Opettajan pitkä ja ihana kesäloma
Aloin olla jo viikko sitten kesälomatunnelmissa, kun kävin kotikaupungissani Jyväskylässä. En oikeastaan olisi ehtinyt, sillä periaatteessa minun olisi pitänyt tehdä töitä, mutta lykkäsin ne maanantaille. Ja voi että, miten hyvä ja virkistynyt olo oli reissun jälkeen! Kun on joulukuusta asti kökkinyt kotona, tällaisen arjesta poikkeavan jutun jälkeen muistaa, miksi kannattaa joskus poistua kotimökistä.
Ei sillä, etteikö kotona kelpaisi olla. Puutarha herää eloon, ja nyt kun säätkin ovat sallineet, olen yleensä ollut koko päivän pihalla — joko lukemassa tai sormet mullassa.
Perjantaina oli viimeinen työpäivä, ja nyt on luvassa noin kaksi ja puoli kuukautta vapautta. Se on opettajan ammatin ilo ja etuoikeus, ja olen tyytyväinen siihen, miten runsaasti se antaa aikaa kaikelle: ehtii lepäämään, ehtii matkustamaan, ehtii remontoimaan. Kaikkea ei tarvitse sulloa yhteen kolmeviikkoiseen, eikä minulle sen vuoksi pääse tulemaan lomastressiä: miten käyttäisin aikani parhaalla mahdollisella tavalla?
Tiedän, että toiset ovat ikuisesti katkeria opettajan kesäloman pituudesta. Tiedän myös, että monessa ammatissa pitkä kesäloma olisi täysin ansaittu, ja olen pahoillani, ettei mahdollisuutta siihen ole. Minä tarvitsen lomani, koska introverttinä ihmisenä hektinen ja intensiivinen työ ihmisten parissa on todella kuormittavaa. Jos olisin esimerkiksi tutkimussihteeri (kuten aiemmassa työpaikassani), työ tuntuisi niin leppoisalta, että olisin varmasti tyytyväinen lyhyempään lomaan.
Kesäkuun alku on loman parhaita hetkiä, kun tietää, että koko kesä on vielä edessä.
Mistä olen jo ehtinyt nauttia?
Kirjoista ja auringonlaskuista. Moni on suositellut keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvaa Apteekkari Melchior -sarjaa, ja Pyövelin tytär vaikuttaa oikein lupaavalta. Mummon kirjahyllystä saatu Pasaatituulet on kuljettanut 1850-luvun Sansibariin.
Omasta pihasta karvaisen kaverin seurassa. Ulko-ovi auki aamusta iltaan, aurinkohattu päähän ja sopivaan varjoon chillailemaan. Olen onnekas, kun saan asua tässä paikassa.
Vanhojen tuttujen seuraan palaamisesta. Aloin katsoa Täydelliset naiset -sarjaa alusta, eikä Wisteria Lanen viehätys ole kadonnut. Tosin kun katsoo jaksoja tiiviillä tahdilla, huomaa, miten paljon yhdelle henkilölle voi tapahtua! Esimerkiksi Breen ensimmäinen aviomies murhataan, murhaaja tekee itsemurhan ja Bree seuraa vierestä, ja sitten sama nainen löytää rinnalleen epäilyttävän Orson Hodgen, joka muun muassa törmää tahallaan Mikeen autolla!
Tulipaloja syttyy ja sytytetään ilman tunnontuskia, lapsia huijataan kylmästi miehenjanossa — kai tämän on tarkoitus olla huumoria. Välillä naapurusten moraali on tipotiessään, enkä tiedä, menisikö Gabriellen suhde alaikäiseen enää nykypäivänä läpi. Sarjassa kuvataan kuitenkin ihanasti ystävyyttä, ja ihailen sitä, miten jokaisen päähenkilön persoona on luotu. Samastun osittain Breehen, osittain Susaniin.
Katsoin myös Frendien yhteenpaluujakson, mikä oli hauskaa, koska olin juuri koko talven katsonut Frendejä. Jaksossa oli hauskoja ja kiinnostavia tarinoita kulissien takaa, ja näyttelijät avasivat myös keskinäistä ystävyyttään lämpimästi. Täytyy silti tunnustaa, että eniten ihmettelin sitä, miten rumalta ihminen voikaan näyttää, kun ei anna itsensä vanheta luonnollisesti. Olen sataprosenttisen varma, että Courteney Cox näyttäisi paljon, paljon, paljon kauniimmalta — nyt häntä ei meinaa tunnistaa. Ja mitä ihmettä on tapahtunut David Schwimmerille?
Ah, kesä. En tarvitse muuta kuin pinon kirjoja, aurinkoa, kukkia, kukoistavan hyötypuutarhan, joitakin tapaamisia ystävien ja perheen kanssa, muutaman reissun kaupungin ulkopuolelle, ja loma on täydellinen.