Tammikuun kirjat ja keskustelut

kirjoja.jpg

 

 

Kirjavuosi on alkanut monipuolisesti. Olen lukenut kotimaista ja ulkomaista, uutta ja vanhaa, tietoa ja runoja, suorastaan juuri kuten olen blogin sivupalkissa väittänyt tekeväni. 🙂 

 

Aloitin vuoden yhdysvaltalaisella ympäristöfilosofialla. John Muirin teos Pitkä kävely Meksikonlahdelle oli kiinnostava, mutta ei noussut samanlaiseksi elämykseksi kuin Thoreun Elämää metsässä.

Seuraavaksi siirryin Helsinkiin ja pankki- ja rahoitusmaailman syövereihin. Karo Hämäläisen trilleri  Erottaja ei antanut hyvää kuvaa em. aloista eikä yhdestäkään henkilöhahmostaan, mutta oli viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu, omalla tavallaan tärkeäkin kirja.

Kristina Carlsonin William N. päiväkirja oli mainio! Kirjoitin, että tämän kirjan kanssa oli heti hyvä olla, ja samaa mieltä olen yhä. Minulle tulee heti hyvä ja lämmin mieli, kun ajattelen yrmeää, erakkoluonteista jäkälätutkija William Nylanderia. Onneksi tällaisia kirjoja on olemassa!

Elizabeth Gilbertin leffanakin tunnettu Eat, Pray, Love taas oli kirja, johon tartuin hyvin epäluuloisena. Epäluulot eivät poistuneet täysin lukemisen aikanakaan, mutta olen iloinen, että luin kirjan. Siitä seurasi kiinnostava keskustelu, jossa pohdittiin mm. viihteellisten teosten kääntämistä.

Stephen Kingin kirjoitusopas Kirjoittamisesta – muistelma leipätyöstä sattui luettavakseni luovan kirjoittamisen opintojen myötä. Mietin tovin, voiko kurssiesseen julkaista kirjablogissa, mutta onneksi julkaisin: kiinnostavaa keskustelua heräsi tästäkin. Vaikka ilmankin kirjoitusoppaita voi kirjoittaa, on niille selvästi tilausta.

Presidentinvaalien kunniaksi luin vanhan klassikon, jonka pitäisi mielestäni kuulua kaikkien vallanpitäjien lukemistoon. George Orwellin Eläinten vallankumous on teos, joka ei ikävä kyllä vanhene.

Anna-Kaari Hakkaraisen Verkolla on poliittinen aihe silläkin. Teos pohtii, millaista 70-80-lukujen Suomessa olisi voinut olla, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen. Teos oli hieno, mutta määrittelemättömästä syystä en saanut siitä kunnolla otetta. Lisäksi lopulta minua kiinnosti enemmän päähenkilöpojan kehityskertomus kuin poliittinen näkökulma.

Luin tammikuussa kaksi runoteosta, mutta kirjoitin vain Caj Westerbergin saaristorunokokoelmasta Yönmusta, sileä. Toinen kokonaan lukemani teos on Otavan uunituore julkaisu, Pentti Saarikosken Tiarnia-sarja. Esittelen sitä lähiaikoina. Luin lisäksi yksittäisiä runoja mm. Pablo Nerudalta, jonka Andien mainingit onnistuin löytämään omaan kirjahyllyyni kirpputorilta.

Kirpputorilöytöihin kuului myös Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, joka oli hyvin taidokas ja kiinnostava, suorastaan ihana ja ihailtava. Huh, Fagerholm-jännitykseni lieventyi huomattavasti.

Leffana ja teatterisovityksenakin tunnettu Michael Morpurgon Sotahevonen ei ollut kirjallisesti mainittava, mutta näkökulmaltaan hyvin kiinnostava. Tässä nuortenkirjassa hevonen kuvaa minäkertojana, millaista eläimen on olla mukana sodassa.

Näiden teosten lisäksi luin Marguerite Duras’n Kirjoitan-teoksen sekä Ken Keseyn Yksi lensi yli käenpesän. Palaan niihin kenties myöhemmin. Luen edelleen myös Byattin Lasten kirjaa – loppu ja bloggaus häämöttävät.

 

Muuta tammikuussa tapahtunutta:

Yksittäisten teosten ohella keskusteltiin siitä, ketkä ovat Suomen parhaita novellisteja ja mistä löytää kirja-aarteita. Myös saamelaiskirjallisuutta etsittiin. Lisäksi listasin kevään uutuuksia ja mietin, kuka olisin, jos en lukisi. Kiitos kaikille keskustelijoille! Olen niin iloinen ja innostunut, kun joku on keksinyt internetin ja täällä voi olla jatkuvassa yhteydessä hengenheimolaisiinsa. Onhan se kirjakeskusteluaika lukemisesta pois, mutta mielestäni kirja- ja lukemiskokemusten jakaminen tekee niistä entistäkin kiinnostavampia ja monipuolisempia. Onneksi netissä keskustelut voivat myös jatkua pitkänkin ajan kuluttua. Mielestäni kirjakirjoitukset eivät vanhene, vaan kommentin voi jättää vanhempaankin kirjoitukseen. 

 

Haastattelin kirjastonhoitaja Pirjo Tuomea, joka on tutkinut kirjastonhoitajien kaunokirjallista osaamista. Lupasin haastattelun yhteydessä, että tänä vuonna parannan tapani ja alan kysellä kirjavinkkejä kirjaston henkilökunnalta. Vielä en ole uskaltautunut, mutta ehkä jo tässä kuussa…

Kulttuuri Kirjat

Blogistanian Globalia: ehdokkaani

blogistanianglobalia.jpg

 

 

Blogistanian Finlandiasta innostuneena kirjabloggarit päättivät järjestää toisenkin äänestyksen, Blogistanian Globalian. Siinä valitaan viime vuoden parhaat käännöskirjat. 

Siinä missä Finlandia-äänestyksessä sai äänestää myös kirjoja, joita ei ollut lukenut, vaan joita piti tavalla tai toisella vuoden merkittävimpinä kirjoina, nyt äänestys keskittyy vain luettuihin teoksiin. Kukin bloggari saa antaa ääniä 2-6 romaanille, novellikokoelmalle, sarjakuvalle tai runokokoelmalle. Lisää tietoa Blogistanian Globalialasta saa Karoliinan Kirjavasta kammarista, joka myös ilmoittaa äänestyksen tulokset.

Tässä minun ehdokkaani. Linkit vievät kirjoittamiini arvioihin.

 

Claudie Gallay: Rakkaus on saari. Gallay on noussut kahden kirjan perusteella suursuosikikseni, erityisesti hienon kielenkäyttönsä takia. Ihailen Gallayn niukkaa ja kaunista ilmaisua ja sitä myöten myös hänen taidokasta kääntäjäänsä Titia Schuurmania. Rakkaus on saari ilmestyi keväällä ja odotin sitä kovasti, kävin odotellessani katsomassa Gallayn haastattelunkin. Kirja-arviossani luonnehdin Rakkaus on saari –teosta niin, että siinä sanoilla tuntuu olevan esinearvo, niin paljon kieli kiinnittää huomiota itseensä.

 

Lionel Shriver: Jonnekin pois. Myös Shriver kuuluu niihin, joiden teoksia olen jo jonkun vuoden oikein odottamalla odottanut. Toisin kuin melkein kaikista muista, minulle Shriverin Se Teos ei ole Poikani Kevin, vaan olen pitänyt erityisesti tästä uudesta teoksesta sekä romaanista Syntymäpäivän jälkeen. Kirjoitin loppuvuodesta, että Shriver on ihana, koska hän on niin kamala. Shriverin hahmot ovat inhorealistisen ikäviä ja usein vihaisia ja siksi niin kiehtovia ja koukuttavia. Niin myös Jonnekin pois -teoksessa.

 

– Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Erikoinen kertomus meksikolaisesta autistista, josta tulee suuren tonnikalafirman omistaja. Teos jäi mieleeni pyörimään pitkäksi aikaa; itse asiassa se oli minusta kaikessa kummallisuudessaan niin vaikuttava, etten poikkeuksellisesti ensin edes tiennyt, miten siitä bloggaisin. Bloggasin silti – ja ajattelen kirjaa edelleen usein, en vähiten kalatiskin äärellä. 

 

Äänestyksen tulokset julkaistaan huomenna Kirjavassa kammarissa, mutta palannen niihin vielä tälläkin palstalla. Blogistanian Finlandian voittanut Katja Kettu muuten tapaa bloggareita Helsingin keskustan Akateemisessa Kirjakaupassa torstaina 16.2. klo 17, mutta palailen vielä tarkemmin siihenkin.

 

Mikä oli sinun mielestäsi paras viime vuonna ilmestynyt käännöskirja ja miksi? Tai jos saisit valita minkä tahansa teoksen, mikä oli paras viime vuonna lukemasi kirja? Entä mitä mieltä olet: Suomessa on kymmeniä ellei satoja kotimaisen kirjallisuuden kilpailuja ja palkintoja, mutta huomioidaanko käännöskirjallisuutta tarpeeksi?

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään