C. J. Tudor: The other people

Gabe on matkalla kotiin, kun hän näkee tyttärensä kasvot edellä ajavan tuntemattoman auton takaikkunassa. Se on viimeinen kerta, kun hän näkee viisivuotiaan lapsensa. Poliisi uskoo tytön kuolleen, mutta epätoivoinen isä harhailee pitkin moottoriteitä ja etsii autoa, joka vei Izzyn.

Fran ja Alice puolestaan pakenevat. Heidän on oltava askelen edellä niitä ihmisiä, jotka haluavat satuttaa heitä, joten he eivät voi jäädä mihinkään pitkäksi aikaa. Fran tietää, miten heille käy, jos he ikinä jäävät kiinni.

Tämä on lähtökohta C. J. Tudorin kirjassa The Other People. Jo alussa päästään sisälle tytärtään etsivän isän nahkoihin, kun kuvataan, miten tämä langanlaiha ja nuhruinen mies elää pakettiautossa, on koko ajan tien päällä ja pysähtyy vain silloin tällöin ankeille huoltoasemille levähtämään. Luulen, että jos minulla olisi lapsia, en pystyisi lukemaan tällaista kirjaa. Ajatus lapsen katoamisesta ja epätietoisuudesta on kammottava. Myös Franin ja Alicen tilanne on karmiva: millaista on, kun tietää olevansa hengenvaarassa ja joutuu koko ajan katsomaan taakseen?

C. J. Tudorin kirjoissa on usein jännityksen lisäksi ironiaa ja särmikästä huumoria, mutta The Other People on kuolemanvakava. Nimi viittaa siihen, että pahat asiat tapahtuvat aina muille. Voi lukea lehdestä onnettomuudesta tai murhasta, surkutella hetken, tuntea myötätuntoa, mutta palata sitten omaan mukavaan elämäänsä. Nimi viittaa myös ”niihin toisiin”, jotka jahtaavat Frania ja Alicea.

Olen jo vähän aikaa kaivannut tällaista kirjaa luettavakseni: pakko lukea seuraava sivu, pakko lukea yötä myöten vaikka pitäisi mennä nukkumaan — lukujen lopussa olevat juonikoukut varmistavat sen. Tarve lukea syntyy myös siitä, että lukijalle ei kerrota heti tilanteen taustoja, vaikka ne ovatkin päähenkilöiden tiedossa. Tietoja ripotellaan hiljalleen, mikä sinänsä on vähän halpaa. Voisihan lukija olla henkilöiden kanssa arvoituksen äärellä yhdessä.

Kirjan juoni rakentuu lopulta hämähäkinverkkomaiseksi kudelmaksi. Henkilöiden elämät ja kohtalot risteävät toistensa kanssa, osin arvattavasti. Vähän yliluonnollistakin on mukana.

Teemana ”muut ihmiset” on kiinnostava. Olen hyvin optimistinen ihminen, mutta ehkä kaikki nenä kirjoissa ja lehdissä vietetty aika on saanut myös tiedostamaan, että jos jokin paha asia voi tapahtua jollekin, se voi tapahtua myös minulle. Vaikka olisi tilastollisesti miten epätodennäköistä tahansa joutua lento-onnettomuuteen tai satunnaisen murhan uhriksi, jollekulle se joka tapauksessa tapahtuu. Kauhu-uutiset kertovat ihan oikeista ihmisistä, ne eivät ole fiktiota.

Toinen kirjan teema on kosto. Kun menettää läheisen väkivaltaisesti, voisiko sen kostaa yhtä väkivaltaisesti? Mahdollisesti, mutta samalla tulee aloittaneeksi hallitsemattoman koston kierteen ja aika moni viatonkin joutuu kärsimään.

Usein mietin, mistä kirjailijat keksivät aiheensa. Ihailen sitä mielikuvituksen määrää! Yläasteella kirjoitin 40-sivuisia ”kirjoja”, jotka sijoittuivat Merja Jalon hengessä tallille, mutta kun lopetin hevosharrastuksen, loppuivat myös aiheeni. Fiktion kirjoittaminen houkuttelisi edelleen, mutta olen tässä parikymmentä vuotta odotellut jotakin taivaallista inspiraatiota.

C. J. Tudor sanoo loppusanoissaan: ”Writing books doesn’t get easier. In fact, if anything, it gets harder.” Voin kuvitella, mutta luotan siihen, että taitavien lempikirjailijoideni mielikuvituslähde ei ehdy ja saan jatkossakin öistä ahmittavaa.

P. S. Blogini on nyt Suomen blogilistalla. Myös sitä kautta päivittyvät uusimmat postaukset.