Tykättiin Tallinnan Fotografiskasta Telliskivessä!
Meillä oli ihan paras päivä Tallinnassa siskoni kanssa! Kävimme Tallinnaan tänä keväänä auenneessa Fotografiska-museossa, johon olin aiemmin ihastunut Tukholmassa. Päiväristeily on minun ja siskoni joka kesäinen perinne. Oli ihanaa, kun tutussa Tallinnassa oli nyt jotakin uutta.
Oletteko te jo käyneet Tallinnan Fotografiskassa? Jos ette, toivottavasti tämä postaus inspiroi tutustumaan Tallinnan uuteen hienoon nähtävyyteen!
Fotografiska Telliskivessä
Tallinan Fotografiska on tosi kivalla paikalla, Telliskivessä, kauppahallin lähellä. Sinne kävelee satamasta parissa kymmenessä minuutissa (me vähän eksyimme matkalla). Telliskiven kauppahallissa on ihania pieniä kukkakojuja ja ja ruokakauppoja.

Poikaystäväni kanssa olemme tykäneet istuskella Telliskiven kauppahallin ulkoterassilla. Itse asiassa ensimmäinen ottamani kuva hänestä on sieltä:) Kauppahallin pikaruokakojut ovat meidän lemppari lounaspaikkojamme, ja esimerkiksi viimeksi joulun jälkeisellä Tallinna-reissullamme söimme siellä kasvispitaleivät. Myös kauppahallin ulkopuolella on pienempiä terasseja, jäätelökioskeja ja ravintoloita.
Kauppahallin pikaruokakojut ovat meidän lemppari lounaspaikkojamme, ja esimerkiksi viimeksi joulun jälkeisellä Tallinna-reissullamme söimme siellä kasvispitaleivät.
Kolme erilaista valokuvanäyttelyä kolmessa kerroksessa
Tallinan Fotografiska museo on kolmikerroksinen tiilirakennus, ja siellä oli esillä kolme hyvin erilaista valokuvanäyttelyä. Ylimmässä kerroksessa oli Anja Niemen feministinen näyttely, toisessa Sammallahden mustavalkokuvia Virosta ja Suomesta (mm Hanko bongattiin!). Kaikkein eniten pidimme kuitenkin siskoni kanssa alimman kerroksen näyttelystä.
Jimmy Nelsonin näyttelyssä oli valokuvia ympäri maailmaa ihmisitä heidän kauniissa kotiympärisössään. Kaikki kuvat olivat alkuperäiskansoihin kuuluvista ihmisistä. Näyttely on kunnianosoitus pienille kansoille ja kulttuureille, jotka ovat onnistuneet globalisoivassa maailmassa säilyttämään omalaatuisen tyylinsä, kulttuurinsa ja tapansa.

Valokuvat olivat isoja, kauniita ja värikkäitä, ne eivät kuvanneet kurjuutta, vaan ihmisiä juhlapuvuissa ja koruissa säilyttämiensä toineen toistaan kauniimpien luontomaisemien keskellä. Oli myös mielenkiintoista lukea pieniä yksityiskohtia seinien infotauluista. Näyttelyyn oli upeasti saatu koottua ihmisiä ympäri maailmaa. Luulen, että olisin tykännyt myös toisen kerroksen näyttelystä enemmän, jos olisimme katsoneet sen ensin; nyt pienet mustavalkokuvat jäivät aikalailla varjoon.
Valokuvat eivät kuvanneet kurjuutta, vaan ihmisiä juhlapuvuissa ja koruissa säilyttämiensä toineen toistaan kauniimpien luontomaisemien keskellä.
Fotografiskan kattoterassi on upea näköalapaikka Tallinnassa
Fotografiska-museon yläkerrassa on upea kattoterassi, josta aukeaa hienot maisemat Tallinnan ylle. Ulkoterassiin lisäksi siellä on myös lasitettu ravintolapuoli, joka tasoaa hyvätasoista ruokaa. Meillä oli kuitenkin laivan buffet-varattu illaksi, joten emme jääneet terassille syömään.

Vinkkejä Fotografiska-museoon:
- Telliskiven kauppahallis on viihtyisä ja siellä on hyviä lounaspaikkoja.
- Fotografiska on vähän piilossa kauppahallista eteenpäin, ikäänkuin sisäpihalla. Kysy neuvoa paikallisilta Telliskiven alueella, jos et löydä (kuten me teimme)
- Jos olet opettaja, saat liput edullisemmin Oaj:n korttia näyttämällä
- Jos halua kiertää kaikki näyttelyt, kannattaa ehkä aloittaa ylemmistä kerroksista. Jos taas valitset vain yhden, suosittelen ehdottomasti alimman kerroksen näyttelyä.
- Fotografiskan kattoterassilta on upeat näkymät
- Tästä pääset Fotografiska Tallinnan nettisivuille lukemaan lisää näyttelyistä ja katsomaan tarkemmat aukioloajat ja sijainnin.

Fotografiska-museosta kävelimme pois vanhankaupungin kautta. Kuvasimme ihanat kukkatorin kukat ja höpöttilemme siskoni kanssa. Ihana päivä taas! Se yhdessäolohan oikeasti olikin reissun paras juttu, oli kiva, kun oli joku kiva kohde Tallinnassa, jonka ehti rauhassa kokea muutamassa tunnissa. Lisäksi oli ihana näyttää Telliskiven aluea ja kauppahalli siskolleni samalla.
Se yhdessäolohan oikeasti olikin reissun paras juttu, oli kiva, kun oli joku kiva kohde Tallinnassa, jonka ehti rauhassa kokea muutamassa tunnissa. Lisäksi oli ihana näyttää Telliskiven aluea ja kauppahalli siskolleni samalla.
Lue myös:
- Sooloilua Tallinna-blogin postaus Fotografiskasta ja sen kattoterassista
- 365 days with Ida museokierros Tallinnassa
- Helsingin Sanomien artikkeli Tallinnan Fotografiskasta
Myös Tukholmassa on hieno Fotografiska-museo! Oletko jo lukenut nämä Tukholma-aiheiset postaukseni?
Fotografiska-museo onnistuu myös syksyisemmillä Tallinan reissuilla, ja Fotografiska on auki iltaan saakka jokaisena viikonpäivänä. Fotografiska on Telliskiven alueella, joten piipahtaminen kauppahallissa ja vaikkapa kivan hintainen ja hyvä lounas onnistuu hyvin samalla reissulla. Voin lämpimästi suositella Fotografiska museoon tutustumista, jos olet lähdössä Tallinan reissulle ja kaipaat jotakin uutta nähtävää Tallinnassa!
Kävittekö te tänä kesänä Tallinnan risteilyllä, kävittekö Tallinnan Fotografiska museossa?
Rakkaudella,
Ida
Tukholman Fotografiska on se ensimmäinen, kannattaa muistaa.
Oikeassa olet!:) Tukholman Fotografiskassa olen käynyt aikaisemmin, ja sitä voin kyllä suositella myös! Oletko muuten lukenut Tukholma-aiheiset postaukseni jo?
Mukavaa viikkoa,
Ida