Pitkä hiljaisuus blogissa

Joulun alla tehtailin villasukkia oikein urakalla pukinkonttiin. Muutaman päivän se oli nimenomaan jo sitä urakoimista. Aamusta iltaan istuin puurtamassa pitäen vain pienet vessa- ja ruokailutauot. Siinä en tosiaan muuta ehtinytkään.

Sitten tulikin joulu ja pirun ikävä flunssa puhkesi joulupäivänä ja piinasikin sitten kaksi viikkoa. Työpäivistä selviydyin joten kuten, mutta lopun aikaa sitä sitten melkein nukkuikin. Siirryin selviytymismoodiin.

Siinä vaiheessa päätin, etten edes miettisi blogia tai someaktiivisuutta ylipäätänsä. Tuntui hyvältä ottaa pieni aikalisä, ottaa ihan rauhassa ja olla ihan rauhassa.

Viimeiset kaksi viikkoa kuitenkin voin myöntää olleeni vain saamaton. Tarkennus: sain käsiini the Sims 4:n ja lopun varmaan voikin arvata. Teinivuosien vanha pelisuosikki toimii edelleen ja jaksaa koukuttaa rikollisen paljon.

Ehkäpä tämä voimakkain alkuhuuma alkaa tässä hiljalleen laantua ja mieleen mahtuu taas muutakin kuin ajatus siitä, milloin pääsee taas pelaamaan.

Vuosikin on tässä välissä vaihtunut. Annoin sen vaihtua turhia lupailematta. Sen sijaan tavoitteita minulla kyllä on, ensisijaisena nyt nuo vanhat tutut painonpudotukseen liittyvät tavoitteet.

Ryhdistäytyä tässä pitää niin painonhallinnan kuin blogiaktiivisuudenkin suhteen.

Pukilta aktiivisuusranneke

Joulupukki toi Huawein Band 4 -aktiivisuusrannekkeen (tai sitten se oli tuo avopuoliso…) Joka tapauksessa tällainen ranneke löytyy nyt omistuksestani – ja vaaleanpunaisena, totta kai.

Tähän asti ranneke on ollut kyllä enemmänkin passiivisuusranneke käytössäni: en ole vielä muuttanut tottumuksiani juurikaan aktiivisempaan suuntaan. Olen tyynenrauhallisesti jatkanut kuin ennenkin antaen rannekkeen kerätä dataa toimistani. Onpa sitten, mihin verrata, kun alan tosissani petrata erinäisten asioiden suhteen.

Mistä laite sitten kerää dataa? Automaattisesti ranneke kerää tiedot päivän askelten määrästä sekä unen määrästä ja laadusta. Nähtäväksi tulee mm. mikä on nukutusta ajasta syvän unen, kevyen unen ja REM-unen osuus. Laite kirjaa myös yöllisten heräämisten määrän (tosin olen huomannut, että käytännössä se ei kyllä oikeasti välttämättä ihan jokaista heräämistä kirjaa). Syvän unen määrän lisäksi seurataan myöskin sen jatkuvuutta sekä unenaikaisen hengityksen laatua.

Kännykän sovellus kertoo kohdille ns normaalin viitearvot ja vertaa sinun arvojasi niihin antaen sitten erillisen arvion joka kohdalle (matala, normaali tai korkea).

Lisäksi rannekkeella voi mitata halutessaan sykkeen tai paikantaa kateissa olevan kännykkänsä. Tunnin mittaisen yhtäjaksoisen istumisen jälkeen ranneke kehoittaa verryttelemään.

Aktiivisuusrannekkeen pääanti minulle tähän mennessä

Jokaiseen päivään tulisi lisätä liikuntaa ainakin hiukan, toisiin vähän reippaamminkin. Työpäivinä minulle kertyy askeleita 6.000-8.000, vapaapäivinä yleensä sitäkin vähemmän. Tavoitteeni olisi 10.000 askelta per päivä.

Tähän asti tosin olen kuvitellut, että 10.000 askelta päivässä olisi se ehdoton minimisuositus jokaiselle päivässä. Nyt päätin tarkistaa asian netistä.

Mikäli Duodecim Terveyskirjastoa on uskominen, ei se onneksi aivan näin kuitenkaan ole! Terveyskirjaston mukaan alle 5.000 askelta päivässä merkitsee passiivista liikkujaa ja sitä ns sohvaperunaa. 7.500 – 10.000 askelta päivässä sen sijaan kertoo siitä, että ollaan jo liikunnallisesti aktiivisia.

Mukava kuulla, etten nykyiselläkään aktiivisuustasollani ole sentään täysin passiivinen sohvaperuna – en ainakaan useimpina päivistä! Jos ja kun saavutan 10.000 askelta päivässä -tason, voinkin olla jo ylpeä ja ymmärtää olevani melko aktiivinen sen sijaan, että ajattelisin, että vihdoinkin teen tässä sen ihan vain jokaisen aivan ehdottoman minimin ja normimäärän.

Ranneke on ehdottomasti auttanut hahmottamaan paremmin, missä niin sanotusti mennään. Tarvitsen lisää liikuntaa, se nyt ei ole mikään yllätys. Nyt kuitenkin ymmärrän, että muutoksen ei tarvitse todellakaan olla suuren suuri ja tuskallinen, vaan pienikin muutos jo riittää hyvin, kuten esim. 10 min lisää reipasta kävelyä päiviin ja voin olla jo tyytyväinen.

Mitä taas tulee unensaantiini, määrällisesti nukun nykyään paljon, monesti jo liikaakin. Laadullisesti uni ei useimmiten kuitenkaan ole parasta mahdollista.

Tulevaisuuden tavoite on siis vähentää yöunen määrää ja parantaa laatua: on mahdollista, että vähempikin riitää, jos se on sitä laadukasta unta. Ylinukkumisen kerrotaankin itse asiassa tekevän heräämisestä vaikeampaa ja päivistä vedottomampia. Mielenkiintoista!

Olen kuvitellut nukkuvani pitkiä unia sen takia, että olen itselleni armollinen, koska tiedän, kuinka helkkarin vaikeaa herääminen minulle yleensä on. Mieleeni ei ole juolahtanut, että se vaikea herääminen onkin ehkä seuraus eikä syy. Toisaalta samaan aikaan olen välillä huomannut, että herääminen tuntuu helpommalta lyhkäisemmiltä unilta. Nyt tiedän, miksi näin. Täytyypä kokeilla, jospa sitä olisikin itse asiassa pirteämpi ja herääminen helpompaa vähän lyhkäisemmillä yöunilla!

Aikaisempi postaus aiheesta 

Aamupäivä

Herään varttia vailla kahdeksan kännykän herätyksenä toimivaan Pasila-sarjan tunnaribiisiin. Liikahdan sängyssä. Minun ymmärretään olevan hereillä. Siitä hetkestä kissani Damien maukuu vaativana ruokaansa ja pyörii kiihkeästi jaloissani, kunnes ruoka on kupissa. Sitten laskeutuu rauha.

Kiskon vaatteet päälleni häthätää. Yleensä aamuni ovat mukavan kiireettömiä (sen jälkeen, kun Dami on ruokittu) ja kaikelle voi ottaa aikaa, mutta ei tänään. Nyt on kiire.

Kaappaan ulkovälinevarastosta fillarini ja hyppään pyörän satulaan. Siitä ehkä kymmenen minuuttia myöhemmin olen Kirkkonummen keskustassa ja terveysasemalla. Torstaisin täällä annetaan rokotuksia ajanvarauksetta klo 8-9. Olen tullut pistättämään ensimmäisen piston kolmen sarjasta hepatiitti A- ja B-yhdistelmärokotetta, ihan näin lähestyvää Thaimaan matkaamme silmällä pitäen. Pian koittaakin vuoroni.

”Olen loppuvaiheen opiskelija” nuori nainen ilmoittaa.”Saanko pistää?”

No voi paska. 

”Totta kai” vastaan hymyillen . Täytyyhän niiden saada harjoitella, ajattelen. Mutta mitä, jos se on ihan tunari?

Nainen tuikkaa piikin olkapään lihakseen. Hän ei ole tunari, mutta hitto vie hetken aikaa kirvelee silti niin maan perkeleesti! Onneksi kuitenkin vain lyhyen tovin.

Terveyskeskuksesta suuntaan läheiseen kahvilaan aamupalalle. Nautin sämpylän ja keksin latten kanssa fiilistellen paikallisen kahvilamme Cleopatran mukavaa tunnelmaa.

Seuraavaksi poljen Finnsbackaan, missä vanhan navetan tiloihin on kunnostettu tila kansalaisopiston käyttöön. Torstai klo 9.45 – 12.45, se on perinteisesti minulla aikaa savitöille.

Töitä tarjolla

Leikittyäni aikani lasitteiden kanssa suuntaan keramiikkakurssilta takaisin kotiin. Olen umpijäässä ja ryömin peiton alle. Tuumaan ottavani päiväunet.

Heräilen tunnin päikkäreiltä. Työnantajani Hanna laittaa viestiä ja tarjoaa ylimääräistä vuoroa iltatyövuoroni jatkoksi.

Tietysti 16-tuntinen tuplatyövuoro voi kuulostaa hurjalta, mutta nykyisessä pestissäni se ei sitä ole: yöllä töissä voi nukkua ja homma on enimmikseen muutenkin hyvin rentoa ja leppoisaa. Suostun extravuoroon oitis. Ylityöt ovat aina tervetulleita. Palkkioksi pomo lupaa, että voidaan tilata illalla kiinalaista hänen piikkiinsä.

Todellisuudesta toiseen

Keitän kahvia. Kahvikupposen kera istahdan hetkeksi tietokoneelle pelaamaan suurta addiktioni kohdetta the Sims 4:sta lisäosineen. Pelissäni seikkailevat tällä hetkellä the Big Bang Theorystä tutut hahmot. Hetken ehdin sisustaa Raj Koothrappalin ja yorkshirenterrieri Cinnamonin asuntoa. Sitten onkin aika rientää bussille – todellisuus kutsuu. Nappaan keittimestä loput kahvit mukaan termosmukiin.

Pyörin upeassa studioasunnossa tyköistuvassa, punaisessa mekossa, jonka syvään uurrettu kaula-aukko korostaa ihanasti kurvikasta vartaloani. Lemmikki-jaguaari tassuttelee luokseni.

Tässä todellisuudessa olen kuitenkin bussissa matkalla Matinkylään, mutta ajanvietoksi olen kännykälläni kadonnut nyt siis toiseen virtuaalitodellisuuteen: Avakin Life on ihan hauskanoloinen virtuaalimaailma mobiilipelin muodossa.

Törmäsin tähän oikeastaan sattumalta muutama päivä sitten, kun olin ottanut kokeiluun the Sims mobilen. Pian totesin pelin aika onnettomaksi tapaukseksi. Tietenkään en ollut odottanutkaan sen vetävän vertoja tietokone-Simsille, mutta tämä oli jo surkea esitys!

Tämä mobiilisovitus nyt ei ollut the Simsiä nähnytkään! Kaiketi se olisi voinut olla ihan ok, tällainen perinteinen, leppoisa peli, missä level upataan juttuja ja sillä saa avattua uusia juttuja ja sitä rataa. Kyseisen pelin suola nähdäkseni oli nimenomaan se, että pääsee ehostamaan siminsä kotia ja kasvattamaan sitä hiljalleen.

Se vain olisi tapahtunut aivan liian hiljalleen. Pelissä huonekalujen lisääminen ja kodin tuunaaminen on käytännössä tehty mahdottomaksi käyttämättä siihen oikeaa rahaa. Tämä oli ehdottomasti häiritsevintä, niinpä tuttavuus jäi lyhyeksi.

Ihan uteliaisuudesta päätin sitten kuitenkin kokeilla tätä Avakinia, jolla näytti olevan kohtuu hyvät arvostelut ja jota saman tyyppiseksi peliksi mainostettiin. Oli tämä ehdottomasti ainakin the Sims mobilea heittämällä parempi. Toistaiseksi tämä vaikuttaa ihan kelpo jutulta noin bussimatkojen ratoksi. Peli ei vaadi välttämättä rahaa tai järjetöntä aktivisuutta, että jotain saa aikaiseksi.

Bussi on saapunut Espoon Iso-Omenaan. Lähden lampsimaan Hannalle. Kävelymatkalla iskee spontaani ajatus tästä blogipostauksesta ja pysähdyn nappaamaan pikaisen selfien.

Saavun töihin, elikkä siis avustamani Hannan asunnolle. Olen hieman etuajassa. Virallisesti työpäiväni alkaa klo 16.

Hanna on ilmeisesti taistellut gradunsa kanssa jo pidemmän tovin ja aivan valmis lopettamaan tältä päivältä. Tilaamme Kung Food Pandasta Foodoran kautta dynamiittikanaa riisillä sekä kevätkääryleitä. Ruokaa odotellessa kirjoitan valtaosan tästä blogipostauksesta. Ruoka saapuu. Syödessämme katselen läppäriltäni Bates Motelia Netflixistä Hannan lukiessa kirjaa.

Ja tällaista tämä hyvin pitkälti juuri onkin, leppoisaa hommaa, kuten sanoin. Ja  melko leppoisaa elämää, voidaan sanoa.