Kun mutsi Tinderiin kirjautui

P8311264.JPG

P8311267.JPG

 

Kun minä vuosia sitten ihan ensimmäisiä kertoja uskalsin edes ajatella eroa, kaiken äidillisen ja ydinperhekeskeisen huoleni lisäksi minun yksi suurista peloistani oli se, jäisinkö ikuisiksi ajoiksi yksin. Mietin, kuinka jämäosastoa olisinkaan sinkkumarkkinoilla, kaikki hyvät miehet jo ”viety” ja muutenkin koin, että kolmekymppisenä äiti-ihmisenä KUKAAN ei KOSKAAN haluaisi suhteeseen kanssani.

Kun vuodet etenivät ja eropäätös tuntui ainoalle oikealle vaihtoehdolle, pelko alkoi hävitä. Tai sanotaanko, ettei se tuntunut enää kovin relevantille huolelle. Olin valmis luopumaan kaikesta romantiikasta, jos vain saisin perusarkeni ja oloni normaaliksi. Itse asiassa aloin jo miettiä, etten tarvitsisi kumppania ollenkaan. Mietin, että päätavoitteeni on asua F:n kanssa ja keskittyä äitityteen. Unohtaa parisuhde, miehet ja kaikki asiaan liittyvä. Elää itselleni ja tyttärelleni. Yksinkertaisesti, onnellisesti.

Ja niinhän minä keväällä aluksi teinkin. Paitsi vaan, että eräänä tylsänä lauantai-iltana avasin Tinderin. Onneksi.

Ennen sinkkuaikaani olin monta kertaa selaillut sinkkukavereideni kanssa heidän Tindereitään ja kuullut hulluja tarinoita sen maailmassa. Muutenkin sinkkuus tuntui vähintäänkin jollekin toisesta planeetasta olevalle vaiheelle, johon en tiennyt, kuinka suhtautua. Jotenkin koko termistä sinkku tuli mieleen Sinkkuelämää-sarja, korkokengät ja cosmopolitanit, ja se nyt kuitenkin oli aika kaukana tennareissa kulkevan ja hernekeittoa torstaisin syövän äiti-ihmisen elämää.

Siinä minä nyt sitten kuitenkin olin. 30-vuotiaana. Sinkkuna. Äitinä.  Tinderissä. Toisaalta iloinen uudesta ja jännittävästä elämänvaiheesta, toisaalta vielä niin rikki, huonovointinen ja oman elämäni palasia keräilevänä, että en edes tiennyt, mitä koko paikasta hain. Vain hainko mitään.

Tuijotin hetken kännykän kuvaruutua ja mietin, onko minusta tähän. Soitin pikkusiskolle ja kysyin Tinder-etiketin ja päätin, että tekisin itselleni kolme sääntöä.

Ensimmäinen: Profiilikuvissa piti olla myös niitä ei-niin-nättejä juhlameikkikuvia. Mietin, että jos läväyttisin kaikista tällätyimmät photot kehiin, mies voisi pettyä live-näkymästä mahdollisilla deiteillä. Se osoittautua ilmeisen hyväksi strategiaksi, koska varmasti 80% miehistä mainitsi jossain vaiheessa, että olivat kiinnittäneet huomion kuvaan, jossa minulla oli kumisaappaat ja vanha villapaita. Taktiikkaa kotikutoisesta minusta oli siis toiminut ikään kuin vahingossa (tässä pienoinen Tinder-vinkki, siskot!)

Toiseksi: En koskaan, koskaan tekisi aloitetta edes Tinderissä. Toteutin tätä taktiikkaa muutaman kuukauden, jonka jälkeen päätin, että 2016 luvun nainen kyllä voi aloittaa keskustelulla : ”Moi!”. Kannatti ja ei kannattanut.

Kolmanneksi: Läväyttäisin esittelytekstiin heti ammattini, oikean ikäni (ei aina Tinderissä niin sanottua), sekä sen, että olisin mutsi. Näin välttäisin urpot. Ja vältinkin.

Tinderöin, juttelin, treffailin ja näin ihmisiä. Se oli välillä hauskaa ja välillä karmeaa. Oli kiusallista, kun piti sanoa, ettei halua nähdä toista enää uudempaa kertaa. Oli kauheaa, kun huomasi itse jarruttelevansa ja olevansa paljon varautuneempi kuin oli luullut. Oli hauskaa tuntea ensitreffejä edeltävä jännitys ja tajuta, että nauraa voi aika monenlaistenkin ihmisten kanssa. Oli kauheaa tuottaa pettymys, särkeä ehkä jopa pieni osanen toisen ihmisen sydämenreunaa tai tajuta, että tunteet ja järki eivät aina kulje käsikädessä. Oli silmiäavaavaa huomata, että kaikilla muillakin oli exiä ja lapsia. Niin ja yhtä vaikea järjestää tapaamisaikoja.

Oli hauska huomata, että Tinder oli jotain ihan muuta kun olin luullut. Kesympää, helpompaa, aidompaa.  Ja ennen kaikkea oli kiinnostavaa havaita, että sinkkuus – varsinkin näin äitinä – oli joidenkin mielestä jopa paheksuttavaa.

…tarina jatkuu huomenna.…

-Karoliina-

farkkupaita, H&M // neule, Ivana Helsinki (saatu) // farkut, BikBok // tennarit, Vans // laukku  // Ivana Helsinki (saatu)

Suhteet Oma elämä Rakkaus Vanhemmuus

Päivähoitoulkoilujen elinehto!

P9011340.JPG

 

P9011348.JPG

P9011352.JPG

P9011357.JPG

P9011358.JPG

P9011365.JPG

P9011370.JPG

P9011376 (2).JPG

P9011327.JPG

*Reiman ja Kolmistaan-blogin yhteistyövuoteen liittyvä postaus

Kun F meni päiväkotiin kaksivuotiaana, tajusin heti, että oikeanlaisilla vaatteilla on päivähoitomaailmassa paljon suurempi sija kuin kotihoidossa ollessa. Se, missä kotona vaatteiden kanssa pystyy venkslaamaan päivän mittaan, ei onnistu enää päivähoidossa. Tai ainakaan sellaista ei minusta voi olettaa päiväkodin henkilökunnalta, jolla muutenkin on varmasti kädet täynnä hommia erityisesti juuri uloslähtiessä ja sinne pukiessa.

Jos vaikka kotona ollessa aamu-ulkoillessa oli vielä pakkasta, mutta iltapäivällä jo plussakeliä, ei se tietenkään paljon äidiltä vaatinut valita eri ulkovaatteita kahteen eri ulkoilukertaan. Tai jos toppahousut olivat vielä ostamatta, mutta lämpömittarilukema jo vaati lämpimämpää niskaan, pystyin aina pukemaan F:lle muutaman ylimääräisen lisäkerroksen selviten ”ongelmasta” kätevästi.

Päiväkotimaailmassa, kuten varmasti myös pienten koululaistenkin kanssa, lähtökohtaisesti ulkotamineet pitää kuitenkin olla sellaisia yhdellä kertaa oikein -vaatteita. Sellaisia, että se, mitä aamulla puetaan, pätee mahdollisimman pienin muutoksin niin aamu- ja iltapäiväulkoillessakin. Siitäkin huolimatta, että keli ja lämpötila vaihtelisivat hurjastikin päivän aikana!

Ehkä oikenalaisissa ulkotamineissa (ja miksi ei sisävaatteissakin?) pääpointteja on kaksi. Ensinnäkin ne helpottavat päiväkodin henkilökunnan arkea, kun vaatteet ovat sellaiset, että lapsen on helppo pukea ne itse, eikä aikuisten tarvitse esimerkiksi pohtia, tarkeneeko lapsi/pysyykö kostealla säällä kuivana vaatteissaan. Lapselle oikeanlaiset vaatteet taas lisäävät ulkoilun iloa, koska päiväkodeissa nyt yleisesti ollaan pihalla säällä kuin säällä.

Meillä F:llä on ollut vuosien saatossa useankin eri merkin ulkotamineita, mutta nyt jo vuoden ajan pääasiassa vain Reimaa, koska Reiman Ambbassador -kauteni aikana olen päässyt tutustumaan Reiman valikoimaan oikein kunnolla. Kuulemaan, miten vaatteet suunnitellaan, miten ne valmistetaan ja mikä on Reiman kantava teema. 

Reimoissa rakastankin sitä, että niiden kohdalla yhdellä kertaa oikein -vaatettaminen onnistuu ilman ponnistuksia. Vaatteiden tekniset ominaisuudet tekevät sen, että ne hengittävät, mutta kuitenkin hylkivät kosteutta ja likaa. Ne on poikkeuksetta helppoa pukea ja riisua, eikä päivän aikana tarvitse pelätä vaikkapa sitä, että vaate olisi kastunut päivän ensimmäisellä ulkoilukerralla niin, että lapsen on kurja olla sillä iltapäivällä ulkona. 

Eniten pidän näistä vaatteista, jotka muuntautuvat päivänä aikana. Esimerkiksi F:n Taag-takissa on neppareilla kiinni oleva tikkitakkivuori, jota irrottamalla ja liittämällä takkia voi käyttää niin alkusyksystä kuin todella kylmilläkin säillä. Weather-kengät ovat lämpimät, mutta myös vedenpitävät, eikä siitäkään kai ole haittaa, että tekninen villasekoitekerrasto on niin kaunis, että sitä voi pitää päiväkodissa jopa sisävaatteena talvisin (niin on edellisinäkin vuosina tehty. Nuo Reimat kun ei kutita yhtään edes paljasta ihoa vasten).

Millaisia oivalluksia sinä olet tehnyt lasten ulkovaatteiden suhteen? Niin ja olisi ihana kuulla myös kommentit kasvatuksen ammattilaisilta: Millaisia vaatteita ja kenkiä te toivotte lapsille päiväkotiin ja alkuopetukseen henkilökunnan näkökulmasta?

-Karoliina-

Perhe Lasten tyyli