Menimme koko perhe yhdessä Roihuvuoren kirsikkapuistoon

Oletteko te jo käyneet Roihuvuoren kirsikkapuistossa? Me kävimme koko perhe yhdessä siellä ensimmäistä kertaa äitienpäiväkahvien jälkeen. Puisto ja kirsikankukkapuiden ympäröimät polut olivat todella kauniit, ja oli kiva kuvailla niitä ja toisiamme. Kirsikkapuistossa oli paljon myös koiria ja ystäviä ja perheitä piknikilläkin.

Roihuvuoren kirsikkapuisto on kaikille avoin ja ilmainen, ja tällä viikolla siellä juhlitaan myös japanilaista hamam-juhlaa. Onko joku teistä osallistunut juhlaan aikaisempina vuosina? Minä en ole, mutta luin että ensi sunnuntaina 19.5 puistossa on esityksiä ja mm origam-työpaja ja teenmaistelua, mikä kuulostaa ihanalta. Huomenna torstaina 16.5. Roihuvuoren kirsikkapuistossa on myös opastettu kävely klo 18-19.30.

Kirsikankukkien taika ja ainutkertaisuus piilee siinä, että kukinta-aika on lyhyt ja hieman vaikeasti ennustettava. Osa kukista oli jo viime viikonloppuna kuihtunut. Jos haluat nähdä vielä upeat vaaleanpunaiset kirsikkapuut tänä keväänä, kannattaa Roihuvuoren kirsikkapuistoon suunnata tällä viikolla ystävien tai perheen kanssa piknikille tai kävelylle.

Kaikille meille jäi kirsikkapuistoretkestämme hyvä mieli. Mietimme yhdessä, että ensi keväänä olisi kiva käydä siellä useamman kerran seuraamassa, kuinka kirsikkapuut puhkeavat kukkaan. Vietimme loppuillan rennosti perheen kanssa syöden pitsaa ja kuulumisia vaihdellen. Annoin äidille lahjaksi tekemäni kukka-aiheisen taulun ja mysliä, jonka reseptin löydät täältä.

Lisää Roihuvuoren kirsikkapuistosta, hamam-juhlasta, aikatauluista ja ohjelmasta voit lukea täältä .

On ihanaa, miten paljon ympäri Helsinkiä on nähtävää, kauniita kokoontumispaikkoja ja maksutonta tekemistä. Kommentoithan, jos sinulle tulee mieleen jokin paikka tai kohde Helsingissä, jossa kannattaa keväällä retkeillä perheen tai ystävien kanssa.

Tästä pääset lukemaan edellisen postaukseni kivoista ulkoilualueista Helsingissä. Roihuvuoren kirsikkapuisto pääsi kyllä ehdottomasti sille listalle!

Rakkaudella,

Ida

Kommentit (10)
  1. anonyymikommentoija
    22.5.2019, 10:27

    Pakko sen verran korjata että se on japanilainen Hanami juhla eikä hamam (joka tarkoittaa turkkilaista saunaa käsittääkseni)

    1. Hahhah, voi minua ja huolimattomuuttani!:D Kiitos kun huomautit, niin saan korjattua asian 🙂
      Aurinkoista loppupäivää!:)
      Ida

  2. Fanny Matilda
    21.5.2019, 13:30

    Upee toi vika kuva!!

    1. Kiitos Fanny!<3 Ja kiva kun kommentoit!:)
      Aurinkoista loppupäivää t. Ida

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *