
Sain luettua Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanin. Monien muiden tavoin ostin kirjan heti sen ilmestyttyä viime syksynä, mutta lukeminen siirtyi ja siirtyi. Tuntui, että kirja on niin suuri, että se vaatii sille kunnolla pyhitetyn lukuajan – keskittymisrauhan ja ajattelutilaa.
Tuo aika koitti nyt juhannuksena. Olin oikeassa teoksen suuruudessa, ja juuri tuon suuruuden takia haluan kirjoittaa lukukokemuksesta heti tuoreeltaan. Kun kyyhkyset katosivat on niin monitahoinen teos, että jos antaisin sen hautua mielessä, kirjan herättämät hieman hahmottomat ajatukset voisivat haihtua ennen kuin saisin ne ylös. Jotta hahmottomasta taas tulisi täsmällisempää, teos pitäisi lukea uudelleen, mutta siihen en aio nyt heti ryhtyä. Siispä kirjaan ylös vaikutelmia yhden lukemiskerran jälkeen.
Sofi Oksasessa on monta sellaista piirrettä, joiden ajattelen olevan Oikean Kirjailijan tunnusmerkkejä. Oksanen kuvaa hienosti yhteiskuntaa yksilön kautta ja toisin päin. Hänellä on tarinoita, joilla on merkitystä. Vaikka esimerkiksi Kun kyyhkyset katosivat kytkeytyy käsittääkseni löyhästi Oksasen omaan sukuhistoriaan, sillä ei ole väliä. Kun kirjoittaa näin vahvasti, saa tarinan elämään ja tuntumaan todelta ja vaikuttavalta, oli se oikeasti totta tai ei. Tärkeiden sanomien lisäksi arvostan sitä, että tarinat on kerrottu laadukkaasti, ne ovat hyvää kieltä ja kaikkiaan hyvää kaunokirjallisuutta. Kääntäjä, taiteilijaprofessori Kersti Juva kirjoittaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogissa, että Oksasen kieli on Kun kyyhkyset katosivat -teoksessa virheellistä ja kankeaa, mutta minusta se on sujuvaa ja harkittua, täsmällistä. En ajatellut Kun kyyhkyset katosivat -romaania lukiessani kertaakaan, että jokin asia olisi sanottu oudosti tai hankalasti, vaikka teksti tuntui ajoittain hieman raskaalta.
Melkein samoin olisin voinut kirjoittaa aikoinaan myös Puhdistuksesta. Kun kyyhkyset katosivat -romaanista ja Puhdistuksesta on helppo löytää muitakin yhtymäkohtia. Molemmat kertovat rankan tarkasti Viron historiasta, sodasta, rakkaudesta – tai ainakin riivauksesta, intohimosta, vihasta ja epätoivosta: tuntuu, että joskus ne ovat yksi ja sama asia. Kirjoista on helppo havaita, että Oksanen haluaa nostaa esiin aiheita, joista ei ole helppo puhua, mutta joista ei saisi (enää) vaieta. Sota on hyvä ja tärkeä kehys sille, että ihminen pettää itsensä ja lähimmäisensä, mutta toisaalta kirjat pistävät pohtimaan rehellisyyttä ja moraalia yleisemminkin. Kun kyyhkyset katosivat seuraa Juuditin ja Edgarin onnetonta avioliittoa, tahatonta ja tahallista erilläänoloa. Se kertoo jo mainituista ikuisista teemoista, sodasta ja rakkaudesta, mutta toisaalta vain ihmisenä olemisesta, elämän vaikeudesta ja kohtalon arvaamattomuudesta.
Se, mikä erottaa mielessäni selvimmin Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksen, on rakenne. Alun perin näytelmäksi kirjoitettu Puhdistus oli todella visuaalinen, elokuvamainen lukukokemus (elokuvaa tai näytelmää en ole nähnyt). Muistan kirjasta jännittyneen tunnelman, hienon dialogin, taidokkaan yksityiskohtaisen kuvauksen. Vaikka – ja vaikka ei ole oikein mielekästä tai ainakaan tarkoituksenmukaista vertailla teoksia näin – Kun kyyhkyset katosivat oli voimakas ja vaikuttava lukukokemus sekin, jäin kaipaamaan tuota dialogia ja kohtauksittain etenemisen tuomaa helppouden ja nopeuden tuntua. Kun kyyhkyset katosivat on rakenteeltaan selkeä, vaikka näkökulmat vaihtuvat luvusta toiseen, mutta siinä on hyvin vähän vuoropuhelua. Kerronta tuntui kaikkineen raskaammalta ja jotenkin ”täydemmältä” kuin Puhdistuksen kerronta. Sivuseikkana mainittakoon myös, että kaipasin Puhdistuksessa ollutta virolaisen kansanperinteen esittelyä enemmän tähänkin kirjaan. Vaikka Kun kyyhkyset katosivat -romaanissakin on havaintoja esimerkiksi ihmisten vaatteista ja kampauksista, juuri tuo kansanperinne ja tavallisten ihmisten tavat toivat Puhdistukseen sellaista ”tavallisuutta”, joka sai minut samastumaan kirjan hahmoihin. Tällä kertaa lukukokemus jäi vaikuttavuudessaan ja järkyttävyydessäänkin hieman etäisemmäksi, vaikka varsinaisesti en osaa laittaa näitä teoksia paremmuusjärjestykseen.
Eikä toki pidäkään. Sen sijaan tiedän, että haluan joskus lukea ajatuksen kanssa ja peräkkäin Stalinin lehmät, Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat. Ja kun Viron lähimenneisyyttä kuvaavan kirjakvartetin neljäs osa joskus ilmestyy, luen senkin. Oksanen on kertojana niin suuri.
Oletko lukenut Kun kyyhkyset katosivat -romaanin tai muita Sofi Oksasen teoksia?
Kun kyyhkyset katosivat -teokseen voi tutustua esim. kirjan kotisivuilla osoitteessa kyyhkyset.fi sekä Parnasson kritiikin kautta (myös Parnassossa on pohdittu Oksasen kieltä jopa yksittäisten sanavalintojen kohdalla).
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like, 2012. Kansi: Mika Perkiökangas