Jon Krakauer ja Nimsdai Purja: kaksi kiinnostavaa kirjaa vuorikiipeilystä

10.5.1996 Mount Everestillä kuoli kahdeksan ihmistä. Yksi heistä ei ollut Beck Weathers.

Beckin näkö hävisi vuorilla lähes kokonaan, mutta toiveikkaasti hän ajatteli sen palaavan auringon noustessa. Retkikunnan johtajan paluukehotuksesta huolimatta hän jäi lumeen odottamaan, jotta vetäjä, Rob Hall, voisi viedä hänet huipulle.

Hall ei kuitenkaan koskaan tullut takaisin. Muut auttoivat Beckiä palaamaan nelosleiriin, mutta matkalla sinne nousi myrsky, joka erotti laskeutujat toisistaan. Siinä vaiheessa Beck oli jo heikossa kunnossa ja harhaili johonkin yksinään. Seuraavana päivänä eräs Hallin asiakas ja kaksi sherpaa löysivät Beckin ja japanilaisen kiipeilijän Yasuko Namban mutta pitivät molempia niin puolikuolleina, että jättivät heidät pakkaseen menehtymään.

Periaatteessa etsijäryhmän toiminta oli ymmärrettävää. Realiteetti on se, että Mount Everestillä noin yksi neljäsosa huipulle yrittäjistä kuolee. Ihmiset ovat fyysisestä rasituksesta ja hapenpuutteesta niin puhki, että he pystyvät juuri ja juuri huolehtimaan itsestään. 8 000 metrissä aivosoluja myös kuolee, eikä pääkoppa toimi samalla tavalla kuin merenpinnan tasolla. Siksi vuorikiipeilijöiden on hyväksyttävää ja sallittua huolehtia ensin itsestään.

Hylkäämisen jälkeen Beck vietti jälleen yön taivasalla ja palellutti kasvonsa ja kätensä. Herättyään hän onnistui raahautumaan omin jaloin leiriin, paleltuneena ja puolisokeana. Taas kiipeilytoverit katsoivat, että onpa huonossa kunnossa, tuo kuolee varmaan pian. He jättivät miehen telttaan yöksi ja yllättyivät, kun löysivät tämän seuraavana aamuna edelleen elossa.

Myös Jäätäviin korkeuksiin -kirjan kirjoittaja Jon Krakauer kohtasi Beckin useita kertoja, ja teoksessa kuvaillaan, miten kirjoittaja joutui pohtimaan omaa jaksamistaan ja sitä, pitäisikö Beckiä auttaa. On selvää, että vaikeissa oloissa ihmisen täytyy huolehtia ensin itsestään, mutta tekstissä oli kuvattu todella karusti sitä, miten valmiita muut ovat uskomaan, että Beck ei ole autettavissa.

Kun Beck oli selvinnyt hengissä yksinäisestä telttayöstä, häntä ruvettiin vihdoin toden teolla auttamaan ja hän sai lopulta helikopterikyydin hoitoon.

Krakauer kirjoittaa kirjassaan, että ketään vuorilla ollutta ei voi syyttää Beckin hylkäämisestä. Jokainen toimi niin kuin niissä olosuhteissa parhaaksi katsoi.

Nimsdai Purjan teoksessa Beyond Possible kuvataan aivan erilaisia auttamistilanteita, mutta Nimsdai onkin aivan poikkeuksellinen vuorikiipeilijä. Hän on kovakuntoinen eliittisotilas, mutta lisäksi hänellä on erityinen ominaisuus: hän kykenee toimimaan suhteellisen hyvin korkeassa ilmanalassa. Kirjassaan hän kertoo tavoitteestaan kiivetä 14:lle maailman korkeimmalle huipulle, jotka kaikki kohoavat yli 8 000 metriin.

Nimsdai toimii reitinraivaajana muulle ryhmälle polvensyvyisessä lumessa, on nopeampi kuin muut ja kärsii vähemmän hapenpuutteesta. Hän kiipeää Everestille, Lhotselle ja Makalulle kahden vuorokauden sisällä, vaikka yhdellekin vuorelle kiipeäminen on useimmille parin kuukauden homma. Paitsi että hän haluaa huiputtaa korkeimmat paikat, hän haluaa tehdä sen nopeasti: seitsemässä kuukaudessa. Edellinen ennätys on seitsemän vuotta.

Nimsdai on hyvässä kunnossa ja suoraselkäinen. Kun hän kohtaa vuorenrinteellä hätää kärsivän ihmisen, hän ei jätä tätä kuolemaan. Onni niille, jotka tämä nepalilainen pystyy pelastamaan.

Aina pelastus ei kuitenkaan ole Nimsdaista kiinni. Kerrankin hänen tiiminsä kuljettaa henkihieverissä olevia ihmisiä kohti leiriä ja pyytää radiopuhelimella jotakuta tuomaan lisähappea. Ääni linjan toisessa päässä lupaa, että apu on tulossa, mutta tunnit kuluvat. Leirissä levänneet ihmiset laiminlyövät mahdollisuutensa auttaa, ja vuorille jää taas kaksi ruumista. Tällainen itsekkyys raivostuttaa Nimsiä, ja onhan välinpitämättömien ihmisten toimimattomuudesta lukeminenkin turhauttavaa.

Joskus pelastuminen on ihmisen omalla vastuulla. Kerran Nimsdai kohtaa rinteillä miehen, joka on todella heikossa kunnossa ja raahautuu hitaasti kohti huippua. Nimsdai yrittää saada tämän useaan kertaan kääntymään takaisin, mutta mies on päättänyt saavuttaa huipun piittaamatta riskeistä. Myöhemmin hänet löydetään kuolleena.

Mikään ei saisi minua kiipeilemään vuorille, sillä vaaroja on ihan liikaa. Jäätävä pakkanen, jota tuuli pahentaa, lumivyöryt ja jäävyöryt, vuoristotauti ja aivoödeema, lumen alle hautautuneet näkymättömät railot… On silti suunnattoman kiehtovaa lukea ihmisistä, jotka tarkoituksella hakeutuvat näihin äärimmäisiin oloihin.

Vaikka Nimsdai selviytyy vuoristossa harvinaisen hyvin, hengenlähtö on monta kertaa lähellä. 8 000 metrissä ei ole varaa menettää tarkkaavaisuuttaan hetkeksikään.

***

Muita kiinnostavia vuorikiipeilyjuttuja:

Carina Räihä – Huipulta huipulle (kirja)

Everest (elokuva)

K2 – The Summit (dokumentti)