Pääsiäisenä elokuviin

Vietän pääsiäistä tänä vuonna kotona ja sovittuna on vain elokuvissakäynti ystäväni kanssa. Muuten vietän aikaa poikaystäväni ja perheidemme kanssa ja teemme pieniä kivoja juttuja yhdessä Helsingissä.

Tässä postauksessa on arvosteluja kevään aikana näkemistäni elokuvista, joita kannattaa mennä katsomaan. Finnkinon elokuvateatterit ovat auki koko pääsiäisen, ja aikuiset pääsevät perhe-elokuviin lasten lipun hinnalla. Elokuvissakäynti on ainakin Helsingissä helppo yhdistää ulkoiluun esimerkiksi Töölönlahden kauniissa maisemisssa. Kolme parasta kevään aikana näkemääni elokuvaa ovat olleet Dumbo, Luontosinfonia ja Tuntematon mestari.

Dumbo

Olemme koko kevään katsoneet poikaystäväni kanssa kirjastosta lainaamiamme disneyn klassikkoelokuvia, joista Dumbo on vanhimpia. Dumbo kertoo sirkuksen norsunpoikasesta, jota kiusataan suurien korviensa vuoksi. Dumbo onnistuu kääntämään korvat vahvuudekseen, ja oppii niiden avulla lentämään. Dumbo alkaa esiintyä sirkuksessa pelastaakseen kaikkein tärkeimpänsä eli vangitun äitinsä. Kauniista ja aina ajankohtaisesta tarinastaan huolimatta, alkuperäinen 40-luvun piirroselokuva jää 2010 luvulla laimeaksi.

Disneyn uusi Tim Burtonin ohjaama Dumbo ylitti kaikki odotuksemme. Elokuvassa oli säilytetty 40-luvun länkkäritunnelma ja kaunis tarina. Se oli visuaalisesti kaunis aikuisten ja kouluikäisistä ylöspäin koko perheen elokuva. Tim Burtonnin Dumbo ei jäänyt alkuperäisversion uudelleen taltioinniksi, vaan oli uusi, hieno elokuva.

Uusi dumbo-elokuva oli minusta ehkä muutaman minuutin liian pitkä, ja ehkä yhden Dumbo-norsun siskuskohtauksen olisi voinut karsia. Tosin poikaystäväni mielestä se oli toimiva kokonaisuus.

Voin suositella Dumboa elokuvana, vaikka ei Disney-fani olisikaan. Se on kaunis, hieno, perinteinenkin elokuva, joka sopii varauksetta myös aikuisille. Disneyltä on tänä vuonna tulossa vielä ainakin Alladdin ja Leijonakuningas, ja Maija Poppanen ilmestyi joulunaikoihin.

https://www.finnkino.fi/event/302988/title/dumbo/

Luontosinfonia

Luontosinfonia on Metsän ja Järven tarina -elokuvatekijöiden reilun tunnin mittainen luontokuvaus.Edellisiin luontodokumentteihin lisänä luontosinfoniassa kuvat ja kohtaukset Suomen luonnosta on yhdistety Panu Aaltion ohjaamaan sinfoniaorkesterin musiikkiin ja Johanna Kurkelan kauniiseen lauluun.

Luontosinfoniassa esitellään laajasti Suomen luontoa eri vuodenaikoina poroista vedenalaiseen elämään. Kantahelsinkiläiselle ne antoivat hämmästyttäviä luontokokemuksia valkokankaan välityksellä.Kiinnitimme ystäväni kanssa tosin huomiota, että kuvien ja luontokohtausten kuvallinen tarkkuus vaihteli jonkin verran, mikä varmasti korostui isolla valkokankaalla.

Musiikki oli yhdistetty luontokohtauksiin tarkasti ja harkitusti. Elokuva on rakennettu teemojen ympärille, puhetta siinä ei ole lainkaan. Olimme katsomassa luontosinfoniaa ystäväni syntymäpäivillä perjantai-iltana, ja totesimme, kuinka virkistävää ja rentouttavaa oli keskittyä vain musiikilliseen ja visuaaliseen elämykseen. Kaikkea ei tarvitse aina kertoa ja selittää.

https://www.finnkino.fi/event/303047/title/luontosinfonia/

Tuntematon mestari

Tuntematon mestari on kotimainen Klaus Härön ohjaama elokuva, joka kertoo vanhasta taidekauppiaasta Helsingin Esplanadilla. Taulut eivät oikein enää myy, ja taidekauppias kaipaa vanhaa iloa hyvistä kaupoista ja suuresta taidelöydöstä. Kuvioihin putkahtaa hänen yläasteikäinen veljenpoikansa, ja yhdessä he pääsevät taidelöydön jäljille.

Olin katsomassa elokuvaa äitini kanssa, ja olimme molemmat elokuvasta todella vaikuttuneita. Elokuvan juoni on yksinkertainen, henkilöhahmoja on vain muutama ja elokuva sijoittuu lähinnä Helsingin Esplanadin taideliikkeeseen ja taidehalliin, Ateneumiin ja kahvila Ekbergiin.

Elokuvan hienous piilee siinä, että se ei pyri kikkailemaan erikoistehosteilla tai liian monimutkaisella juonella. Yksinkertainen tarina on rakennettu hienosti, henkilöhahmot ovat uskottavia ja samaistuttavia arjen haasteineen ja tunnesiteineen. Tuntemattoman mestarin etsiminen tuo elokuvaan pientä sadunomaisuutta, ja kierrokset Ateneumissa veljenpojan kanssa innostavat museokorttilaista taiteen pariin vähän lisää. Jännitys siitä, kuinka päähenkilöille käy, pitää otteesssaan loppuun saakka, ja tunteiden koko kirjo on läsnä elokuvasalissa.

Tästä elokuvasta ei ole yksinkertaisesti mitään pahaa sanottavaa. Jos katsot vuodessa yhden kotimaisen elokuvan, todennäköisesti kannattaa mennä katsomaan tämä.

https://www.finnkino.fi/event/302930/title/tuntematon_mestari/

Voin siis suositella kaikkia näitä elokuvia. Paina sydäntä, jos tykkäsit ja haluat nähdä jonkin näistä elokuvista.

Kommentteihin voit myös laittaa elokuvia, jotka sinusta kannattaa mennä katsomaan!

Hyvää pääsiäistä!

Rakkaudella,

Ida

Kulttuuri Ystävät ja perhe Suosittelen Teatteri

Inspiroivimmat self help -kirjat ja mielenkiintoisimmat tietokirjat

Tässä postauksessa esittelen kirjoja, jotka olen itse lukenut, ja joita voin suositella. Luen paljon ja käytän paljon kirjastoa. Joitakin kirjoja on kuitenkin kiva myös omistaa, koska niihin haluaa palata uudestaan tai tehdä muistiinpanoja. Kirjat ovat myös ihania lahjoja.

Postauksen kirjat ovat kahdessa ryhmässä; selfhelp aiheiset, voimauttavat kirjat ja kirjat, joista voi oppia mielenkiintoista tietoa. Kilkkaamalla KIRJAN NIMEÄ kollaasin alapuolella tai tekstissä pääset tutustumaan kirjaan tarkemmin ja halutessasi tilaamaan sen itsellesi allibrikseltä, jota yleensä itse käytän ostaessani kirjoja.Toivottavasti löydät suosittelemistani kirjoista jonkun itsellesi tai lahjaksi.

Kirjoja itsetutkiskeluun, ideoita ja inspiraatiota

df587d2f-ec95-45e7-b7ff-70293e5371af.png365 : ilon ja inspiraation vuosi (Signeerattu) | Hyvän mielen vuosi (keltainen) | You Are A Badass | Lujasti lempeä |

saraparikka 365: ilon ja inspiraation vuosi. (klik) Kirjan jokaisella sivulla on oma mietelause tai käytäntöön suoraan sovellettava idea kuten ”5: Milloin olet viimeksi maalannut vesiväreillä? Entä osaatko neuloa? Käsillä tekeminen rauhoitaa mieltä meditaation tavoin.” Kirjaa on kiva selailla, ja inspiroitua kokeilemaan Saran suosittelemia juttuja. Saraparikan kirjasta löysin myös vinkin Adrienen joogavideoihin! 🙂

Hyvän mielen vuosi (Maaretta Tukainen) on kuin täytettävä bujo tai tehtäväkirja itsetutkiskeluun. Kirja on samalla myös kalenteri ja tehtävät etenevät teemoittain. Voit valita omalle kirjallesi sinulle mieluisimmat kuoret pinkistä, turkoosista, keltaisista tai ruusukullasta. Hyvän mielen vuoden voi aloittaa missä kuussa tahansa.

Maaret Kallion lujasti lempeä on rohkaiseva, viisas ja oivaltava kirja, joka suorittamisen sijaan rohkaisee pehmeyteen. Olemme lukeneet sen poikaystäväni kanssa molemmat, ja olen antanut tämän myös isälleni lahjaksi.

You are a badass (Jen Sincero) lopeta itsesi vähättely ja elä täysillä on rehellinen, oivaltava ja suorasanainen self-help-kirja, jonka sain joululahjaksi siskoltani. Kirja on ollut kansaivälinen menestys, sillä turhien latteuksien sijaan se näyttää konkreettisesti ja kirjailijan omaa esimerkkiä käyttäen, kuinka voit voittaa pelkosi, ansaita enemmän rahaa ja saavuttaa unelmasi.Allibrikselta löydät myös englanninkielisen alkuperäisversion tästä.

Nämä kirjat kaikkien pitäisi lukea

d182555d-01b7-40b0-bda0-abc7d22b5c4b.pngIdiootit ympärilläni | Faktojen maailma | Kaikki rahasta | Homo Deus | Inhimillisiä kohtaamisia |

Homo Sapiens ihmisen lyhyt historia (Yuval Noel Harari) on mielettömän laaja ja oikeasti mielenkiintoinen teos ihmisen historiasta aina Homo Sapiens lajin synnystä ja siitä  kuinka se alkoi hallita maailmaa nykypäivän kapitalismiin saakka. Mielenkiintoisia yksityiskohtia hauskasti kerrottuna ja samalla älytön määrä tietoa. Tiesitkö, miksi juoruilu on ollut välttämätöntä ihmiskunnan kasvun ja selviytymisen kannalta? Englannin kielinen teos tästä.

Idiootit ympärilläni (Thomas Erikson) perustuu ajatukseen persoonallisuudeltaan neljästä eri ihmistyypistä, ja opastaa, miten erilaiset ihmiset ajattelevat, ja miten heidän kanssaan kannataa kommunikoida. Vähintäänkin jokaisen lähiesimiehen pitäisi tämä lukea!

Kaikki rahasta. (Julia Thuren) Selkeäsanainen ja helpostiymmärrettävä tietopaketti rahasta ihan jokaiselle: , lainanottamisesta sijoittamiseen, ja tietysti se mielenkiintoisin; miten kirjoittaja säästi keskipalkkatuloistaan vuodessa 10 000 euroa. Ehkä huomaat kirjan luettuasi, että se onkin saavutettavissasi?

Faktojen maailma on kaivattu teos yhteiskuntaamme, ja ehkä siksi maailmanlaajuinen jättimenestys! Pelottelun sijaan kirjailija rohkaisee hankkimaan todellista tietoa, ryhtymään yhteisyöhön ja siltä pohjalta kehittämään maailmantilannetta.   Huomasin omienkin mielikuvieni esimerkiksi naisten koulutuksesta ja ihmistenterveydestä ja elinoloista maailmalla perustuvan 20 vuoden takaiseen tilanteeseen, kuten käy suurimmalle osalle ihmisistä. Tästä silmiä avaavasta teoksesta innostuneena varasimme poikaystäväni kanssa liput myös samannimiseen syksyn kansallisteatteriesitykseen. Meillä on tämä englanninkielinen teos allibrikselta.

Ja taas ihana Maaret Kallio. Itsensä kohtaamisesta, muiden kohtaamisesta. Viisaasti, lempeästi ja rohkaisevasti hän kannustaa ja näyttää, miten kohdataan ihminen ihmisenä.

Tilaaminen allibrikselta

Kirjat löydät allibriksen valikoimasta (tästä pääset koko valikoimaan), ja pääset tilaamaan ne itsellesi klikkaamalla linkkiä kirjan nimessä. Olen tilannut kirjoja itse useamman kerran allibriksesta, koska valikoima on laaja, hinnat usein edullisempia kuin muissa kirjakaupoissa ja tilaaminen ja toimitus nopeaa ja helppoa.

Oletko lukenut jonkin näistä kirjoista, tai innostiko postaus jonkin näistä hankkimiseen? Muistathan painaa sydäntä postauksessa, jos inspiroiduit!

Rakkaudella,
Ida

Kulttuuri Hyvä olo Kirjat Suosittelen