oikeastaan en tarvitse noita keinoja enää – eipä sillä, että ne nyt koskaan olisivatkaan olleet mitään kovin hyviä tai hedelmällisiä keinoja muutenkaan.

Kuvat: pixabay

Suhteet Oma elämä

Kevätriemu

DSC_8363.jpgVasta reilu viikko sitten kirjoitin talviraivosta ja nyt tunne on jo vaihtumassa kevätriemuksi!

Kevättä on todellakin ilmassa. Mikä valtava vaikutus mielialaan onkaan sillä, kun vähän on enemmän valoa ja lämpöä! Kuinka fantastista onkaan, kun aurinko paistaa! Pitkästä aikaa ilma houkuttaa ulos ja saa minutkin liikkeelle.

Kulta ehdotti eilen iltapäivästä kävelylenkkiä. Olen jo vastaamassa välttelevästi, että taidanpa ennemmin jäädä kuitenkin kotiin imuroimaan. Vilkaisu ulos muuttaa kuitenkin mieleni. Noin hieno ilmakin! Jaa. Jospa sitä lähtisi kuitenkin. Ehtiihän sitä imuroida myöhemminkin.

pajunkissoja.jpg

Ja kannatti kyllä lähteä! Vain ripaus aurinkoa ja maailmaa katseleekin jo ihan uusin silmin! Askel on kepeä, olo on virkeä ja mieliala korkealla. Pian huomaan talsivani kestohymy kasvoillani. Kuinka ihanaa, ihanaa, ihanaa! Imen itseeni energiaa auringosta. Elvytä minut, aurinko!

Entä mitäpä onkaan tuolla? Ovatko nuo pajunkissoja? No ovathan ne!

Aurinkoterapiaa, tätä minä olen kaivannut! Auringon lämmityksen saattoi jo tuntea kasvoillaan. Juuri tämän takia rakastan kevättä. Auringonpaiste herättelee luonnon eloon ja samalla ihmisetkin. Ystäväni aurinko on saapunut karkoittamaan talven surkean synkkyyden ja inhan lumen. Vedän syvään henkeä. Selvisinpä tästäkin talvesta!

2.jpg

Yrittämällä yritän keksiä keväälle varjopuolia. Niin no. Kevätaurinko toki paistaa matalalta ja kirkkaasti. Yhdessä valkean hangen kanssa tämä todellakin häikäisee. Kirkas kevätaurinko myös on armoton paljastaessaan puutteet kodin siivouksessa. Joka kevät sitä oikein järkyttyy kaikkea sitä kodin pölyn määrää ja likaisia ikkunoita, jotka aurinko paljastaa. Lika ja pöly ei suinkaan ole ainoa, mitä aurinko paljastaa. Lumen alta paljastuva koirankakka on joka vuotinen kevään vitsaus. Ällöä. Äkkiä tuntuu, että kakkaa on kaikkialla eikä tiedä, minne sitä oikein astuisi! Kieltämättä se voi olla aika inhaa.

Mikään näistä ei poista kuitenkaan riemuani keväästä. Olen siis aivan fiiliksissä keväästä olkoonkin, että kevätaurinko paljastaa myös rumaa ja ällöä ja oikein korostaa sitä vielä kirkkaalla paisteellaan. Kevätaurinko antaa myös tarmoa ja puhtia kotona kunnon kevätsiivoukseen. Sellaiseen oikein perusteelliseen, missä kaikki kaapit kolutaan läpi! Kaikki mainitsemani ikävät puoletkin ovat vain niin osa kevättä, että en niitä ihan tosissani osaa harmitellakaan.

Vielä kerran huokaan helpotuksesta. Pahin on nyt takana. Jälleen kerran talvi on selätetty. Siis tulkoon raaka, kaiken paljastava kirkkaus! Tulkoon lämpö ja sulava koirankakka! Tulkoon kevät!

DSC_8399.jpgDSC_8400_small.jpg

Kuvat: Mats Düne ja Tanja Burtsoff

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään