Äänikirja vai musiikki?
Toisille musiikki on niin tärkeää, että he luopuisivat mieluummin näköaististaan kuin musiikin kuuntelusta. (Minä luopuisin mieluummin kuulosta, koska ainakin voisin lukea kirjoja.) Onneksi korvissani ei toistaiseksi ole mitään vikaa, joten hypoteettista valintaa ei tarvitse tehdä. Mutta entä äänikirjat ja musiikin kuuntelu, BookBeat ja Spotify? Kumman puoleen kallistuisin?
Kuuntelin viime vuonna 114 äänikirjaa, ja kuluvana vuonna olen ehtinyt kuunnella 73 teosta. Äänikirjojen parissa viihtyy, koska ne tarjoavat aina jotakin uutta: uusi tarina, johon uppoutua, ja uudet juonenkäänteet, joita jännittää. Musiikin kuuntelijana taas olen jämähtänyt vanhaan, sillä kuuntelen edelleen samoja artisteja kuin 15 – 20 vuotta sitten. Ja kun on kuunnellut System of a Downin Mezmerizen tuhat kertaa, sekin alkaa maistua vähän puulta.
En tiedä, mistä musiikillinen kaavoihin kangistumiseni johtuu. En välitä kuunnella uusia kappaleita, sillä ne tuntuvat usein tylsemmiltä kuin vanhat suosikit, joiden rytmi nappaa mukaansa ensimmäisestä tahdista alkaen. Uutuusbiisin täytyy olla todella mukaansatempaava, jotta kuuntelen sen loppuun, saati lisään soittolistalleni. Tällä taktiikalla en kuitenkaan saa uutta kuunneltavaa, ja Spotify-tililläni kiertävät kehää Hassisen Kone, Ultra Bra, musikaalihitit, suomirock, treenilista, ysärinostalgia ja Skamin soundtrack. En ole lainkaan kartalla siinä, mitkä ovat Spotifyn suosituimmat biisit tai mitä radiossa tällä hetkellä soitetaan.
Äänikirjoihin myös pitää (tai saa) keskittyä enemmän kuin musiikkiin. Jos ajatukset uhkaavat jäädä pyörimään työasioihin, laitan kotimatkalle kirjan kuunteluun. Jos mieli harhailee, menetän heti jotain juonesta. Toisaalta joskus ainut keino työhuolien karistamiseen on aktiivinen tekeminen eli musiikin mukana laulaminen. Äänikirjan kuuntelija on kuitenkin melko passiivisessa roolissa, vaikka tarinan vastaanottaminen toki vaatii ajattelua.
Tiedän, että toisille äänikirjan kuunteleminen autossa on mahdotonta, koska he kokevat, etteivät pysty keskittymään liikenteeseen. He saattavat myös pelätä sitä, että vaikka jokin pelottava kohta saa heidät säpsähtämään. Minulle kirjojen kuuntelu vertautuu kuitenkin musiikin kuunteluun tai vaikka radiojuontajien juttelun seuraamiseen: pystyn ajamaan ja kuuntelemaan samaan aikaan. On ihanaa pystyä hyödyntämään lyhyet ja pitkät ajomatkat siihen, että kuuntelee esimerkiksi Anna Janssonin tai Lars Keplerin uusinta dekkaria (sen sijaan, että jonottaa niitä kirjastosta kuusi kuukautta).
Ihan putkeen kirjoja ei voi kuitenkaan kuunnella. Mitä vaikuttavampi teos on ollut, sitä pidempään minun täytyy viipyillä kirjan tunnelmassa ja sen herättämissä ajatuksissa. En voi välttämättä aloittaa uutta kirjaa edes saman päivän aikana, ja silloin on oikea hetki kuunnella musiikkia.
Joskus käy myös niin, että havahdun siihen, miten ihanaa musiikki onkaan. Katson Queen-leffan ja kuuntelen Bohemian Rhapsodya viikon. Käyn Hassisen Koneen keikalla ja luukutan vanhoja hittejä peräjälkeen. Kuuntelen pitkästä aikaa musiikkia kunnon laitteilla, nautin laadukkaasta äänentoistosta ja ajattelen, että tätä pitäisi tehdä useammin.
En ole luopumassa äänikirjojen kuluttamisesta enkä musiikin kuuntelusta. Jos minun kuitenkin jostain syystä pitäisi valita, jättäisin pois musiikin. Olen enemmän kirjaihminen — ovat kirjat sitten paperilla tai kuunneltavassa muodossa.
Entä sinä?