Haastattelu: Näin syntyi satojen kirjoittajien yhteisteos Pirunmeri

pirunmeri.jpg

 

”Kaikki alkoi siitä kirotusta ennustuksesta.”

Alkusyksystä kuulin erikoisesta romaanihankkeesta. Wsoy ja Roisto Oy haastoivat kaikki suomalaiset kirjoittamaan netin kautta seikkailuromaania, Pirunmerta. Homma kuulosti pirullisen sekavalta ja hieman epäilyttävältä. Mutta – nyt Pirunmeri on valmis, kirjaimellisesti kirjoissa ja kansissa, ja kaikki projektin osapuolet ovat tyytyväisiä. En ole lukenut Pirunmeri-romaania, mutta kysyin kirjan pääkirjoittajalta, Roiston Mikko Karpilta, miten kirja käytännössä syntyi.

 

Mistä Pirunmeri-idea tuli?

Liiketalouden opiskelija ja nykyinen Roiston luova johtaja Antti Vuento sai idean kirjoittaa kirja Twitterissä viserrys kerrallaan. Tämä ajatus muokkautui tweettaakirja.fi -projektiksi, jonka lopputulos oli romaani Todellisuudesta Toiseen. Tämä kirja ilmestyi reilu vuosi sitten omakustanteena. Projektin onnistumisesta innostuneena lähestyimme suomalaisia kustantajia, josko saisimme tehtyä toisen kirjan kustantajan tuella.

 

Miten kirjoittajia etsittiin?

Projektin alkaessa siitä informoitiin lähinnä sosiaalisessa mediassa. Ensimmäisen viikon aikana kirjoittajia löytyi Roiston tuttavapiiristä ja sen ympäriltä sekä aiemman projektin kirjoittajista. Tämän jälkeen, kun totesimme sapluunan toimivan kohtalaisella volyymillä, tiedotettiin asiasta virallisesti. Moni tiedotusväline tarttuikin tiedotteeseen, julkaisi sen ja näin kirjoittajia tuli roppakaupalla lisää.

 

Kuinka paljon kirjoittajia tuli ja millaisia he olivat? Onko kirjoittajista taustatietoa?

Emme keränneet kirjoittajista muuta tietoa kuin nimimerkin, jos joku halusi sellaisen antaa. Näitä rekisteröityneitä käyttäjiä oli satakunta. Parhaista kirjoittajista meillä on tiedossa osoitteet, joihin palkintokirjat lähetetään. Niistä kirjoittajista, joista jotain tietoa on, voin sanoa, ettei projektilla ollut selkeää kohderyhmää. Kirjoittajia oli ikään, sukupuoleen, ammattiin tai sosiaaliseen asemaan joka lähtöön.

WSOY:n varovaisen arvion mukaan kirjoittajia olisi ollut n. 400. Sen lisäksi kirjan tapahtumiin on voinut vaikuttaa esim. äänestämällä Facebookissa, joten kirjaan osallistuneiden ihmisten määrä lienee jonkin verran suurempi.

 

Tuliko kirjoittajilta palautetta kirjan tekoon osallistumisesta?

Kyllä, keräsimme palautetta kaikilta, jotka olivat antaneet sähköpostiosoitteensa kirjoittamisen yhteydessä. Palaute oli 99 % hyvää, ja moni onkin odottamassa jatkoa tälle projektille. Heille suosittelen Roiston verkko- ja Facebook-sivujen seuraamista.

 

Millaista Pirunmerta oli kustannustoimittaa? Miten tarina lähti liikkeelle, mitä ennakkotietoja kirjoittajille annettiin tarinasta?

Kirjoittajat olivat yllättävän yksimielisiä siitä, mihin tarinaa viedään. Itse pääkirjailijana kannoin vastuun siitä, että tarinasta tulee looginen ja kaikki mysteerit löytävät luonnollisen selityksen kirjan lopussa. Se ei ollut helppoa. Apuna tähän olivat johtolangat, joita annoimme kirjoittajille tarinan edetessä. Kirjoittajat saattoivat ratkaista johtolangan ja kirjoittaa sen avulla tarinaan jatkoa. Tällä tapaa kirjoittajat asetettiin samankaltaiseen kinkkiseen asemaan, johon olivat itse tarinan henkilöt asettaneet.

 Jos mahdollisia jatkojajuonenkäänteitä saattoi olla rajallinen määrä, äänestettiin niistä Facebookissa. Tekstiä tuli yli kymmenen kertaa enemmän kuin mitä lopulliseen kirjaan. 

 

Miten kuvailet valmista teosta? Onko se yhtenäinen suuresta kirjoitusjoukosta huolimatta?

Romaani on yllättävän yhtenäinen ja eheä. Sen vuoksi sitä ei markkinoidakaan kollektiivisen kirjoittamisen tuotoksena, vaan ensisijaisesti hyvänä tarinana, kuin mitä tahansa muuta romaania. Twitter-kirjassa yhteisö sai viedä tarinaa aika vapaasti eteenpäin, Pirunmerellä ohjailin tarinan kulkua jonkin verran. Seuraava askel on ottaa yhteisö mukaan jo siinä vaiheessa, kun suunnitellaan kirjan juonta ja miljöötä.

 

Onko uusia ”massakirjoitusprojekteja” siis tulossa?

Voi lähes varmasti sanoa, että kyllä on. Roiston tavoitteena on kirjoittaa yhdessä koko ihmiskunnan kanssa, ja tällä hetkellä meillä on suunnitelmissa ainakin kaksi porrasta, jotka on otettava sen ja Pirunmeren välillä. Mutta en kerro niistä, koska pidän yllätyksistä.

 

Pirunmeri-kirjaan ja sen tekoon voi tutustua myös Pirunmeri-sivustolla.

Kustantamon kirjaesittely

Kulttuuri Kirjat Raha

Tutustumassa Sarjakuvakeskukseen

sarjakuvakeskus1.jpg

Helsingin Hämeentiellä on piirtämisen, kirjoittamisen ja lukemisen ystävien toivepaikka. Sarjakuvakeskus järjestää kursseja ja tapahtumia, siellä on kahvila ja sarjiskauppa. Lisäksi keskus mm. tukee omakustantajia sekä tekee nuorisotyötä niin Suomessa kuin naapurimaissa. Sarjakuvakeskuksen nuorisotyövastaava Petri Koikkalainen kertoi keskuksen toiminnasta sekä näkemyksiään sarjakuvan nykytilasta.

”Sarjakuva on muutakin kuin vitsejä”

 

sarjakuvakeskus2.jpg

Sarjakuvakeskuksen opetustila. Keskus tarjoaa kurssilaisille työtilan ja kaikki työvälineet ja -materiaalit. Työhuoneen viereen on tulossa lähiaikoina galleria.

 

Sarjakuvakeskus tunnetaan erityisesti suosituista kursseista, joita järjestetään sekä harrastajille että ammattilaisille. Varsinaisen sarjakuvapiirtämisen ja -kirjoittamisen lisäksi kursseja on ollut mm. valokuvauksesta ja (sarjis)ranskan alkeista. Useimmat kurssit ovat kaikille avoimia, mutta kursseja järjestään myös tilauksesta.

Petri Koikkalainen sanoo, että kurssilaista suurin osa on nuoria aikuisia ja aikuisia. ”Mutta esimerkiksi lasten lauantaissa on kaikenikäistä tussinpurijaa”, hän naurahtaa. Toisaalta ikähaitari on suuri myös ylöspäin. ”Yhä useammat ihmiset ovat löytäneet sarjakuvan ja Sarjakuvakeskuksen.”

Muutos sarjakuvaan asennoitumisessa näkyy mediassakin.

”Mediassa on esillä yhä enemmän kotimaista sarjakuvaa ja siitä puhutaan. Aikaisemmin jutut keskittyivät tekijöihin, mutta nyt, esimerkiksi syksyn hitin eli Ville Tietäväisen Näkymättömien käsien myötä, huomio keskittyy itse työhön ja aiheisiin; se on ollut näkyvä muutos sarjakuvakeskustelussa.”

Sarjakuvakeskuksessa muutoksessa iloitaan. ”On hienoa, että nykyisin nähdään sarjakuvan laajempi merkitys ja sarjakuvaa arvostetaan enemmän. Sarjakuva ei ole vain viihdettä. Olen itsekin monesti havahtunut, miten pitkiä ja hyviä sarjakuvatarinoita on”, Koikkalainen pohtii.

 

Tukea nuorille ja omakustantajille

 

sarjakuvakeskus3.jpg

Sarjakuvakeskuksen yhteydessä on kahvila sekä uusia ja vanhoja sarjakuvia myyvä kauppa. Myös julisteita ja originaaleja on myynnissä jonkin verran, harvinaisuuksiakin. Kaupasta löytää sarjakuvia, joita ei muualta saa, ja sarjakuvantekijät voivat tarjota sinne esim. omakustanteitaan.

 

Aivan loputtomasti Petri Koikkalainen ei kuitenkaan ehdi sarjiksia lueskella. Pian haastattelun jälkeen hän on lähdössä Viroon kouluttamaan baltialaisia sarjakuvan harrastajia, tekijöitä ja opettajia.

Sarjakuvakeskus tekee paljon nuorisotyötä myös esim. koulujen ja kirjastojen kanssa. ”Silloin tarkoitus ei ole aina opettaa sarjakuvan tekniikkaa, vaan helpottaa kommunikaatiota piirtämisen ja kirjoittamisen kautta. Nuoret puhuvat  luontevasti monista aiheista sarjakuvan kautta, samalla kun piirtävät siitä.”

Keskuksella on hyvät kontaktit myös sarjakuvan omakustantajiin, eikä vain kurssien kautta.

”Meille voi tulla kyselemään, miten saisi töitään esille”, Koikkalainen kertoo ja vinkkaa, että keskukseen on tulossa myös galleria.

Internet on tärkeä myynti- ja mainoskanava. Esimerkiksi Sarjakuvakeskuksen ylläpitämällä Kvaak-foorumilla on myynnissä töitä.

”Jossain vaiheessa netin sarjakuvablogit räjähtivät käsiin”, Koikkalainen kuvaa. ”Melkein kaikilla nyt lehtiin sarjakuvaa tekevillä on ollut ensin blogi, ja sieltä on sitten päästy suuren yleisön tietoon. Jotkut netissä julkaisevat ovat saaneet suoria yhteydenottoja kustantamoilta.”

 

Sarjisammattilaisen vinkit

 

sarjakuvakeskus4.jpg

 

Petri Koikkalainen löysi itse sarjakuvan teini-iässä. Hän rohkaisee muitakin tutustumaan genreen.

”Hyvä sarjakuva on vähän kuin tosi hyvä kirja, mutta parempi, kaupan päälle saa kuvia”, hän luonnehtii. Koikkalaisen omia suosikkeja ovat Benoit Sokalen Ankardo-sarjakuvat, Eddie Campbellin ja Alan Mooren Helvetistä-sarja sekä Art Spiegelmanin keskitysleirielämää kuvaava Maus-sarja. Blogipuolelta hän mainitsee Anonyymit eläimet sekä Jupun.

Lisää tietoa Sarjakuvakeskuksesta ja sen toiminnasta saat keskuksen kotisivuilta.

Arvioni haastattelussa mainitusta Ville Tietäväisen teoksesta voit lukea täältä.

sarjakuvakeskus5.jpg

Mikä on suosikkisarjakuvasi? 

Kulttuuri Kirjat Raha