Arjessa ei ole ainesta romaaniksi
Tossu- ja takkishoppailu, hammaslääkärivisiitti, lapsenlapsen hoitaminen, hieronnassa käynti — aiheet sopivat kyllä kahvipöytäkeskusteluun, mutta että romaaniksi saakka? Helena Kaartisen Arvioitu lentoaika sai minut ihmettelemään jatkuvasti teoksen arkisuutta. Kirja on kuin pidennetty versio aikakauslehtien reportaaseista, joissa seurataan jonkin ammattikunnan edustajaa viikon ajan.
Arvioidussa lentoajassa seurataan lentoemäntä Alisaa, joka on eläkkeelle jäämisen kynnyksellä. Jäädäkö vai eikö jäädä, sitä pohditaan teoksessa runsaasti. Aihe ei tällaista kolmekymppistä vielä kosketa, ja se ei sinänsä ole kirjan vika. Ongelma on ennemminkin juonenkaaren puuttuminen: on kuin lukisi bloggaajan my week -postausta.
Jos romaania ajattelee mahdollisuutena päästä toisen ihmisen kenkiin hetkeksi, siihen voi suhtautua myönteisemmin. Yksi miettii, millaista on olla julkkis, ja toinen pääsee kirjoja lukemalla tutustumaan vaikkapa narkomaanin elämään. Arvioitua lentoaikaa lukiessa pääsee olemaan ihan tavallinen ihminen, jolla tosin on astetta jännittävämpi ammatti. Teoksen kiinnostavinta antia onkin lentoemännän työn kuvaus ja mahdollisuus päästä vieraisiin maihin: Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Intiaan… Yölentojen tunnelma on tavoitettu niin, että matkakuume nousee.
Muut tapahtumat eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostavia. Miksi teokseen on kirjattu turistin neuvominen, kiinalaisessa ravintolassa syöminen ja mahdoton määrä keskusteluja lentomatkustajien ja kollegoiden kanssa? Ne ovat aivan tavallisia jutusteluja, jotka eivät kuljeta juonta eteenpäin eivätkä sisällä sen kummempia oivalluksia. Mukavia henkilökohtaisina kokemuksina, mutta ei niissä ole ainesta edes anekdooteiksi. Dialogien tehtävänä tuntuu välillä olevan vain alleviivata Alisan ihmissuhdetaitoja ja huumorintajua.
Arkisuudesta poikkeaa vierailu delhiläiseen slummiin ja bordelliin, mutta niidenkin pointti jäi minulle vähän auki. Visiitti tuntui lähinnä kurjuusturismilta, vaikka jälleen kerran korostettiin päähenkilön lempeyttä ja hänen kykyään kohdata ihmisiä.
Minun ei ollut alun perin edes tarkoitus kuunnella kirjaa. Teoksen kuvaus ei herättänyt mielenkiintoa, mutta muutamat myönteiset arviot Instagramissa saivat antamaan romaanille mahdollisuuden. Olihan lapsuuden toiveammattini lentoemäntä, kunnes jouduin taipumaan realiteettien edessä: olin liian lyhyt ja likinäköinen. Leena Walleniuksen Lotta-lentoemännästä kertova sarja oli myös silloin suosikkini. Arvioitu lentoaika ei kohoa muistojeni Lotan tasolle, mutta toimii korvanapeissa omien askareiden ohessa.